Uskonnot ovat yhä hyödyllinen työkalu vallanpitäjille niin sodassa kuin rauhassa. Uskonnollinen ajattelu ilmenee ja on läpitunkeva ja suosittu poikkeuksellisina aikoina. Se sallii katteettoman toivon, epävarmuuden kieltämisen, väärin tekemisen helppouden, itsetunnon kohottamisen, oikeassa olemisen varmuuden ja lopulta vastuun kieltämisen ja vastuun siirtämisen toisaalle. Ja jos ei julisteta ja asetuta suoraan jumaliin uskovaisiksi ja ammenneta yhteiskunnan ja yksilön moraalikoodistoa uskonnoista, ollaan kuitenkin edes hengellisiä (?) tai henkisiä (?). Inhimillinen toiminta, ihmiset ympärillämme, maapallomme, kaikki tieteelliset saavutuksemme, niiden arvottaminen ja ymmärtäminen – ei tunnu riittävän.
Maapallon kunnioitus kaiken merkityksellisen elämän lähteenä ei riitä, vaan ihmisten raadollisimpien ominaisuuksien avulla otetaan vallasta kiinni. Huippuunsa viety laskentakyky ja laskelmointi, kilpailu, peli ovat kaukana ihmisten kyvystä leikkiin ja ymmärrykseen ympäröivän todellisuuden kauneudesta. Samalla sivuutetaan myös halu rakentaa yhteiskuntaa kaikille ihmisille suosiolliseksi ja sopivaksi.
Vallan tavoittelussa ja vallan säilyttämisessä kautta tunnetun historian uskontoja ja jumalia, uskonnollista ajattelua on aina käytetty. Uskontojen, uskonnollisten seremonioiden, uskonnolliseen ajatteluun ohjaamisella on ollut suuri merkitys kulttuurien voimaannuttamiselle, kansojen ja kansallisuuksien yhtenäisyyden saavuttamiselle, mutta uskonnollinen ajattelu on lopulta ollut se heikoin lenkki yhteiskunnan toiminnalle.
Niin on nytkin, uskonnollisesta ajattelusta ei ole apua, yksittäisen ihmisen osaa ja merkitystä vähätellään kohtalokkaasti. Sodan uhreilla ja kärsimysten määrällä ei ole mitään merkitystä ja jakoa tässä pelissä, mitä käydään nyt Euroopassa. Ihmisten luomat aineelliset resurssit ratkaisevat sodan.
On käsittämätöntä, että edelleen meillä poliitikot ja päättävään asemaan kivunneet eivät kerro suoraan suhdettaan uskonnolliseen ajatteluun. Suhtaudutaan asiaan häveliäästi ja väitetään, että uskonnollinen ajattelu kuuluu yksityisyyden piiriin. Näinhän asia ei ole, vaan uskonnollinen ajattelu välineellistettynä vallan käytössä on mitä suurin ongelma. Kenelle vallanpitäjä on vastuussa viime kädessä sopimuksistaan, kun usein uskonnollisessa ajattelussa voidaan kääntyä tuonpuoleisen puoleen ja perälautana on jumala ja kuoleman jälkeen uusi elämä ”jossain”?
On kiistatonta, etteivät uskonnot ja uskonnollinen ajattelu ratkaise mitään meitä kohtaavia vaikeuksia, ei sotia, ei sairauksia, ei ekologisia ongelmia, ei henkilökohtaisia vastoinkäymisiä. Oikeudenmukaisuutta, sympatiaa ja hyvää tahtoa voi noudattaa ilman, että uskoo kuoleman jälkeiseen jopa persoonalliseen elämään. Uskonnollisesta ajattelusta luopuminen on mitä suurin kannustin ja pohja ihmisarvon ja ihmisten keskinäisen tasa-arvon käsittämiselle ja uusien oikeudenmukaisten näkökulmien ja ratkaisujen löytämiselle.
· ·
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2025.