Kiinnittäessämme huomiota uskonnonvapauslain 100-vuotispäivään olemme painottaneet kysymystä: miten tästä eteenpäin?

Tämä johtuu siitä, että uskonnonvapauslain sisällössä ei itse asiassa ole niin paljon juhlimista. Juhlimistahan toki on itse uskonnonvapaudessa, ja sehän säädettiin jo oikeastaan tasavaltalaisessa perustuslaissa, valtiosäännössä 1919. Tosin käytännössä uskonnonvapauden periaatetta alettiin soveltaa vasta uskonnonvapauslain kautta.

Uskonnonvapauslain sisältöä enemmän juhlimista on yhdenvertaisuuslaissa, jota eduskunta tänä syksynä on uudistanut.

Jos ajatellaan nykyistä, 2000-luvun perustuslakia, siinä säädetään yhdenvertaisuudesta (6 §) sekä uskonnon ja omantunnon vapaudesta (11 §). Kummankin perusoikeuksien kohdan toteuttamista täsmennetään lailla. Näiden lakien välillä on kuitenkin iso ero.

Yhdenvertaisuuslaki säätää, miten yhdenvertaisuuden käytännön toteutumista pitää edistää. Se lähtee siitä, että syrjimättömyys ei ole toteutunut vielä käytännössä vain sillä, että siitä on säädetty perustuslailla ja tavallisella lailla. Ajatus edistämisen tarpeesta on huomion arvoinen.

Yhdenvertaisuutta pitää lain mukaan edistää suunnitelmallisesti sekä tilannetta arvioiden ja suunnitelmia päivittäen. Näin pitää menetellä työpaikoilla sekä erikseen myös oppilaitoksissa. Ja nyt suunnittelu- ja arviointivelvoite ollaan ulottamassa myös varhaiskasvatukseen.

Uskonnonvapauslaki puolestaan tavallaan rajoittaa sitä, mitä perustuslaissa on uskonnonvapaudesta säädetty.

Lain 3 § antaa huoltajille yhdessä mahdollisuuden liittää lapsi kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi. 12 vuotta käyttänyt voidaan liittää tai erottaa niistä vain lapsen suostumuksella. 15 vuotta täyttänyt voi liittyä tai erota, mutta vain huoltajien kirjallisella suostumuksella.

Nämä säännöthän rajoittavat ja siten heikentävät perustuslain 11 §:n säätämää uskonnonvapautta. Ne riistävät lapsilta uskonnonvapauden. Laillahan voitaisiin päinvastoin säätää, että lapsia ei saa liittää kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyteen. Se ei estäisi uskonnollista kasvatusta perheessä eikä lasten viemistä kirkon ja uskonnollisen yhdyskunnan tilaisuuksiin.

Nyt lapsijäsenyydestä evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa seuraa kirkollisverovelvollisuus sekä uskonnonopetuksen pakollisuus ja elämänkatsomustiedon opiskelun kielto peruskoulussa ja lukiossa.

Tässä pykälässä ei ole mitään syytä juhlaan.

Lain 5 § kuitenkin antaa jäsenillekin vapauden valita valan ja vakuutuksen välillä, mikäli valintatilanne on olemassa, kuten esimerkiksi varusmiespalveluksessa on. Uskonnon opetuksesta säädetään erikseen, perusopetuslaissa.

Lain 7-30 § säätelevät rekisteröityjen uskonnollisten yhdistysten toimintaa.

Näin ollen uskonnonvapauslaissa ei ole paljon juhlimisen aihetta, vaikka uskonnon ja katsomuksen vapauden perusoikeudessa tietenkin on syytä juhlaan. Sen takia kysymmekin, miten tästä eteenpäin.

Miten yhdenvertaisuutta sekä uskonnon ja katsomuksen vapauttaa edistetään käytännössä nyt ja ensi vuonna ja seuraavalla eduskuntakaudella? Annetaanko uskonnonvapaus lapsillekin!? Siitä vapaa-ajattelijat ja humanistit haastavat suomalaisia puolueita.

Esa Ylikoski