Asuin vastikään viisi vuotta Yhdysvalloissa ja hämmästelin jatkuvasti paikallista uskonnollispoliittista lobbausta ja taitoa raamittaa asiat niin, että asioiden todellinen laita hävisi verbaalisen kikkailun ja keinotekoisten olkiukkojen taakse. Poliittisen oikeiston ja kristillisen konservatismin yhdistävä koneisto on pyrkimyksissään voimakas, häikäilemätön ja hyvin öljytty. Rahaa on, ja sillä saa valtaa ja mieluisia päätöksiä. Markkinoinnin supervallassa tavoitteet myös osataan brändätä taitavasti.

Elämän puolustaminen vain hyveellinen sumuverho

Genren näkyvin edustaja on niin sanottu Pro Life -liike, joka lähes 50 vuoden sitkeän työn tuloksena sai tänä kesänä poistettua aborttioikeuden liittovaltion tasolla, kun korkein oikeus kumosi Roe vs Wade -ennakkopäätöksen. Sanavalinta on tarkkaan mietitty, sillä kuka voisi vastustaa elämää?

On toki aiheellista kysyä, mikä ihmeen Pro Life, kun Ohiossa 10-vuotiaalle raiskauksen uhrille ei myönnetty aborttia ja naapuriosavaltiossa operaatioon suostuneita lääkäreitä uhattiin vakavilla rangaistuksilla. Olisiko raiskatun pikkutytön todella pitänyt synnyttää, kenties henkensä menettäen vain siksi, että uskonnollinen ääriaines niin vaati? Kenen elämän puolesta siinä oltiin liikkeellä? Minkälainen elämä tällä kymmenvuotiaalla ”äidillä” olisi ollut edessään? Etenkin kun tämä sama uskonnollinen joukko ei halua tukea lasten päivähoitoa, terveydenhuoltoa tai koulutusta, koska yhteiskunnan tulonsiirrot ovat ”varastamista” ja siten Raamatun kymmenen käskyn vastaisia.

Hyvä kysymys on sekin, miksi Dallasissa kimppakyytikaistaa ajaneen raskaana olleen naisen mahassa ollut sikiö ei kelvannut vaadittavaksi toiseksi matkustajaksi, jos elämä kerran alkaa hedelmöityksestä? Aivan loogista ei ole sekään, että elämän pyhyyden nimiin vannovat kannattavat myös kuolemantuomiota ja loputtomista joukkoteurastuksista huolimatta rajatonta oikeutta kantaa rynnäkkökivääriä julkisella paikalla. Ehkä kyse onkin lopulta jostakin ihan muusta kuin ”elämästä”? Raamatullisen maailmankuvan haikailu vain piilotetaan elämän puolustamisen hyveellisen sumuverhon alle. Samalla leimataan kaikki vastaväittäjät vauvantappajiksi, sillä Pro Life -liikkeen vastapuoli on luonnollisesti Pro Death.

Myös puhe kristillisistä perhearvoista on näppärä sanaleikki, etenkin jos ne arvot muka haetaan Raamatusta, jossa ei juuri idyllisiä perheitä tapaa ja naiset ovat karjaan rinnastettavaa kauppatavaraa. Tässä pelataan sillä mielikuvalla, ettei kukaan voi vastustaa perhettä. Perhe sitten vaan määritellään niin, että sen tarkoituksena on patriarkaalisen järjestyksen ylläpito, sosiaalinen kontrolli ja lisääntyminen. Silloin koko instituutio tuhoutuu, jos samaa sukupuolta olevien sallitaan avioitua keskenään – jos ihmisten siis annetaan itse päättää asioistaan. Kyse on tässä katsannossa Jumalan säätämästä instituutiosta, johon alttarille astelevat henkilöt eivät saa puuttua. Kyse on myös jonkinlaisesta kummallisesta nollasummapelistä, jossa yksien avio-onni on toisilta pois.

Vasta kylmä sota loi kristillisen USA:n

Kolmas paljon käytetty olkiukko on uskonvapaus. Kuka nyt vapautta vastustaisi? Kristillisten aktivistien sanakirjassa tämä tosin tarkoittaa sitä, että heillä tulisi olla vapaus elää uskonsa mukaisesti ja myös pakottaa muut elämään samoin. Heidän tulisi saada kieltää muun muassa abortit, homoliitot, avioerot, ehkäisy ja naispappeus – kaikilta. Käytännössä kyse onkin konservatiivi-kristittyjen uskonvapaudesta. Kun humanistijärjestö The Satanic Temple yritti saada Yhdysvalloissa kouluihin kristillisten iltapäiväkerhojen rinnalle ”After School Satan” -kerhoja, vastaus oli jyrkän kielteinen. Samoin on käynyt yritykselle pystyttää Babhomet-patsas julkiselle paikalle kymmenen käskyn kaveriksi. Satanismi voi Yhdysvalloissa olla lain tarkoittama uskonto, mutta vain kristinuskolla on kyky käyttää järjestelmää omien erioikeuksiensa vahvistamiseen.

Tähän tähtää myös se, että evankelikaalisten parissa pyritään historiallisten tosiasioiden vastaisesti väittämään, että Yhdysvallat on perustettu kristilliseksi valtioksi. Todellisuudessa kaikki ulkokultaiset jumalhokemat setelien In God We Trust -teksteistä lippuvalan sanamuotoon ja kansallisesta motosta rukousaamiaiseen on keksitty vasta 1950-luvulla kylmän sodan tarpeisiin.

Kun Neuvostoliitto oli kommunistinen ja ateistinen, Yhdysvaltain tuli olla korostuneen kapitalistinen ja kristitty. Markkinamiehet loivat tähän saumaan lähes nerokkaan illuusion siitä, että Jeesus pelasi amerikkalaisten jengissä jumalattomia kommareita vastaan. Kristinusko, oikeistolaisuus ja isänmaallisuus sulautuivat toisiinsa tavalla, joka on voimissaan vielä tänäkin päivänä. Rummutus tehosi, sillä mörköjä ovat yhä juuri kommunistit (vaikkei niitä edes ole enää missään) – ja ateistit.

Mielikuvilla ja sananvalinnoilla on merkitystä. Vatikaanilla on erityinen virallinen sanasto perhettä ja eettisiä kysymyksiä varten ja tietoinen taktiikka hämärtää uskonnollisen ja sekulaarin termistön rajaa. Eurooppalaisten äärikristillisten järjestöjen verkosto Agenda for Europe puolestaan on Restoring The Natural Order -manifestossaan listannut 14 keskeistä sanaa, joiden merkitystä se pyrkii aktiivisesti joko lokaamaan tai muuttamaan itselleen suotuisaan suuntaan. Homoseksuaalisuutta muun muassa tulee systemaattisesti kutsua sodomiaksi.

Bill Clinton selitti vuonna 1998 valamiehistön edessä, ettei välttämättä valehdellut suhteestaan Monica Lewinskyn kanssa. Kaikki riippui hänen mukaansa siitä, miten sana is määriteltiin. Ehkä meidän tulee jatkossa suhtautua yhtä valppaasti myös siihen, miten julkisessa keskustelussa käytetään sanoja elämä, perhe ja vapaus? Muuten joku muu määrittelee ne puolestamme.

Markus Tiittula

Kirjoittaja on tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. teokset
Taistelu totuudesta. Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti. Johnny Kniga 2022.
MAGA-Jeesus: Sokea usko, falskit profeetat ja kristillisen nationalismin nousu Yhdysvalloissa. Books on Demand 2020.