TANJA LAINE
Olin aiemmin jo kirjoittamassa tutusta aiheesta – siitä, mitä meidän pitäisi vielä saavuttaa, missä olemme onnistuneet ja missä riittää edelleen työtä. Nämä ovat meille monille tuttuja ja ajankohtaisia kysymyksiä, ehkä joskus niin tuttuja, että ne uhkaavat jäädä huomaamatta.
Tämä kaikki kirkastui taas, kun luin Risto Puumalaisen kirjan Uskomatonta elämää Suomessa. Teos on erinomainen – suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Sisällöltään se oli monin tavoin tuttua kauraa, mutta samalla juuri siksi tärkeää. Se muistutti, ettei tuttua kannata jättää sanomatta. Meidän pitää osata sanoittaa arvojamme ja tavoitteitamme yhä uudelleen, jotta ne voivat jatkaa elämäänsä muuttuvassa maailmassa.
Olen itse aina mieltänyt niin, etten ole varsinaisesti markkinoinut liittoamme tai yhdistystoimintaamme. Meidät löytää, kun kokee tarvetta olla osallisena jossain, mikä tuntuu merkitykselliseltä. Meidän tehtävämme on olla löydettävissä – ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi.
Mutta jotta tulee löydetyksi tai tutuksi, tulee viestiä ja markkinoida.
Viime aikojen näkyvyys, esimerkiksi stipendeihin liittyneen keskustelun kautta, on nostanut esiin sen, mistä tässä toiminnassa oikeasti on kyse. Moni on pysähtynyt ja oivaltanut sen periaatteen, joka meidän taustalla vaikuttaa. Se on ollut rohkaisevaa – olemme saaneet vahvistusta sille, että suunta on oikea ja monella on tarve juuri tällaiselle toiminnalle.
Me maallistumme. Sekulaari tapakulttuuri on jo osa monen arkea. Siksi on hyvä kysyä: onko perinteistä pidettävä kiinni vain siksi, että ne ovat perinteitä? Itse ajattelen, että perinteet voivat elää, uudistua ja mukautua tähän aikaan. Ne eivät menetä arvoaan, vaan voivat saada uuden merkityksen – sellaisen, joka palvelee meitä nyt ja tulevaisuudessa.
Kaipaan ja toivon, että meistä ja meidän työstämme viestitään rohkeasti ja myönteisesti. Me teemme ihan valtavasti, älyttömän pienillä resursseilla. Työtä tehdään hiljaa, mutta vaikuttavasti, koko Suomessa. Siitä on ilo ja ylpeys kertoa, esimerkiksi Pohjoismaiden humanistiliittojen kokouksessa. Pienellä rahalla, pienellä porukalla – mutta suurella sydämellä. Se kertoo paljon yhteisöstämme.
Tämä kaikki ei olisi mahdollista ilman jäseniämme – ja erityisesti niitä superaktiivisia työmyyriä, jotka jaksavat ja tekevät, usein ilman näkyvää kiitosta. Teille kaikille vuolaat kiitokset! Aina, kun näkee muiden onnistumisia, se motivoi myös itseä. Hyvä yhteydenpito, innostus ja yhdessä tekeminen kantavat pitkälle.
Ja jos nyt kerran mainoksiin päädyttiin, niin Risto Puumalaisen kirjan ohella haluan mainostaa erityisesti tulevia talkoita. Kullervon hautausmaalla Vaasassa on tulossa tapahtuma, joka tulee olemaan todellinen yhteisömme voimannäyte. Kun saamme hautausmaan kuntoon, siihen loistoon, johon se kuuluu – se on enemmän kuin työtehtävä. Se on yhteinen teko.
Lopuksi haluan vielä sanoa: kohteliaisuus ei maksa mitään. Hyvä sana, lämmin katse tai pieni ele voi kannatella enemmän kuin arvaammekaan.
Hyvää ja merkityksellistä työtä teille kaikille.
Kirjoittaja toimii Vapaa-ajattelijain liiton varapuheenjohtajana.