Kymmenen diktatoorista määräystä

KESKUSTELUA

Yki Räikkälä havainnoi miten käytännöllisyys johdattaa uskovaisia poikkeamaan uskontojensa opeista.

Kuvassa kahtia revitty pyhä kirjoitus kellertävällä paperilla. Taustalla sotaisa kohtaus vääräuskoisten tappamisesta.

YKI RÄIKKÄLÄAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Maallinen laki on siitä hyvä, että jos joku laki on aikojen kuluessa vanhentunut, on se helppo säätää uusiksi tai kumota ja säätää kokonaan uusi. Kristinuskon kymmenen käskyä edustavat teokratiaa tai diktatuuria. Ne ovat tyystin muuttamattomia, oli sitten muuttamisen takana kuinka suuri määräenemmistö tahansa. Raamatun Jumala, jota kristityt ”suurimmaksi rakkaudeksikin” kutsuvat, on diktaattori, jonka pillin mukaan on tanssittava ilman poikkeuksia. Jos ei tanssi, on rangaistus oleva kauhea. Suurin rakkaus on silloin säälimättömämpi kuin yksikään inhimillinen olento.

Markus Tiittula käsitteli mainiossa kirjassaan Jumalakortti (arvio kirjasta Vapaa Ajattelijassa 4/2023 kymmentä käskyä. Nämä kymmenen käskyä ovat mielenkiintoisia monella tavalla. Ne ovat paradoksaalisia siinä, että ne ovat suomalaisessa mielenmaisemassa varsin arvostettuja ja niiden siteeraus eri tilanteissa on arkea, mutta käytännössä kukaan ei niitä oikein kunnolla tottele. Niitä rikotaan raikkaasti uskovissakin piireissä.

Tiittula nostaa esimerkiksi käskyn lepopäivän pyhityksestä. Eivät pelkästään kirkon palkolliset, jotka suorittavat palkkatöinään jumalanpalveluksia, riko tätä, vaan myös monet kaupat, joiden omistajina ja johtajina on uskovia. Porissa, Raumalla ja Huittisissa toimii eräs umpiuskovan omistama ketjujen ulkopuolinen elintarvikeliike, joka ei aluksi myynyt tupakkaa eikä olutta. Mutta markkinoiden lait ovat armottomat ja niinpä nykyisin näitä synnillisiä nautintoaineita liikkeistä saa. Samoin kävi sunnuntaityön. Ovet käyvät nykyisin taajaan sunnuntaisinkin. Aluksi sunnuntait pidettiin ovet kiinni, mutta markkinoiden laki meni jumalan lain yli.

Suomessa on sanan- ja uskonnonvapaus. Saa uskoa miten ja mihin haluaa. Tähän ovat uskossaan lujat kristityt usein vedonneet varsinkin, kun kyse on Raamatulla läimäisystä, ja heidän puolustaessaan Päivi Räsäsen oikeutta tuomita homoseksuaalit kadotukseen. Räsästä puolustamaan oikeudenkäynnissään on perustettu oikein yhdistys, Sanan- ja uskonnonvapaus ry. Traagisesti vain nämä Päivi Räsäsen vaatimaa Raamatun mukaista järjestystä ja Jumalan lakien noudattamista puolustavat itse rikkovat fundamentaalisti jumalansa ensimmäistä ja tärkeintä käskyä: Minä olen Herra, sinun jumalasi. Sinulla ei pidä olla muita jumalia! Tämä käsky siis kieltää kategorisesti kaikki muut uskonnot. Jumalan valtakuntaan, diktatuuriin tai teokratiaan, ei kuulu uskonnonvapaus.

Kuten Tiittulakin mainitsee ja vähänkin Raamatun historiaan perehtyneet tietävät, tarkoitti käsky älä tapa alun perin käskyä olla tappamatta omiaan. Muita kansoja sen sijaan sai listiä miten lystäsi. Nostihan VT:n Jumala omiaan murskaamaan muita kansoja ja tappamaan kaikki kotieläimiä myöten ja tappoi itsekin, kaiken kaikkiaan Raamatun mukaan arvioiden 25 000 000. Tapot yksilöidystikin Raamatusta laskien 2 821 360 ihmistä. Kun taas kaiken pahan ilmentymä, saatana, on pelkkä amatööri tappohommissa, arvioidusti vain 60 hengellä. Yksilöidysti 10 ja nämäkin Jumalan myötävaikutuksella Jobista vetoa lyötäesssä. Nämä laskut ja arviot on tehnyt Steve Wells mainiossa kirjassaan Drunk with blood – God´s Killings In The Bible.

Älä tapa -käsky alkuperäisessä tarkoituksessaan tulee ilmi nyt, kun Israel käy sotaa Hamasia vastaan Gazassa, jossa pommittaa silmittömästi paikkoja hajalle välittämättä siviileistä. Palestiinalaisen henki ei merkitse mitään ja tappotalkoot tätä kirjoitettaessa riehuvat. Kristinuskon oppaan Katekismuksen mukaan _jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille_. Mutta kun uskovalta kristityltä kysyy kantaa Israelin toimiin, on vastaus suunnilleen, että ”Israelilla on oikeus puolustautua ja jokainen uhri on tietysti aina tragedia” ja se siitä.

VT:n 613 käskyä on tietysti hankala hallita arjessa, joten on kätevää tiivistää olennainen kymmeneen käskyyn, kuten aina suurissa asiakokonaisuuksissa. Oletan siis, että olennainen tiivistyy niihin. Siispä niin monien kiihkeän fundamentaalisen nuivaa suhtautumista homoseksuaalisuuteen, homoavioliittoihin ja naispappeuteen miettiessäni tulee mieleen, että näistä kymmenestä erityisestä käskystä täytyy puuttua pari. Nimittäin käsky miehille olla makaamatta miesten kanssa ja vastaavasti sama naisille, ja käsky naisen olemisesta vaiti silloin, kun miehet puhuvat. Itse asiassa noista käskyistä suurin osa liittyy Jumalan narsistiseen omahyväisyyteen ja yksityisen omaisuuden koskemattomuuteen.

Tuntuu myös oudolta, että kaikkitietävän ja kaikkivoipaisen Jumalan oli laadittava ne kaikki käskynsä luotujensa noudatettaviksi. Miksi ihmeessä? Luulisi omnipotentin ja kaikkitietävän eli tulevaisuuteenkin näkevän kerralla luovan sellaisen otuksen, joka elää ns. ihmisiksi, eikä siis tarvitse ohjeita, käskyjä ja lakeja. Tämä onkin yksi niitä selvimpiä indikaatioita uskontojen ihmisperäisyydestä keksittyine jumalineen. Käskyjen sisäiset ristiriitaisuudet vielä alleviivaavat tätä. Jumala siis antoi Mooseksen kautta 613 käskyä eli lakia, joista tiivistelmä kymmenen käskyä on siis se, mitä meidän nyt tulisi noudattaa. Kuten Tiittula kirjassaan mainitsee, on näiden käskyjen alkuperä paljon vanhempi kuin niiden kirjoittamisajankohta, nimittäin Hammurabin laki. Mooseksen kirjoissa luetellut määräykset ja käskyt ovat kuin suoraan tuosta laista kopsaistuja. Kuten on niin monet muutkin jutut Raamatussa.

Olen keskustellut usein uskovien kanssa arvoista. Heidän mukaansa ”kristilliset” arvot ovat ainoat oikeat ja kunnolliset. Muut ovat ihmisten maallisesti muodostamia. En ole tähän mennessä saanut vielä kunnon vastausta siihen, mitä ovat kristilliset arvot ja mitä ovat sellaiset perusarvot, joita ei universaalisti voisi hyväksyä. Kun tarkastelee objektiivisesti kymmenestä käskystä niitä, jotka koskevat ns. ihmisiksi elämistä, ovat ne tyystin universaaleja sääntöjä, jotka ovat muodostuneet jo ammoin yksinkertaisesti siksi, ettei mikään yhteisö olisi pysynyt koossa, jos niitä ei olisi noudatettu. Suomen laissakin on niistä pykälänsä, vaikka toisin kuin uskovat luulevat, Suomen laki ei perustu kymmeneen käskyyn. Länsimaiden lait yleensä perustuvat roomalaiseen oikeuteen, ei Raamattuun. Kristityt pyrkivät pöllimään muilta omalle uskonnolleen kaiken moraalia myöten, vaikka sen omassa moraalissa, varsinkin sen edustajalla, kirkolla, on runsaasti kyseenalaista. Ja sitä paitsi onhan se 7. käskykin, ”älä varasta”!

Kymmenen käskyä on pieni otos 613 käskystä, joihin kuuluu runsaasti kuolemalla rangaistavia rikoksia. Näitä kaikkia tulisi noudattaa, jotta välttyisi Herran hirmuiselta kostolta. Mielenkiintoisesti uskovat sivuuttavat nämä epämukavat määräykset ”vanhan liiton” juttuina, vaikka ”uuden liiton” Jeesus itse julisti, ettei ollut tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen. Ei ole Herralle otollista sekään, että homoseksuaaliset teot tuomitaan syntinä, mutta ei vaadita tekijöitä kivitettäviksi, kuten Herra laissaan nimenomaan vaatii.


TAPPOKÄSKYILLÄ OIKEAUSKOISUUTEEN

”Kymmenen käskyn” nro 1: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.”

Tämä ei ole sattumalta ensimmäisenä, vaan se on Vanhan testamentin keskeistä sisältöä, johon viitataan muuallakin. Esimerkiksi viides Mooseksen kirja ilmoittaa yksityiskohtaisesti, kuinka tulee tappaa kaikki perheenjäsenet, jotka edes suunnittelevat jonkun muun uskonnon ottamista: ”Vaikka oma veljesi, oman äitisi poika, sinun oma poikasi tai tyttäresi, vaimosi, jota rakastat, tai paras ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia… älä sääli häntä, osoita hänelle armoa äläkä salaa hänen rikostaan, vaan surmaa hänet. Heitä itse ensimmäinen kivi, ja sinun perässäsi tulkoot kaikki muut.” (5. Moos. 13:7-10.)

Jos epäuskoa on havaittu muissa kaupungeissa, ne on tuhottava: kaikki ihmiset tapettava ja koko paikka poltettava tuhkaksi. (5. Moos. 13:13-17.)