Tuhkauksien osuus hautauksista kasvaa

Ruskean sävyinen yläviistosta valaistu uurna hyllyssä. Photo by Jason Leung on Unsplash

Tuhkausten osuus hautauksista kasvoi viime vuonna, seuraten pitkään jatkunutta kasvua. Siviilihautajaisten odotetaan yleistyvän lähivuosina, kun kirjallisen hautaustahdon tekeminen lisääntyy ja siviilihautajaisten järjestelyjen tukeminen kehittyy.

ESA YLIKOSKIAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Tuhkausten osuus hautauksissa kasvoi viime vuonna 64 prosenttiin, kun se vuotta aiemmin oli 62,4 prosenttia. Kasvu on jatkunut pitkään. 50 prosentin raja ylittyi vuonna 2016 ja 60 prosentin raja vuonna 2020.

Tuhkausten kokonaismäärä vuonna 2023 oli 39 076, ja siitä tunnustuksettoman Krematoriosäätiön Helsingin Hietaniemen osuus oli 4098. Muut krematoriot ovat ev.-lut. seurakuntien omistamia.

Vainajia oli viime vuonna 61 106. Kirkkohallituksen tilastojen mukaan heistä haudattiin seurakuntien hautausmaille 55 788 eli 91,3 prosenttia. Muualle päätyvistä osa haudataan Vapaa-ajattelijain yhdistysten hautausmaille, mutta suurimman osan tuhka päätyy kaikkien hautausmaiden ulkopuolelle, maa- tai vesialueille.

Seurakuntien hautausmaille haudatuista muita kuin ev.-lut. kirkon jäseniä 9628 eli 17,3 prosenttia. Heistä kuitenkin 6578 eli 68,3 prosenttia haudattiin siunaustilaisuuden kirkollisin menoin.

Kirkon jäsenyyteen kuulumattomista vain 32,6 prosenttia eli 3137 vainajaa ei siunattu ev.-lut. kirkon menoin. Hautaustoimilain mukaan hautaus tulee toimittaa vainajan katsomusta ja toiveita kunnioittaen. Siviilihautajaisten osuus epäilemättä kasvaa lähivuosina, kun kirjallisen hautaustahdon tekeminen lisääntyy, hautaustoimistot alkavat paneutua siviilihautajaisten järjestelyjen tukemiseen, kun siviilihautajaisiin sopivien tilojen tarjonta kehittyy ja uskonnottomien hautajaispuhujien tarjonta ja markkinointi kehittyvät.

Myös ns. suoratuhkaus on yleistynyt; tällöin siviilihautajaiset pidetään vasta tuhkauksen jälkeen esimerkiksi muistotilaisuuteen, uurnan laskuun tai tuhkan sirotteluun yhdistäen.