…Yhdistysten toiminnalle tulisikin alkaneella toimintakaudella olla leimaa-antavana aktiivinen jäsenhankinta, lehtemme levittäminen ja kaikkien mahdollisten muotojen käyttäminen työmme eteenpäin viemiseksi. Meidän tulisi järjestää entistä enemmän keskustelu- ja esitelmätilaisuuksia, joissa vaihdettaisiin mielipiteitä vapaa-ajatteluun liittyvistä asioista, samoin jo saavutettujen oikeuksien tunnetuksi tekeminen ja niiden hyväksi käyttäminen. Syyskaudella valistustyö kirkosta eroamiseksi ja lasten jäämiseksi pois uskonnonopetuksesta kouluissa ovat ajankohtaisia ja tärkeitä tehtäviä. Näissä asioissa tarvitaan sekä yhdistysten aktiivista toimintaa että yksityisten jäsenten suorittamaa työtä omassa asuin- ja työympäristössään.– Sihteeri Ritva Nevalainen(Vapaa Ajattelija N:o 5. 1964)
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.