JORI MÄNTYSALO
Vapaa-ajattelijoilla on monia pieniä tavoitteita: elämänkatsomustiedon opiskelu pitäisi sallia kaikille oppilaille, jumalanpilkkalaki kumota, vihkimisoikeuden haluamme kun se uskontokunnillakin on, pari uskontokuntien verovapautta tulisi kumota ja niin edelleen. Isompi tavoite on valtion ja kirkon liiton purku, yhtenä osana sitä hautaustoimen järjestäminen uskonnoista riippumatta. Vaikka näitä kannatan, mietin välillä, meneekö todellisuus oikealta ohi.
Aloitan lopusta eli hautaamisesta. Nykyisen kirkolle ulkoistetun hautaustoimen sijaan haluamme kunnallisia hautausmaita – tai miksei yksityisiäkin. Lisäksi meillä on kymmenkunta omaa hautausmaata, itsekin kesällä olin yhden kunnostustalkoissa. Toisaalta tuhkan sirottelu luontoon lisääntyy. Vuosien 2014 ja 2024 aikana luterilaisille hautausmaille päätyneiden vainajien osuus väheni pari prosenttiyksikköä. Muutos on hidas, mutta etenee. Jäävätkö hautausmaat tulevaisuudessa tyhjiksi, kun matkamme pää onkin tuhkana vaaran rinteellä tai Suomenlahden aalloissa?
Parisuhteissa sama näkyy jo nyt selvästi. Siviilivihkimiset ohittivat uskonnolliset menot suosiossa vuonna 2013, ja nyt suunnilleen kahta uskonnollisesti vihittyä paria kohti on kolme siviiliparia. Siviilivihkimispaikkojen määrää vähennettiin kesällä, mutta se ei näytä ohjanneen pareja kirkon piiriin. Moni elää avoliitossa, ja niinpä papit ja vastaavat ovat alussa mukana enää pienessä osassa parisuhteita. Tupaantuliaiset yhteiseen kotiin voivat korvata häät. Muuttuuko vihkimisoikeus merkityksettömäksi, kun yhä useampi rakastunut pari erottaa juridiikan ja juhlinnan toisistaan?
On tietysti väärin, ettei elämänkatsomustietoa saa opiskella, jos sattuu olemaan kirkon jäsen. Eihän valtio missään muuallakaan tee vastaavaa erottelua jäsenyyden perusteella: laki ei kiellä pippuripihvin syöntiä Vegaaniliiton jäseneltä eikä poliisi pidätä, jos kokoomuksen jäsen jakaa kommunistien vaalimainoksia. Kastettujen osuus vauvoista putoaa tänä vuonna alle 60 prosentin, ja sekään kehitys tuskin hidastuu. Onko ET-kiellolla merkitystä, jos tulevaisuudessa kirkon jäseniä ovat vain ne lapset, joiden vanhemmat oikeasti uskovat jumalaansa?
Ja lopuksi: entä koko valtionkirkko ja verotusoikeus? Väärin se on, mutta jo nyt 30–50-vuotiaista alle puolet on kirkon jäseniä ja lisää eroaa koko ajan. Toisten arvioiden mukaan tämä saa poliitikot viimein kannattamaan kirkon ja valtion eroa. Toinenkin suunta on mahdollinen: ehkä asia muuttuu merkityksettömäksi. Jos minimaalinen promille on kirkon jäseniä, ei verotusoikeus kenties enää kiinnosta. Onko valtionkirkko tulevaisuudessa olemassa vain historian jäänteenä? Tälle löytyisi hyvä analogia naapurista: Ruotsi on tosiasiallisesti demokratia, mutta muodollisesti edelleen kuningaskunta. Kirkolle voisi olla mahdollinen jokin samankaltainen käytäntö, jossa rooli on seremoniallinen eikä juuri kukaan usko kirkon oppiin.
Tämä kaikki on tietysti spekulaatiota. Toistaiseksi jatkamme samaa perinteistä jurnutustamme valtiovallan suuntaan.
Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja