Maaksi pitää sinun jälleen tulla

Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Jori Mäntysalo pohtii elämänkaaren riittien tilaa muuttuvassa yhteiskunnassa

JORI MÄNTYSALO
Avaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Marraskuun lopussa laskin isäni arkun satakuntalaiseen maahan.

Jori MäntysaloSeuraan tilastoja elämänkaaren riiteistä, siitä miten kasteet vaihtuvat nimiäisiin, ruumiin siunaukset uskonnottomiin saattoihin ja siinä välissä protuleirit ja siviilivihkimiset lisäävät suosiotaan. On kovin erilaista olla itse mukana kuin katsoa lukuja. Tilastojen takana on ainutkertaisia ihmisiä, jokainen promille vuoden aikana kuolleista suomalaisista tarkoittaa reilua puolta tuhatta erilaista sukulaista tai ystävää.

Isäni kuului kirkkoon, ja niin istui Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja kirkossa pappia kuunnellen. Outo tilanne, mutta ei tietysti muutakaan voi. Kun poika on perustanut eroakirkosta.fi-palvelun, ei isä varmasti kirkon jäsen ole ainakaan siksi, ettei tietäisi keneltä kysyä miten erota.

Isä eli maalla, hiihti nevalla ja seurasi lintujen muuttoa. Isä eli maasta, kirjaimellisesti ruista ja perunaa viljellen ja puolukoita ja suppilovahveroita keräten, kuvaannollisemmin kuusesta ja männystä, pölleistä ja tukeista. Siksi oli oikein sopivaa se siunauskaavan osa, johon minäkin uskon: ”Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun pitää jälleen tulla.”

Kirkolla on toimiva järjestelmä hautauksiin, sitä en lainkaan kiistä. Sitäpaitsi melkein kaikki kuolleet ovat ainakin joskus kuuluneet kirkkoon, jolloin perunkirjoitukseen tilataan virkatodistus seurakunnalta. Hautapaikka tunnetusti on lähes kirkon monopoli, vapaa-ajattelijoiden hautausmaita on vain kymmenkunta.

En ihmettele omaisia, jotka tyytyvät kirkon palveluun. Lain mukaan tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia, ja kuollut on ehkä joskus sanonut, ettei kaipaa pappia haudalle, mutta kuinka tärkeänä omainen sitä pitää? Samaan aikaan voi olla menossa surua kuolemasta, aivan käytännön järjestelyä pesän laskujen maksamisesta ja vainajan kodin tyhjentämisestä ja mielessä jo perunkirjoitus ja perinnönjako. On varmasti helppoa, kun yksi osa tapahtuu tutulla kaavalla, jonkun ohjaamana ja ilman suurempaa ajattelun vaivaa.

Suuri osa kirkkoon kuulumattomista ei edes ole kertonut mitään toivetta hautajaisistaan. Vielä elämme maassa, jossa luterilaisuus on oletusarvo. Niinsanottujen uskonnottomien hautajaisten – käytännössä neutraalien, koska eihän niissä ateismiakaan julisteta – pitäisi tietenkin olla oletusarvo. Siitä poikettaisiin jos esimerkiksi uskontokunnan jäsenyyden vuoksi on syytä olettaa vainajan tahtoneen toisin.

Pro-Seremonioilta löytyy tunnetusti puhujia ja muusikoita, mutta ehkä enemmän pitää nostaa esille neuvontapalvelua. Siltä saa tiedon siitä, miten saa tuhkan sirotella, missä saatto- tai muistotilaisuuden voi pitää ja niin edelleen. Myös yhdistykset voivat edistää asiaa hyvin konkreettisin toimin, kuten tiedottamalla ei-kirkollisista hautajaistiloista sekä alueiltaan löytyvistä sopivista paikoista tuhkan sirotteluun luontoon. Hieno esimerkki on Turun yhdistyksen www-sivu, jossa on konkreettiset ohjeet omaisille ja läheisille.

***

Tällainen kirjoitus pitäisi kai lopettaa johonkin isän ohjeeseen. Olin vajaa parikymppinen, kun tehtiin metsähommia eräänä talvena. Ulos mentiin, oli sää mikä vain. Paitsi kerran pakkasta oli liki 30 astetta ja isä sanoi, että nyt pidetään pirttipäivä. Ehdin ajatella että hän säälii minua, mutta virke jatkui: menee rauta niin haperaksi, että pian rikkoo vehkeensä. Terästä voi vähän sääliä, mies kestää ilman muuta.

Ei tuosta ehkä vakavaa elämänohjetta nykypäivään kannata ottaa, mutta joskus on hyvä mennä ulos vaikka sää ei suosikaan. Sopii ohjeeksi kuvaannollisemminkin elämässä.

Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2025.