Vuosia sitten kirkon nelivuotiskertomuksen alaotsikko oli ”haastettu kirkko”. Tuolloin joku ehdotti seuraavaan ”lannistettu kirkko”. Sitä ei ole nähty, vaan vuodet 2020-2023 tiivistyvät muotoon ”kirkko epävarmuuksien ajassa”, osuvasti kyllä.

Tärkein uutinen onkin epäuutinen: Kirkosta eroaminen jatkui, jäsenten osuus laski neljässä vuodessa viisi prosenttiyksikköä. Pandemia pysäytti maailman, maallistuminen jatkui. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, maallistuminen jatkui.

Julkaisussa on laajat tilastot, joista näkee tilanteen hiippakunnittain jaoteltuna. Suunta on kaikissa alaspäin, vauhtikin suunnilleen sama. Mitään taitepistettä, jossa jäsenten osuus vakiintuisi, ei ole. Mikään alue ei säily maallistumiselta, vaan joku maakunta on vain kehityksessä vähän jäljessä.

Kertomukseen kysytään mm. kirkon jäsenten ajatuksia eroamisesta. 15 % kertoi nyt, ettei voisi koskaan erota, neljä vuotta sitten osuus oli 16 %. Tämä tarkoittaa, että lukumääräisesti kirkon ydinjoukko, joka ei edes mieti eroamista, supistuu. Yhden erotessa toinen alkaa harkita sitä vakavasti, kolmas alkaa pohtia samaa kevyesti ja siirtymä tapahtuu koko jäseneksi sitoutumisen janalla.

Koulujen uskonnollisiin päivänavauksiin suhtautuu edelleen myönteisesti 45 prosenttia. Vuonna 2015 osuus oli liki 60 %, joten alaspäin on menty tässäkin. Sen sijaan koulujumalanpalveluksista ei kysytty. Pappien läsnäolo sairaaloissa, vankiloissa ja puolustusvoimissa on edelleen selvän enemmistön hyväksymää, ja vaikka suunta on oikea, laskua on ollut melko vähän.

Uskonnolliset rituaalitkin jatkavat aiempaa kehitystä. Vihkimisissä kirkollisten osuus on romahtanut jo aiemmin alle puoeen, kun taas hautajaisissa kirkon asema säilyy vielä. Tähän väliin jää tärkein eli kastettujen osuus vauvoista. Korona-aika näkyi tilastossa, mutta vain väliaikaisesti. Viime vuonna kastettiin alle 60 % vauvoista ensimmäisen ikävuoden aikana.

Vastaajilta on kysytty myös, mihin he poliittisesti ajattelevat kuuluvansa. Esimerkiksi myönteisesti sotilaspappien olemassaoloon suhtautui 39 % vasemmalle itseään sanovista, 67 % keskustaan asemoituvista ja 78 % oikeistolaisena itseään pitävistä. Samanlainen suuntahan nähdään myös omissa vaalikoneissamme.

Pudotusta näkyy myös siinä, miten monelle on lapsena opetettu iltarukous. On tietysti luontevaa, että kehityksen suunta on kaikilla mittareilla sama.

Jotain kirkolle myönteistäkin

Harvoista kirkolle myönteisistä kohdista voi ottaa kysymyksen siitä, onko opettanut tai aikooko opettaa lapsilleen iltarukouksen. Osuus laskee tasaisesti vanhimmista ikäluokista kolmekymppisiin, mutta yllättäen nousee kaikkein nuorimmilla. Erityisesti nuorista miehistä iltarukous on hyvä idea.

Tämä saattaa liittyä siihen, että riparilla on kivaa. Vaikka viime kesän leirit päätyivät lehtien otsikoihin, eikä mukavassa mielessä, kokonaiskuva on toinen. Keskimääräinen nuori on tyytyväinen porukassa, eikä siinä Jeesus-jutut juuri haittaa. Rippikoululaisten usko Jumalaan ja Jeesuksen kyselyssä on tosin eri asia kuin 18-29-vuotiaita nuoria koskevat kyselyt.

Gallup Ecclesiastican 2024 kyselytulosten mukaan (s. 79) kysymykseen ”Uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan” vastasi kyllä 11 % nuorista naisista ja 18 % nuorista miehistä, siten yhteensä 15 % alle 30-vuotiaista. Nuorten naisten maallistuminen on selkeä, uutisen arvoinen muutos. Vielä 30-40-vuotiaiden ikäryhmässä naisten uskonnollisuus on selvästi suurempi kuin miesten.

Uusimmat tulokset kertovat uskonnollisuuden lisääntyneen nuorten miesten aivan nuorimmissa ikäluokissa, mahdollisesti myös naisten nuorimmissa ikäluokissa. Tätä ei voi selittää pois sattumalla, tilastovirheellä tai muulla helpolla tavalla, vaan muutos on minusta todellinen. Uskontokritiikille on edelleen tarvetta.