Tämän numeron jutut on tehty ennen Ukrainan sotaa. Tätä kirjoittaessani aseet puhuvat, Venäjän kirkon patriarkan ja armeijan 200 sotilaspapin siunaamana. Toivottavasti väkivallan sijaan humanismi, järki, neuvottelut, rauha ja ihmisoikeudet voittavat. Tiedettä ja tekniikkaa tarvitaan ihan muuhun kuin sotimiseen.
Kaikesta huolimatta Suomessa katse kannattaa suunnata myös omaan tulevaisuuteen, myös ihmisten yhdenvertaisuuden sekä uskonnon ja katsomuksen vapauden käytäntöihin, systeemisen syrjinnän poistamiseen.
Maamme poliittisessa järjestelmässä eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelmalla on tavattoman suuri merkitys sille, mitä uudistuksia tehdään ja mitä jää tekemättä. Niinpä on aika nostaa evankelis-luterilaisen kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman ja siihen liittyvien epäreilujen etuoikeuksien lopettaminen tapetille.
Vapaa-ajattelijan liitto ja Humanistiliitto ovat valmistelleet esityksiä puolueille valtion ja kirkon eron aloittamisen. Tarvitaan yhtäältä periaatepäätös eron valmistelun aloittamiseen ensi vaalikaudella ja samanaikaisesti eräitä kiireellisiä erillisratkaisuja, kuten elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille ja jumalanpilkan kriminalisoinnin lopettaminen.
Järjestöjen esitys julkaistaan Euroopan tilanteesta riippuen ehkä jo ennen kuin tämä lehti ennättää koteihin. Laajempi katsaus valtion ja kirkon suhteen olennaisiin epäkohtiin, muutostarpeisiin ja niiden perusteluihin löytyy jo tästä numerosta. Esityksillä tähdätään puolueiden vaaliohjelmiin, yksityiskohtaisempiin hallitusohjelmatavoitteisiin ja kevään 2023 vaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelmaan.
Kansalaisaloite elämänkatsomustiedon avaamiseksi sai 30 000 kannatusilmoitusta. Määrä on ihan kunniallinen, mutta tavoite jäi toteutumatta. Eduskunnalla, eduskuntaryhmillä on silti edelleen täysi valta ja vastuu lopettaa tämä lapsen oikeuksia ja yhdenvertaisuutta rikkova ET-kielto. Mieluiten heti tai ainakin vaalien jälkeen.
Elämänkatsomustieto on nykyiselläänkin uskonnottomille äärimmäisen tärkeä, sisällöllisesti laadukas kokonaisuus. Merkityksellistä on, että uskonnottomien ja maallistuneiden perheiden lapsia ei pakoteta opetuksessa tarkastelemaan eettisiä ja kulttuurisia kysymyksiä eri uskontojen kautta. Sen sijaan nojaudutaan opetussuunnitelman yleisiin tavoitteisiin, ihmisoikeuksiin ja humanistiseen etiikkaan sekä omaehtoiseen pohdintaan ja keskusteluun.
Vanhemmat saavat vauvakastetun lapsensa ET-opetukseen erottamalla hänet kirkon jäsenyydestä ja ilmoittamalla koululle oppilaan siirtyvän uskonnonopetuksesta ET-opetukseen elokuussa 2022. Ilmoitus kannattaa tehdä jo kevään aikana, niin se edistää uusien opetusryhmien syntymistä.
Elämänkatsomustieto saatiin 1980-luvulla oppiaineeksi YK:n ihmisoikeuskomitealle tehdyn kantelun jälkeen, kun ”uskontojen historia ja siveysoppi” todettiin liian uskontopainotteiseksi, vaikka sen piti olla vaihtoehto uskonnonopetukselle. ET:n ansiokkaan sisällön toteutumisen edellytys on ollut, että opetus on järjestetty erikseen. Tältä pohjalta tuleekin ET:n asemaa ja opetusta kouluissa edelleen kehittää.
Itsenäisestä opetuksen tärkeyttä korostavat kokemukset omavaltaisista uskonnon ja ET-opetuksen yhdistämisistä eräissä kunnissa ja yksityiskouluissa. Kyse on laittomista opetussuunnitelman syrjäyttämisistä, joista ei ole mitään virallista kokeilupäätöstä. Käytännössä uskonnon ja ET-opetuksen yhdistäminen on tapahtunut uskonnon ehdoilla ET:n sisällöt ja tavoitteet syrjäyttäen; tämä on todettu myös oikeudenvalvojien (AVI, EOA) päätöksissä. Kokemukset aiheuttavat suuren luottamuspulan koululaitokseen. Tällaista ja mitään muutakaan ET:n likvidointia emme hyväksy.
Luottamuspulaa koululaitosta kohtaan lisää evankelis-luterilaisen kirkon uskonnollisten tilaisuuksien, kuten jumalanpalvelusten ja hartauksien, jatkuva järjestäminen ja liittäminen lukuvuoden ja koulupäivän ohjelmaan, vaikka opetussuunnitelman mukaan opetuksen tulisi olla uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta. Miten voidaan luottaa mihinkään uudistusaikeisiin, jos opetussuunnitelman hyvät linjaukset voidaan käytännössä näin ohittaa? Sama ongelma on varhaiskasvatuksessa.
Esa Ylikoski
Kirjoitus on pääkirjoitus Vapaa Ajattelijassa 1/2022.