Spiritualistinen ateismi?

 

Mitä on spiritualistinen ateismi? Tätä hahmottelee ranskalainen filosofi André Comte-Sponville (s. 1952) teoksessaan ”Ateismin henki. Johdanto henkisyyteen ilman Jumalaa”. Hänelle ei uskonto kuten ei myöskään ateismi ole velvollisuus eikä välttämättömyys, vaan jokainen on vapaa valitsemaan sen, mikä hänelle parhaiten sopii. Valittuaan ateismin hänestä on tuntunut, että hän elää vapaammin, ajatuksiltaan kirkkaammin ja intensiivisemmin.

Älyllisesti hän sanoo olevansa lähempänä buddhalaisuutta ja taoa kuin kristillisyyttä, mutta hänelle ovat tärkeitä myös kristinuskon myötä saamamme arvot ja perinteemme alkaen Sokrateesta, Epikuroksesta, Jeesuksesta, Spinozasta, Montaignesta ja Kantista. Vaikka hän luopuukin jumaluskosta, hän ei siis luovu sivilisaatiomme perustana olevista moraalisista, kulttuurisista ja henkisistä kreikkalais-kristillisistä arvoista.

Hän kysyy, tarvitaanko siihen jumalaa, jos ajattelee, että vilpittömyys on parempi kuin valhe, rohkeus parempi kuin raukkamaisuus, anteliaisuus parempi kuin egoismi, pehmeys ja myötätunto parempi kuin väkivalta ja julmuus, oikeus parempi kuin oikeudettomuus, rakkaus parempi kuin viha. Ei tietenkään tarvita! Moraali luo uskonnon, eikä päinvastoin. Ei hyödytä keksiä ja kehitellä uusia arvoja, sillä nämä nykyiset arvot ovat meille välittäneet ns. suuret uskonnot ja antiikin viisaat sekä valistusajan ajattelijat. Niiden perustalle on luotu demokratia, maallikkous/tunnustuksettomuus/sekularismi ja ihmisoikeudet.

Comte-Sponville muistuttaa, että rakkaus on ylin arvo, olimmepa sitten uskovaisia tai emme. Se, mikä tekee ihmisen elämän arvon, ei ole usko, ei toivo, vaan se rakkauden, myötätunnon ja oikeudentunnon määrä, johon hän pystyy. Jos voikin tulla toimeen ilman uskontoa, ei voi tulla toimeen ilman yhteisöä ja rakkautta.

Hän ei väitä tietävänsä että jumalaa ei ole, vaan hän uskoo, että jumalaa ei ole useista syistä: todistusten heikkous (ontologiset, kosmologiset, teologiset), eikä kokemuksellisten todisteluidenkaan mukaan. Miksi jumala piiloutuisi sen verukkeella, että kunnioittaa kunkin vapautta? Jotkut yrittävät selittää sitä, mitä eivät ymmärrä eli maailmaa, elämää, tietoisuutta, jollakin vielä käsittämättömällä eli jumalalla. Mysteeri on osa ihmisen elämää, ei se ole vain uskonnoille varattua aluetta. Lopulta jää aina pahan ongelma: miksi hyvä jumala sallii kaikki nämä maailman kärsimykset ja julmuudet?

Comte-Sponville myöntää, että jumalan olemassaolo ja äärettömän rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja totuuden lupaus ovat kiehtovia, sillä ne vastaavat hartaimpiin toiveisiimme. Yhtä paljon saa kuoleman pelko uskomaan jumalaan, sillä vaikka hyväksyisimme oman kuolevaisuutemme, niin läheisen kuoleman kohdalla olemme avuttomia.

Hänen mukaansa ateistien tulee kehittää spirituaalisuutta mieluummin kuin uskoa, toimintaa mieluummin kuin toivoa, rakkautta mieluummin kuin pelkoa ja alistumista. Henkinen elämä koskettaa mystisyyttä, siis olemisen mysteerin ja tuntemattomuuden kokemusta. Tämä mysteeri ilmenee hiljaisuuden aistimuksessa, kontemplaatiossa, ei puheessa. Ei ole kysymys transendentistä, vaan immanentista, sillä olemme elämän sisällä ja läsnä.

Filosofille kokemus luonnosta kaikessa valtavuudessaan on pääasiassa spirituaalinen kokemus. Jokainen voi tuntea sen yöllä tähtiä katsellessaan. Tuntiessamme yhteyttä kaikkeen ja koko universumiin egomme häviää ja koemme sisäistä rauhaa. Ei ole tarvetta uskoa jumalaan kokiessaan tämän mystisen hetken, se ei ole minkään uskonnon tai filosofian omaisuutta. Se ei ole dogmi eikä uskontunnustus. Tällaisella hetkellä aikaa ei ole. Ajatukset ja järki vaikenevat, on vain tämä hetki tässä. Ei toivo enää mitään (on vain rakkaus), ei tee enää mitään, on vain täyteys. Ei ole kysymys ymmärtämisestä tai pohdinnasta, vaan kokemuksesta, jonka voi kokea myös rakastellessa, taideteosta ihaillessa tai mahtavaa maisemaa katsellessa.

Mystisessä ateismissa ei ole kysymys uskomuksesta, vaan itsestäänselvyydestä, täyteydestä, yksinkertaisuudesta ja ikuisuudesta koostuvasta kokemuksesta, jolloin häviää kaikki ero itsen ja maailman, sisäisen ja ulkoisen, minän ja kaiken väliltä. Henkinen elämä on hengen elämää siitä hetkestä, kun onnistutaan vapautumaan minän (egon) illuusiosta, toteaa materialisti Comte-Sponville intialaisen viisaan Swami Prajnanpadin hengessä.

Ei-dogmaattisena ateistina filosofi tarjoaa aikamme viisaudeksi materialistista metafysiikkaa, humanistista etiikkaa ja henkisyyttä (spirituaalisuutta) ilman jumalaa.

· ·