Mitä jäbä duunaa?

SANANEN TOIMITUSSIHTEERILTÄ

Vapaa Ajattelijan toimitussihteeri Risto K. Järvinen valottaa rooliaan lehden julkaisussa

Avaa artikkeli PDF-tiedostona

RISTO K. JÄRVINEN

 

Olen nyt ollut kolme vuotta Vapaa Ajattelijan toimitussihteerinä. Koska edelleenkin aina silloin tällöin kuulen kysymyksen ”mitä toimitussihteeri tekee”, koitan vastata siihen.

Kaikki alkaa neljä kertaa vuodessa päivänä, jolloin Vapaa Ajattelijan materiaalit on luvattu toimittaa lehden taittajalle. Siirrän artikkelit ja kuvat yksi kerrallaan toimituskunnan pilvipalvelu Drivesta omalle koneelleni, jossa oikoluen ne ”käsin” ja sen jälkeen vielä kerran oikolukuohjelman avulla. Korjaan lyönti-, kirjoitus- ja kielioppivirheet. Joitakin epävirallisempia tekstejä saatan tiivistää. Puutun joskus myös lauseenvastikkeisiin, kirjoitan vetävämpiä otsikoita ja lisään lukemaan vietteleviä ingressejä. Merkitsen taittajalle tiedoksi, mikä jutussa on leipätekstiä, mikä ingressiä ja missä ovat otsikot, alaotsikot ja väliotsikot, mitkä kohdat lihavoidaan, kursivoidaan tai jopa alleviivataan.

Vuoden 2024 viimeisen Vapaa Ajattelijan sivuja tarkastettiin mm. Jorvin sairaalan potilashuoneessa.
⏹ Vuoden 2024 viimeisen Vapaa Ajattelijan sivuja tarkastettiin mm. Jorvin sairaalan potilashuoneessa.

Lisäksi vastaan kuvituksesta: tarjottujen kuvien valitsemisesta, käsittelemisestä ja rajaamisesta sekä uusien kuvien hankkimisesta esimerkiksi Lehtikuvasta ostamalla tai ilmaisista kuvapankeista kuten Pixabaysta lataamalla. Olen myös sitoutunut tekemään henkilöhaastattelun jokaiseen lehteen.

Kun ensimmäinen taittovedos ilmestyy, alkaa tiivis yhteistyö taittajan kanssa. Aluksi valtava tekstimassa täytyy saada järjestykseen. Täytyy päättää, mille sivuille tulevat mitkä jutut ja mitä tehdään, kun täysiä sivuja ja aukeamia ei synny automaattisesti, vaan suuri osa niistä pitää rakentaa osasista. ”Tuohon tarvitaan kuva, tuohon tarvitaan täytejuttu, tuohon tarvitaan jotakin. Mutta mitä?” Tämän palapelin hallitseminen on koko toimitussihteerin työn vaativinta, joskus epätoivoiseltakin tuntuvaa puuhaa.

Kun lehti sitten alkaa olla suunnilleen kasassa, lähetän taiton toimituskunnan arvioitavaksi. Päätoimittaja Ylikosken olen tietysti yrittänyt pitää ajan tasalla ja hän on myös esittänyt sivujärjestykseen muutoksia, toimittanut omia tekstejään tarpeen mukaan ja kirjoittanut viime tingassa uusia, jos lehteen on uhannut jäädä tyhjää tilaa. Toimituskunnan tehtävä on tsekata omat ja vähän muidenkin jutut tarkalla silmällä virheitä etsien. Kun mitään korjattavaa ei enää tunnu löytyvän, välitän taittajalle päätoimittajan luvan lähettää lehti painoon.

Toimitussihteerin duuni on intensiivistä punnerrusta, en edes uskalla laskea, kuinka monta tuntia siihen kuluu. Työ on kuitenkin palkitsevaa. Kun kaikki palaset ovat viimein loksahtaneet paikoilleen, saatan selailla lehden sivuja kymmeniä minuutteja päätteelläni ja nauttia siitä, miltä lopputulos näyttää. Ymmärrän, että lukijan silmiin lehti todennäköisesti näyttää… no, tavalliselta lehdeltä, mutta itse osaan arvostaa lopputulosta, kun tiedän, millaisesta kaaoksesta lähdettiin liikkeelle.

Lehteä on minun aikanani taitettu edullisesti Tampereen seudun työllistämisyhdistys Etapissa. Maamme hallituksen säästöjen takia Etappi joutui ajamaan mediapajansa toiminnan viime vuoden lopussa alas. Minulle yllättäen eteen tullut tilanne tarkoitti helvettiä. Jouduin lehden teon aikana sairaalaan, jossa tarkastin ja kommentoin taittoa hoitajilta salaa jopa keskiyöllä, jotta taittaja pääsisi seuraavana päivänä korjaamaan sivuja. Taitosta ei kuitenkaan kuulunut uutta versiota. Minulle ei oltu kerrottu, että taitosta vastaava henkilö oli päättänyt pitää vapaapäivän. Lehti oli jo muutenkin myöhässä, koska sitä taittoi vain yksi lyhyttä päivää kolmena päivänä viikossa tehnyt harjoittelija ilman minkäänlaista ohjausta.

Mutta siitäkin selvittiin. Nyt lehdellä on uusi, pätevä taittaja, Joni Syvänen. Tervetuloa remmiin!

· ·

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2025.