Väinö Voipio -palkinto Uskontojen uhrien tuki ry:lle

UUT on jo yli 30 vuotta tarjonnut vertaistukea uskonyhteisöjen ja uskontokuntien taholta syrjintää ja henkistä väkivaltaa kokeneille, pitänyt uskontojen uhrien asiaa esillä julkisuudessa ja vaikuttanut positiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Vapaa-ajattelijain liitto ry on myöntänyt vuoden 2022 Väinö Voipio -palkinnon Uskontojen uhrien tuki UUT ry:lle. Kunniakirjan ja lahjakortin UUT:n pikkujoulutilaisuudessa 3.12. Helsingissä otti toiminnanjohtaja Joni Valkila, ja sen luovutti Vapaa-ajattelijain varapuheenjohtaja Antti Värri.

Perusteluissaan liitto mainitsee, että UUT on jo yli 30 vuotta tarjonnut vertaistukea uskonyhteisöjen ja uskontokuntien taholta syrjintää ja henkistä väkivaltaa kokeneille, pitänyt uskontojen uhrien asiaa esillä julkisuudessa ja vaikuttanut positiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

UUT:n toiminta on monipuolista ja laajaa. Tärkeimpänä toimintana on vertaistukiryhmät, joita on kahdeksassa kaupungissa, kukin keskittyen tietyssä uskontokunnassa tapahtuneisiin vääryyksiin. Ryhmät kokoontuvat kerran kuukaudessa kahden tunnin ajan. Vertaistukipuhelimessa vapaaehtoiset UUT:n jäsenet päivystävät kahden tunnin ajan kolmena päivänä viikossa.

UUT:n sivustolle, osoitteeseen uut.fi on koottu selviytymistarinoita ja linkit laajaan tukikirjallisuusluetteloon, yhteystietoja terapeuteille, joilla on kokemusta uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneiden auttamisesta. Lisäksi UUT toimii aktiivisesti eri sosiaalisen median alustoilla.

Kolmikymmenvuotisen toimintansa aikana UUT on auttanut ja tukenut tuhansia uskontojen kaltoin kohtelemia ihmisiä.

Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -palkinto on nimetty liiton entisen puheenjohtajan, tuomari ja kirjailija Väinö Voipion mukaan. Ensimmäinen palkinto myönnettiin vuonna 1993 neurologian professori Jorma Palolle Voipion syntymäpäivänä 12. joulukuuta. Palkinnon tarkoitus on antaa julkista tunnustusta tahoille, jotka ovat myönteisellä tavalla tuoneet esille humanistista elämänasennetta, puolustaneet tieteellistä todellisuuskäsitystä ja edistäneet yhteiskunnan uskontoriippumattomuutta.

Vapaa-ajattelijain liitto ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton uskonnottomien etu-, ihmisoikeus- ja kulttuurijärjestö.