Vaalikone tulee (taas)
Uskonnonvapaus.fi-sivulle tulee vaalikone myös eduskuntavaaleihin 2023. Sellainen on ollut jo neljissä eduskuntavaaleissa, lisäksi uutuutena myös viime kuntavaaleissa.
Kysymykset vaihtelevat laajemmasta kirkon ja valtion eroa koskevasta yksityiskohtiin kuten jumalanpilkkalain kumoamiseen; yhteensä kysymyksiä on 11. Osa on samoja kuin aiemmin, jolloin nähdään miten mielipiteet ovat muuttuneet.
Apua kaivataan erityisesti ehdokkaiden tavoittamiseen ja muistutteluun. Suurimmista puolueista vähiten on aiemmin vastannut Keskusta, eniten Perussuomalaiset, eli kääntäen siis varsinkin keskustalaisten suuntaan viestittelyyn tarvitaan apua. Saa ilmoittaa osoitteeseen info@uskonnonvapaus.fi jos voi jotain tehdä.
Linkki vaalikoneeseen tulee löytymään sivulta uskonnonvapaus.fi/vaalit. Kone avautuu helmikuussa äänestäjille.
Hengellisyys vähiten tärkeä onnellisuuden tekijä
Toisessa EVA:n arvo- ja asennetutkimuksessa ”Lommo onnessa” (20.7.2022) kysyttiin mm. mitkä asiat ovat onnellisuuden edellytyksiä. Vastattavana oli 14 eri asiaa arvostuksesta ja asemasta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Niistä 10 asiaa piti ”ei ole kovin tärkeänä tai ei lainkaan tärkeänä” alle 10 prosenttia vastaajista.
Sen sijaan 64 prosentin mielestä ”Hengellisyys, suhde Jumalaan” ei ole kovin tärkeä tai ei lainkaan tärkeä. Asia jäi selvästi vähiten tärkeäksi. Kun saman kysymyksen lukema 16 vuotta aiemmin oli 48 prosenttia, vähenemisvauhti on ollut prosenttiyksikkö vuodessa.
”Erittäin tärkeänä” onnelle hengellisyyttä kuitenkin piti 9 prosenttia vastaajista. eva.fi/blog/2021/07/20/koronakriisi-kolhaisi-suomalaisten-henkista-hyvinvointia/
Turun yliopisto uusi avajaisiaan
Turun yliopiston avajaisten ohjelmassa oli tänä vuonna myös tunnustukseton tilaisuus perinteisen jumalanpalveluksen rinnalla. Tilaisuus pidettiin Makasiini Contemporary -gallerian Maaherran makasiinissa Tuomiokirkkokadulla.
Tunnustuksettomassa tilaisuudessa professori Jan Löfström piti juhlapuheen otsikolla ”Anteeksipyynnöt, muisti ja menneisyys – Voiko historiaa hyvittää?” Sellisti Oliver Müller soitti Bachin 1. soolosellosarjan.
Turussa pää aukaisu tunnustuksettomiin tilaisuuksiin oli toukokuussa 2022 yliopiston promootiojuhlallisuuksissa.
Tunnustuksettomien tilaisuuksien järjestämisen avajaisohjelmassa ennen Turun yliopistoa aloitti Helsingin yliopisto. Myös Helsingissä tunnustuksellinen tilaisuus liitettiin ohjelmaan ensin humanistisen tiedekunnan ja valtiotieteellisen tiedekunnan promootioissa.
Vapaa-ajattelijain liitto antoi taannoin Väinö Voipio -palkinnon Helsingin valtiotieteellisen tiedekunnan promootiotoimikunnalle.
Samoihin aikoihin Helsingin vapaa-ajattelijat teki aloitteen avajaisten uudistamisesta Helsingin yliopistolle, jonka kanslerina oli professori Ilkka Niiniluoto, nyttemmin akateemikko.
Pyhänä pidetään rauhaa ja rakkautta, ei uskontoa
Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa jo vuonna 2018 tehdystä Suomen kulttuurirahaston rahoittamasta tutkimuksesta ”Pyhyyden ytimessä: Tutkimus suomalaisten arvoista ja pyhyyden kokemisesta”. Siinä ilmeni, että suomalaiset ovat maallistaneet pyhyyden käsitteen. ”Pyhänä” useimmat pitävät turvallisuutta, rauhaa, rakkautta ja luontoa, mutta vain harvat uskontoa. helda.helsinki.fi/handle/10138/298305