Oikeusvaltio ja uskonto

Mielestäni erillinen uskonnonvapaus omana perusoikeutenaan loukkaa yhdenvertaisuutta. Se on asetettu tavallaan korkeammalle kuin muut perusoikeudet, joilla turvataan mielipiteen ja ilmaisun vapautta.

Oikeusvaltio ja sen periaatteet ovat jatkuvasti poliitikkojen huulilla. Toisinaan näyttää siltä, että he eivät kylläkään aina tiedä, mistä puhuvat. On vaan ylevää toistella käsitteitä oikeusvaltio ja demokratia. Niillä voi halveksia toisia ja ylistää toisia.

Oikeusvaltio

Alun perin oikeusvaltio on tarkoittanut, että kaikki julkinen vallankäyttö ja hallinto perustuu lakiin. Sen vastakohta olisi virkamiesten mielivalta, kun asioita ratkaistaisiin vapaalla harkinnalla. Samanlaisia tapauksia ratkaistaisiin eri tavalla kulloisenkin mieliteon mukaan. Tämä lainalaisuuden periaate on kirjoitettu selvästi Suomen perustuslain (PL) 2 §:n 3 momenttiin:

”Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

….

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

Tällaisena pelkistettynä ja suppeana määritelmänä oikeusvaltio ei sisällä mitään vaatimusta lain sisällölle. Olennaista on, että virkamiehet noudattavat voimassaolevaa lakia, olkoon se sitten minkälainen tahansa. Sittemmin on alettu asettaa lisämääreitä oikeusvaltion käsitteeseen, ja valtio-oikeuteen on tuotu myös uusi käsite demokraattinen oikeusvaltio.

Pelkkä sidottuus lakiin ei enää riitä, vaan pitää olla myös laajat perusoikeudet, ennen kaikkea poliittiset perusoikeudet. Niitä ovat keskeisesti sananvapaus, kokoontumis- ja mielenosoitusvapaus sekä yhdistymisvapaus. Luonnollisesti keskeinen osallistumisoikeus, yleinen äänioikeus, on osana määritelmää.

Viime aikoina poliitikot ovat alkaneet korostaa lisäksi vallan kolmijako-oppia, joka sekin halutaan ympätä osaksi oikeusvaltioperiaatetta. Vallan kolmijako tarkoittaa, että valtiollinen valta jakautuu lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan eli hallintoon sekä tuomiovaltaan. Teorian mukaan näiden pitää olla toisistaan riippumattomien toimijoiden käsissä. Erilaiset vallanpitäjät tavallaan valvovat toisiaan, jolloin syntyy harmoninen tasapaino. Erityisesti korostetaan tuomiovallan eli tuomarien ehdotonta riippumattomuutta muista vallankäyttäjistä ja varsinkin poliitikoista. Kolmijako estää esimerkiksi vallan keskittymisen yksinomaan hallitukselle.

Kolmijako-oppi on hieno teoria, mutta tuskin missään toteutettu. Suomessa valta on keskittynyt hallitukselle ja sen alaiselle virkamiesjoukolle. Hallitus käyttää todellisuudessa myös lainsäädäntövaltaa, vaikka eduskunta on muodollisesti korkein päätöselin ja edustaa välittömästi kansaa. Käytännössä eduskunta ei säädä yhtään lakia ilman, että hallitus olisi tehnyt siitä esityksen. Lainsäädäntövalta on todellisuudessa hallituspuolueiden johtajien käsissä. Kansanedustajat voivat tehdä lakialoitteita, mutta ne raukeavat uusien vaalien myötä eivätkä johda mihinkään.

Suomessa tuomioistuimet ovat myös käytännössä riippumattomia, vaikka tätä varjostaa tuomarien nimitysvalta. Tasavallan presidentti nimittää tuomarit virkoihinsa, mikä ei ole järin demokraattinen menettely, kun presidenttikin edustaa hallitusta. Lisäksi on outoja tuomiovallan käyttäjiä, kuten työtuomioistuin, jonka tuomioista ei saa edes valittaa ylempään asteeseen. Sen jäsenten nimittäminen perustuu työmarkkinajärjestöjen esitykseen, jopa poliittisin perustein.

Mielestäni EU, joka käyttää hallinnossa, lainsäädännössä ja lainkäytössä ylintä valtaa ja syrjäyttää tarvittaessa myös Suomen perustuslain ja korkeimman oikeuden tuomiotkin, on tehnyt oikeusvaltioperiaatteen epäselväksi. Se on poliittisen riitelyn kenttänä ja saa väittelyssä yhä lisää hämäriä lisäyksiä. Vallan kolmijako-oppi ei mielestäni kuulu lainkaan oikeusvaltioperiaatteen yhteyteen, vaikkakin tuomioistuinten riippumattomuus on tärkeä periaate. Yhtä tärkeä olisi hallinnon kontrolli, kansalaisten tehokas valvontaoikeus, josta ei paljon puhuta.

Uskonnonvapaus ja perustuslaki

Perustuslain 11 §:ssä on erikseen säädetty uskonnon ja omantunnon vapaus. Se sisältää sekä positiivisen että negatiivisen vapauden. Edellinen tarkoittaa oikeutta tunnustaa ja harjoittaa uskontoa ja jälkimmäinen oikeutta olla kuulumatta uskonnollisiin yhteisöihin tai menoihin.

Todellisuudessa edellä mainitut kolme poliittista perusoikeutta kattavat myös vakaumuksen ja ajatuksen vapauden, joten uskonnon mainitseminen erikseen omana perusoikeuskohteenaan ei ole perusteltua. Se loukkaa ehkä kaikkein tärkeintä perusoikeutta eli PL 6 §:ssä säädettyä yhdenvertaisuutta.

Eriarvoisuus ulottuu myös rikoslakiin, jossa on erityinen suoja jumalanpilkkaa ja uskonnollisten rituaalien häiritsemistä vastaan. Rikoslailla on kielletty yleensäkin kokouksien häiritseminen, kunnianloukkaus ja jopa kiihottaminen kansanryhmää vastaan, mitä se sitten tarkoittaakaan. Saman suojan pitäisi riittää myös uskovaisille ja heidän kokoontumisilleen. Tämän vuoksi olemme vaatineet mystisen ”jumalanpilkan” poistamista rikoslaista. Toivottavasti jossain vaiheessa äänestäjät ottavat selvää, mitkä puolueet edelleen pitävät taikauskon suojelua tärkeänä. Vapaa-ajattelijoiden velvollisuus ja tärkeä tehtävä on aina ennen vaaleja tehdä ehdokkaitten kannat julkisiksi.

Miten sitten on tarkasteltava uskontojen ja uskovaisten erioikeuksia oikeusvaltioperiaatteen valossa? Mielestäni erillinen uskonnonvapaus omana perusoikeutenaan loukkaa yhdenvertaisuutta. Se on asetettu tavallaan korkeammalle kuin muut perusoikeudet, joilla turvataan mielipiteen ja ilmaisun vapautta sekä oikeutta kokoontua ja muodostaa yhdistyksiä. Uskovaisten asettaminen parempaan asemaan kuin muut ihmiset, on yhteensopimaton nykyään vallitsevan oikeusvaltioperiaatteen kanssa.

Kalevi Hölttä
Oikeustieteen tohtori, dosentti