JARI PAPUNEN
Myös vuosikokous kesti koko päivän eli kello 9–17. Tämän lisäksi tulivat oheistapahtumat ja illalliset. Kuntoa ja turnauskestävyyttä siis vaadittiin. Ja kaikki englanniksi, jota kukin puhui omalla aksentillaan. Natiiveina englantia puhuvat eivät antaneet mitään armoa hitaammille!
Luxemburgissa muuten paikalliset puhuvat luxemburgia, ja jo 6–7 vuoden iässä alkavat koulussa saksa ja ranska. Sitten, kun nämä kolme kieltä hallitaan, alkaa englanti 14 vuoden iässä. Koska väestö koostuu 80-prosenttisesti muualta tulleista, puhuvat monet vielä esim. portugalia ja italiaa.
Paikallisjunat, bussit ja raitiovaunu ovat ilmaisia ja toimivat sujuvasti. Kongressin pitopaikaksi Luxemburg siis soveltui mainiosti. Edellisestä vierailustani oli viisikymmentä vuotta, enkä aavistanut palaavani vielä kerran tänne tässä roolissa.
Ensi vuoden Maailman humanistikongressin piti olla New Yorkissa, mutta Amerikan Yhdysvaltojen epävakaiden olojen vuoksi monet humanistit pelkäsivät jäävänsä ilman viisumia ja siksi kokous pidetään Kanadan Ottawassa heinäkuussa 2026.
Seminaaripäivänä oli kaksi pääesitelmää ja lyhyitä tietoiskuja paneeleineen. Jälkimmäiset käsittelivät hyviksi havaittuja humanistisia käytänteitä eri puolilta maailmaa.
Pääteemana oli avoimen yhteiskunnan vahvistaminen tieteen avulla tai toisin sanoen: Miksi tiedevastaisuus muodostaa uhan avoimelle yhteiskunnalle?
Christian Myers esitelmöi aiheenaan ”Iskeekö obskurantismi (uudistusten ja valistuksen vastustaminen) takaisin? Tiedevastaisuus ja demokratian vastaisuus ovat kuin saman kolikon kaksi puolta”. Clemens Lintschingerin aihe oli edellistä täydentävä: ”Miksi demokratiat tarvitsevat vahvaa tiedettä?”
Valistuksen ajoista eli kiteytetysti Diderot’n ja D’Alembertin ensyklopedian ajoista olemme voineet saada sensuurista, kirkon kontrollista ja vastaavista vapaata tietoa. Kuitenkin tieteen ja vapaa-ajattelun esitaistelijoita uhkasivat (ja uhkaavat alati) erilaiset giljotiinit. The Index Librorum Prohibitorum eli kiellettyjen kirjojen luettelo vuosilta 1669–1966 kertoo karua kieltään. Ateismi oli kriminalisoitu Euroopassa, ja vaarallisilla ajatuksilla saattoi olla rankat seuraukset. Samalla on kuitenkin muistettava, että valistus tavoitti vain eliitin: se ei yleensä tavoittanut työväkeä eikä maalaisia.
Vuonna 2025 tilanne on toinen, monimutkaisempi, sillä nyt meillä on Internet ja tekoäly. Demokratia ja tiede eivät ole paralleeleja voimia, vaan vapaan yhteiskunnan toisistaan riippuvia pilareita. Ne syntyivät valistuksen perintönä haastamaan dogmeja, vaatimaan vastuullisuutta ja laittamaan järjen autoritaarisuuden yläpuolelle.
Nyt tämä historiallinen liitto on hyökkäyksen kohteena: demokratia ja tiede joko nousevat tai kaatuvat yhdessä. Obskurantismi, viraali disinformaatio ja ideologinen tieteenvastaisuus eivät hämärrä ja nakerra vain totuutta vaan itse vapautta. Asiantuntijoiden vähättely, toisinajattelijoiden hiljentäminen ja yleinen järjen käytön väheneminen eivät tapahdu sattumalta, vaan ne ovat kontrollin strategioita.
On nähtävä illuusion läpi: jos tiedettä sensuroidaan, demokratia vaarantuu; jos demokratia koverretaan ontoksi, tiede politisoidaan tai tukahdutetaan. Molemmat tarvitsevat toisiaan menestyäkseen. Valistuksen ajattelijat ymmärsivät tämän: ihmiskunnan menestys riippuu vapaudesta kyseenalaistaa, oppia ja väitellä, totuutta tarvitsee suojella lailla ja valta on saatava järjen kontrolliin.
Säilyttääksemme tulevaisuutemme meidän täytyy vaatia takaisin valistusta. Tämä ei ole nostalginen ele, vaan poliittinen välttämättömyys. Yhteiskunta, joka ei voi yhdessä käyttää järkeään, ei voi hallita itseään, ei innovoida eikä viime kädessä säilyttää vapauttaan. Taistelkaamme uuden universaalisen demokraattisen valistuksen syntymisen puolesta!