KOTIMAAn katsaus

KOTIMAAn katsaus logo

Kotimaa‑lehteä lukiessa törmää tuttuihin ristiriitaisuuksiin, omituisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin

YKI RÄIKKÄLÄAvaa artikkeli PDF-tiedostona

■

Valtakunnallisen Kotimaa-lehden elokuun numerossa päätoimittaja Freija Özcan käsittelee pääkirjoituksessaan uskoa, seksiä ja rahaa. Hän kuvailee maailmaa kolmijalkaisena jakkarana, jossa jalat ovat usko, seksi ja raha. On selvää, että seksi ja raha ovat ihmisten liikuttajia. Usko taas lähinnä niiden, joille se on joko tärkeä tai pakko. Niissä islamilaisissa maissa, joissa usko on kuolemanvaka­va asia, on piiloateisteja. Näitä ohjaa uskonto, ei niinkään usko. Länsimais­sa taas usko ei enemmistöä paljonkaan heilauta.

Özcanin mukaan usko tai uskonto pyrkii asettamaan rajoja seksille ja ra­halle. Seksin suhteen hän on oikeassa. Kirkot ovat aina pyrkineet moralisoi­maan ihmisten seksuaalista käyttäyty­mistä – myös sitä, keille seksi kuuluu ja keille ei. Seksi on haluttu häivyttää jopa niin, että Jumalan pojankin piti syntyä neitsyestä ja hedelmöittymisen tapahtua jotenkin eteerisesti ilman synnillistä limakalvojen kohtaamista. Islamilaisissa kulttuureissa on menty niin pitkälle, että miesten hurjastelu on periaatteessa sallittua, mutta nais­ten on pidättäydyttävä ja piilotettava muotonsa ja tiukimmissa tulkinnoissa kasvonsakin, eikä liikkua saa muuten kuin perheen miespuolisen jäsenen seurassa, olipa tämä vaikka lapsi. Pik­kupoika äitinsä siveyden vartijana.

Özcan toteaa sitten, että aviolii­ton ulkopuolinen seksi on syytä sallia – mutta VAIN niille nuorille pareil­le, jotka haluavat toisiinsa sitoutua. Vanhakirkollista eetosta on hankala piilottaa.

Rahan suhteen Özcan toteaa, että kristinusko ohjaa kohtuuteen rahan­kin suhteen. Siitä hän ei ole huolissaan, että kristinuskon puolue, kristillis­demokraatit, ovat hallituksessa siu­nanneet miljardiluokan tulonsiirrot rikkaille: puutteenalaisia kuritetaan lisää, eikä anneta sitä toista ihokasta tarvitseville.

Kristillisdemokraattien puheen­johtaja, ministeri Sari Essayah vasta­sikin HS:n mainiossa haastattelussa 8.8. kysymykseen, miten Jeesus arvi­oisi hallituksen talouspolitiikkaa, että ”tämä on minusta niin absurdi kysy­mys”. Vuosi sitten Essayah ilmoitti, että eräät oppositiopuolueet ovat ”suoras­taan riski Suomen turvallisuudelle” ja tuli samalla ilmoittautuneeksi demo­kratian vastustajaksi. Siitä hän ei ollut huolissaan, minkälaista turvattomuut­ta puolueensa nykyisessä hallitukses­sa aiheuttaa päätöksillä, jotka lisäävät eriarvoisuutta, köyhyyttä ja epätoivoa omassa yhteiskunnassamme.

Özcan hyväksyy myös sijoittami­sen, kohtuuden nimissä. Mutta missä menee raja? Sijoittaminen on periaat­teessa oman hyvän eli varallisuuden kasvattamista. Sijoitettava raha ei tule taivaasta, vaan se on peräisin yhteises­tä rahankierrosta. Tässä Raamattu on kaksijakoinen. Toisaalta kehotetaan ottamaan vastaan kiitollisuudella se mitä Herra antaa ja esitetään ver­tauksia viisaasta taloudenhoidosta ja leiviskän sijoittamatta jättämisen ki­rouksesta, kun toisaalla varoitetaan: ”Helpompi on kamelin mennä neu­lansilmästä” jne. Totisesti, kirkko on leiviskänsä hyvin hoitanut.

Toimittaja Niilo Rantala ”Tuhat merkkiä taivaasta” ‑kolumnissaan on tehnyt maaseutukierroksen. Hän nä­kee, että joka pitäjässä ylpeyksiä ovat kirkko ja kirjasto. Hän näkee, että kumpaakin instituutiota vaalitaan ”erityisellä rakkaudella”. Kirjaston suhteen näin paljolti onkin, mutta voi miettiä, kuinka paljon vaaliminen näkyy esim. sunnuntaikirkoissa. Ran­talan mielestä kirkot ovat kuitenkin ”pitäjänylpeyksiä”. Toisaalta lopussa hän hieman pessimistissävyisesti ky­syy ”vaan kuinka käy?”

Pessimismiin onkin syytä, jos vertaa kirjastojen ja kirkkojen käyn­timääriä. Vaikka nyt eräissä poliitti­sissa kommenteissa onkin esiintynyt mielipiteitä siitä, että kirjastojen ei pi­täisi olla yhteiskunnan prioriteeteissa kovin korkealla, tulevat ne säilymään käyttöasteeltaan valovuosien kaukana kirkkojen vastaavista.

■

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 3/2026.