Kuinka säilyisi sielu ihmisenkään?

Tiina Raevaara: Kuinka säilyisi sielu ihmisenkään? - Kirjan kansikuvassa harmaanvioletti ihmisen luuranko punaisen piirikaavion päällä.

Kuolemaa käsittelevä kirja yhdistää tieteellisen pohjan ja henkilökohtaisuuden. Se pohtii kuolemattomuuden unelmaa ja taiteen vaikutusta yhteiskuntaan.

RISTO K. JÄRVINENAvaa artikkeli PDF-tiedostona

 

Olen pelännyt kuolemaa lapsuudesta asti. Tai en varsinaisesti kuolemaa vaan sitä, että minua ei sen jälkeen ole. Ja kun kaikki ovat unohtaneet minun joskus eläneen, minua ei oikeastaan ole ikinä edes ollutkaan. Tämän takia olen halunnut jättää jonkinlaisen ”pysyvän” jäljen itsestäni historiaan. Ne jäljet ovat tekstejäni: kirjoittamani kirja, toimittamani kirjat, lukuja eri kirjoissa, lehtiartikkeleita eri lehdissä yli 30 vuoden ajalta. Kalle Päätaloa minusta ei tullut eikä Tiina Raevaaraakaan, mutta parhaani olen vaatimattomilla kyvyilläni yrittänyt.

Raevaaran kirja kuolemasta luonnollisesti kiinnosti meikäläistä paljon. Raevaara kertoo kuulleensa usein väitteen, että kuolema olisi erityisesti nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa tabu ja se pyrittäisiin piilottamaan näkyviltä. Väittämä ei pidä Raevaaran mukaan paikkaansa.

”Kuolema on keskeinen aihe uutisissa, taiteessa ja viihteessä, tai oikeastaan kaikessa sisällössä, mitä ihmiskunta tuottaa. Elämän pidentäminen – eli kuoleman lykkääminen – tuntuu kiinnostavan ihmisiä valtavasti tai ainakin julkaisijat uskovat sen kiinnostavan. Juttujen aiheet vaihtelevat tuoreista tutkimustiedoista epätieteellisiin uskomuksiin.”

Raevaaran mukaan ihmiskunnalla on yhteinen, yleensä ääneen lausumaton haave siitä, ettei elämän tarvitsisi päättyä.

”Tutkimuksissa etsitään keinoja ihmiselämän pidentämiseksi. Rikkaat ihmiset käyttävät rahojaan kokeellisiin hoitomuotoihin, joilla luvataan päättymätöntä nuoruutta. Science fiction -kirjailijoiden luomissa tulevaisuudenkuvissa kuolema on jo kokonaan voitettu.”

Vapaa Ajattelijan toimitussihteerinäkin toiminut Raevaara kertoo, että useimmilla uskonnoksi luokiteltavilla uskomusjärjestelmillä on suhde kuolemaan ja elämän päättymiseen. Vain ani harvat uskonnot tuntuvat hyväksyvän ajatuksen, että ruumiin kuollessa tuhoutuisi myös mieli (tai sielu) ja että ihmiselo jäisi siihen. Enemmänkin uskonnot haluavat vakuuttaa ihmiset siitä, ettei elämä jää tähän – ainakaan silloin, jos uskonnon sääntöjä noudatetaan.

”Voi tietenkin olla, että lupauksilla kuoleman jälkeisestä elämästä on ollut suurempi rooli kuin nykyään. Uskontoon ja pappien puheisiin tukeutuessaan ihmiset saattoivat luottaa siihen, että luvassa oli jotain parempaa. Pappien tai šamaanien ohjeita noudattamalla elämä jatkuisi tuonpuoleisessa, ja ylipäätään elämän kesto oli kiinni ennen kaikkea jumalien tahdosta. Nykyään vastuu elämän pituudesta on annettu lääkäreille ja ihmiselle itselleen. Ikuinen elämäkään ei ole enää uskon asia, vaan tieteen.”

Raevaara myöntää, että hänen oma vääjäämätön kuolemansa on aivan hirveä asia. Hän on mieluiten ajattelematta sitä kokonaan, väistelee ja juoksee karkuun. Hän on tanatofobi eli pelkää kuolemaa.

”Olen tuhannesti lohduttanut itseäni sillä, että kun kuolen, minusta jää maailmaan kuitenkin ajatuksia: kirjoja, kolumneja, novelleja ja maalauksia. Jää myös liian paljastavia sähköpostiviestejä ja typeriä some-päivityksiä. Ei säilyminen tosiaan ole vain taiteilijoiden tai kirjoittajien etuoikeus, sillä nykyajan ihminen jää kuin varjoksi tai tyhjäksi tilaksi elävien joukkoon. Hän säilyy valokuvissa, kirjeissä, sähköpostiviesteissä, virallisissa dokumenteissa tai vaikkapa toisten ihmisten keskusteluissa, ja jatkaa niistä käsin vaikuttamista muiden ihmisten elämään, vaikka hänen lihallinen olemisensa on päättynyt.”

Samaistun!

Kirja on mukavan tarinallinen, henkilökohtainen ja intiimi, mutta myös vakuuttavan tieteellinen. Ja yhteiskunnallinen.

”Toisinaan ajattelen, että tieteen ja lopulta yhteiskunnan kehitystä ohjaavatkin taiteilijat, kuten kirjailijat ja elokuvantekijät. Ajatukseni perustuu tähän: jotta jokin kehityspolku olisi mahdollinen, jonkun pitää ensin kuvitella tuo polku, ikään kuin piirtää se yhteisen ajattelumme karttaan. Tätä piirrostyötä tekevät taiteilijat ja viihteentekijät, vaikka moni ei huomaakaan alojen merkitystä yhteiskunnan kehitykselle.”

Kirja kuolemasta jättää hyvän, rauhallisen mielen. Suosittelen.

Tiina Raevaara kertoi kirjastaan Tampereen Vapaaklubilla elokuussa.
Striimi on nähtävissä Vapaaklubin YouTube-kanavalla.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.