Jyrki Lehtola & Tuija Siltamäki: Sinä riität – lopunaikojen opas. Siltala, 2023.

Jyrki Lehtolan ja Tuija Siltamäen esseekokoelmassa irvaillaan suorapuheisesti nyky-yhteiskunnan ongelmista, minäkeskeisyydestä, trendeistä sekä poliitikkojen, julkkisten ja vaikuttajien elämän tuskallisuuksista. Kritiikin kohteita ovat mm. polyamoriahössötys, kehopositiivisuusvimma, Helsinkiin muuttavat maalaistyrkyt, pienet kulttuuripiirit, kirjallisuuden suunnan muutokset sekä kirkon asema.

Kirja koostuu pidemmistä esseistä sekä näiden välissä olevista lyhyemmistä kymmenen kysymyksen luvuista. Nämä kaikki Lehtola sekä Siltamäki ovat kirjoittaneet yhdessä. Sivuja teoksessa on 275.

Otan tässä tarkasteluun kirkkoja pappisaiheisen esseen Koettelee vaan ei hylkää. Siinä kerrotaan hyvin värikkäästi mm. julkkispappien Teemu Laajasalo, Isä Mitro, Harri Henttinen sekä Kari Kanalan viimeaikaisista touhuiluista. Essee kuvailee, kuinka papit siirtyivät sielunhoidollisista seurakuntatehtävistä itsekeskeisyyteen hyläten samalla lähimmäisenrakkauden ja uskon. Osa näistä papeista siirtyi julkisuuteen, viihdeohjelmiin tai ryhtyi sijoittajiksi.

Esseistit pohtivat kirkosta eroamisen helppoutta eroakirkosta.fi-sivuston avulla. He kuvaavat, kuinka Jumalalle pystyy kääntämään selän silmänräpäyksessä. Voi vaikka harjata hampaita samalla ja näpytellä selaimeen: eroa kirkosta. Näin vaivatonta se on nykypäivänä. Esseessä kauhistellaan satiirin keinoin nykykirkon uudistunutta vapaamielisempää asemaa, mikä ei täytä enää perinteisen uskontunnustuksen ja jumalanpalveluksen kriteerejä.

Jumalan auktoriteettiasema on väistynyt kirkon tieltä. Kirjoittajat kertovat ironian keinoin, kuinka kirkko houkuttelee uusia jäseniä ryhtymällä varsin liberaaliksi: ”Jumala ei brändinä ja arvolupauksena enää 2000-luvulla toiminut. Kirkko alkoi määrätietoisesti muuttaa imagoaan ajan hengen mukaisesti enemmän henkiseksi kuin hengelliseksi, enemmän juttelevaksi kuin saarnaavaksi, sillä lailla kepeäksi, että joku voisi erehtyä pitämään sitä sekä syvällisyytenä että vastauksena ajan haasteisiin.”

Ja edelleen, kun kirkko oli tappanut Jumalansa, se teki vapaamielisyyspäissään, mitä vapaamieliset aina tekevät: siitä tuli aikuinen, joka halusi puhua, jutella mukavia telkkarista, tunteista, päihteistä, toimistotyön raskaudesta, se-se-seksistä, mistä nyt uskottomien kanssa jutellaan, ei ainakaan Jumalasta.

Kirjan tekstistä tulee esille kirjoittajien terävä kielen käyttö nokkeline sanavalintoineen. Tuli naurettua ääneen lukiessa tätä lopunaikojen opasta. Jotkut sanavalinnat ja vertaukset tuntuvat jopa hieman yliälyllisiltä, ja aivonystyröillä menee hetki hoksata asian todellinen tarkoitus, esim. maalaistyrkkyjen vertaaminen rescuekoiriin. Joillekin lukijoille kaikki jutut eivät välttämättä aukene, varsinkaan jos ei seuraa somettajien päivityksiä tai ole tietoinen Helsingin piireistä. Toisaalta kirja on humoristinen ja viihdyttävää luettavaa, koska kirjoittajat uskaltavat sanoa sarkasmin keinoin ääneen sen, mitä monet eivät.