Kirkollinen Kotimaa -lehti kertoi kirkon ja valtion suhteen mannerlaattojen järisseen. Asia näyttää kuitenkin hyvin pieneltä: sanotaanko kirkkolaissa uskon perustuvan Raamattuun, vai sanotaanko aivan sama asia kirkkojärjestyksessä. Mistä siis on kyse?

Kirkkojärjestys?

Suomessa on kaksi valtionkirkkoa, luterilainen ja ortodoksinen. Niiden asema rinnastuu lähinnä valtioon ja kuntiin, ne ovat osa julkista sektoria. Muut uskontokunnat voivat halutessaan rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Siitä seuraa joitakin etuoikeuksia, mutta pohjimmiltaan yhdyskunta rinnastuu yhdistykseen ja kuuluu käytännössä yksityiseen sektoriin.

Evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa säätelee ylimpänä kirkkolaki ja sen alapuolella kirkkojärjestys. Suhde on samantapainen kuin eduskunnan säätämän lain ja hallituksen antaman asetuksen. Kirkkojärjestyksen on tarkoitus koskea kirkon sisäisiä asioita, kuten esimerkiksi kummien lukumäärää tai jumalanpalveluksen kellonaikaa. Kirkkolaissa on enemmän hallinnollisia säädöksiä, esimerkiksi kirkkovaltuuston koko.

Kirkkojärjestyksen säätää kirkko itse, ja se tavallaan rinnastuu yhdistyksen sääntöihin. Kirkkolain muutoksista sen sijaan kirkko tekee esityksen, jonka eduskunta sitten hyväksyy tai hylkää. Käytännössä aina hyväksyy – paitsi nyt.

Erottelu on vuodelta 1994, kun vanha laaja kirkkolaki jaettiin uuteen suppeampaan kirkkolakiin ja erilliseen kirkkojärjestykseen. Sitä ennen eduskunta suoraan päätti, hyväksyykö esimerkiksi muutoksen siihen, kuka saa ehtoollista. Nykyään kirkkolakia käsiteltäessä saavat äänestää kaikki kansanedustajat, aiemmin vain kirkkoon kuuluvat.

Tunnustuspykälä

Kirkkolaki alkaa näin: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.”

Kukaan ei missään vaiheessa ole ehdottanut tämän muuttamista. Kyse on pelkästään pykälän paikasta.

Perustuslakivaliokunnan kanta

Kirkkolakia on muutettu usein, ja se on hieman sekava. Tämä oli tarkoitus korjata kirjoittamalla lain entinen sisältö kokonaan uuteen muotoon. Kirkko teki esityksen, ja eduskunta sai sen käsiteltäväkseen. Myös perustuslakivaliokunta otti asiaan kantaa ja totesi ehdotuksen olevan osittain perustuslain vastainen. Tässä ei ole sinänsä mitään erikoista, sillä hallituksen lakiesityksiä usein muutetaan hieman perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi. Kirkkolakia kuitenkaan eduskunta ei voi muokata, vain hyväksyä tai hylätä ehdotuksen.

Perustuslakivaliokunta esitti lieviä moitteita siitä, että edelleen kirkkolaki on liian laaja ja asioita tulisi siirtää kirkkojärjestykseen. Kuitenkin valiokunta totesi ”Lakiehdotuksen tarkoituksena ei sen perustelujen mukaan ole muuttaa kirkon aseman perusteita suhteessa valtioon”, eikä moiti tätä.

Kirkkolaki, yritys 2

Kirkkohallitus luonnosteli uuden esityksen, jossa ensinnäkin korjattiin perustuslakivaliokunnan kiistatta hylkäämät kohdat. Tällainen oli esimerkiksi eräs epätäsmällinen henkilötietojen käsittelyn sääntely. Mukisematta poistettiin myös se nykyinen outous, jonka mukaan tuomioistuimilla on velvollisuus ilmoittaa tuomiokapitulille papin saamasta rangaistuksesta.

Kirkkohallitus esitti tunnustuspykälän siirtoa kirkkojärjestykseen. Kirkolliskokouksen lakivaliokunta päätyi melko tiukan äänestyksen jälkeen eri kannalle kuin kirkkohallitus. Kirkolliskokouksen täysistunnossa äänestettiin myös, äänin 57–49 ja – viiden tunnin keskustelun jälkeen – tunnustuspykälä palautettiin kirkkojärjestyksestä kirkkolain puolelle.

Miksi enemmistö jaksoi jauhaa näin teknisestä yksityiskohdasta? Muutoksella on jonkinlainen symbolinen vaikutus. Nykyisellään Suomessa on Raamattuun uskova organisaatio nimeltä evankelis-luterilainen kirkko. Muutoksen jälkeen olisi ollut tuon niminen organisaatio, joka voisi teoriassa päättää uskovansa jatkossa Mormonin kirjaa.

Toteutuessaan muutos olisi osa jatkumoa, jossa symbolisia suhteita katkotaan. Esimerkiksi presidentti ei enää nimitä piispoja, ja tuomiokapituli käyttää tavallista lippua eikä valtion viranomaisten leijonalippua. Itse pidän muutosta lähes näkymättömän pienenä askeleena oikeaan suuntaan.

Entä nyt?

Tätä kirjoitettaessa vuorossa on siis uusi kierros: asia etenee eduskunnalle, ja taas mennään katsomaan, mitä perustuslakivaliokunta tuumii.

Julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen totesi viime kierroksella näin: ”[O]lisi hyvä laajemminkin pohtia, sopiiko kirkkolakiin kiinnittyvä evankelis-luterilaisen kirkon erityisasema enää 2000-luvun suomalaiseen yhteiskuntaan. Olisiko aika aivan aidosti erottaa evankelis-luterilainen kirkko ja valtio toisistaan?” Vapaa-ajattelijoiden mielestä oikea aika kirkon ja valtion erolle olisi ollut jo paljon aiemmin.

Kuten edellä totesin, tätä pohdintaa ei kuitenkaan tulla käymään. Perustuslakivaliokunta näyttää hyväksyvän kahden valtionkirkon erityisaseman, vaikka ei hyväksykään sen laajentamista ja aavistuksenomaisesti suosittelee löyhentämään siteitä valtioon. Jonkinlaista merkitystä saattaa olla sillä, että uutisointi aiheesta saa useamman miettimään, onko nyt aika siirtyä selvästi maalliseen valtioon.

Jori Mäntysalo

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.