Vapaa Ajattelija 60 vuotta sitten

Vapaa-ajattelija 6/1966 kansikuva. Abstrakteja mustia ja keltaisia kuvioita valkoisella pohjalla.

Suomalaisten sananvapauden pioneerien rohkeus valtiouskonnon suvaitsemattomuutta vastaan näkyy tämän päivän yhteiskunnassa

Vapaa-ajattelija 60 vuotta sitten. Valkoisia kirjaimia oransilla pohjalla.
Avaa artikkeli PDF-tiedostona”Salama on tuomittu jumalanpilkasta linnaan. Sivistyneet ihmiset kaikkialla maailmassa nauravat Suomelle, jolla to­dellakin on nousukkaan otteet. Maine kasvaa, mutta laatu huononee.

Tällaiset törmäilyt ovat kuitenkin terveellisisä. Tarvitaan ilmeisesti kor­keimman luokan kulttuuriskandaaleja, ennen kuin suomalainen alkaa reakoida.

Katsokaa kansalaiset ympärillen­ne! Joka puolella näette ja kuulette val­tiokirkon mahtavan hahmon ja äänen, tunnette luissanne sen autoritarismin, joka nilaisten lonkeroiden tavoin on tarttunut suomen kansaan ja tehnyt sen orjakseen. Ja kun synnytään ja kasvetaan orjuudessa, ei osata vaatia enempää. Ei huomata hengen kahleita, koska ne kätkeytyvät ihmisen normaa­liin elinympäristöön. Tällöin tarvitaan joku, joka avaa ihmisten silmät näke­mään.

Maria Laukka on erotettu lukukau­deksi Taideteollisesta oppilaitoksesta, jotta kristillisten moraalivartijoiden ag­gressiot ajatusluutumista vapautuneita kohtaan tulisivat tyydytettyä. Rankaisu perustuu selvästi kristilliseen käsitykseen sukupuoliasioiden synnillisyydestä. Jy­väskylän kulttuuripäivien visuaalisen va­rieteen phallossymboli (phallos [kreikk.] = siitin; eräissä kulttuureissa luomisvoi­man vertauskuva) oli ihmisen anatomi­aan kielteisesti suhtautuville arvovaltai­sille henkilöille kauhistus. – Kuinkahan muuten tällaiset henkilöt virtsaavat?”

(Vapaa Ajattelija 6/1966)

■

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 3/2026.