Marraskuun kirkolliskokouksen asialistalla oli piispojen viimekeväinen esitys kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen ottamisesta kirkkojärjestykseen. Ei käsitelty. Se siirrettiin näillä näkymin ensi vuoden toukokuulle. Syytä ei tarvitse arvailla. Tällaisen kirkon kipupisteen käsitteleminen julkisuuteen tulevine uutisineen näin lähellä vuoden loppua merkitsisi kirkosta eroamisten hyppäystä ylös, oli päätös mikä hyvänsä. Mutta toukokuussa tällainen uutisointi ei haittaa niin paljon. Ja eroaja maksaa kirkkoveroa vuoden loppuun asti. Vuodenvaihteeseen mennessä asia on jo vanha, eikä se eroamisiin juuri enää vaikuta.

Piispojen esitys päätettiin kuluvan vuoden toukokuun kokouksessa lähettää lakivaliokuntaan, jonka sitten piti pyytää perustevaliokunnalta lausunto asiasta. Lausunnon sisältö ei ole tiedossa, mutta sillä ei nyt ole suuremmin merkitystä. Monimutkainen byrokratia on hyvä konsti hämärtää päätöksen teko niin, että ”enhän minä, vaan kun se valiokunta”. Epämukava asia on joka tapauksessa siirretty hankalasta ajankohdasta kirkolle turvallisempaan toukokuuhun, jolloin ihmiset heräävät kevääseen, luonnon heräämiseen ja kesän odotukseen, eivätkä kirkon kipuilut niinkään kiinnosta.

Kokous jätti rannalle myös kirkkohallituksen kärkihanke-esityksen ”Monimuotoinen kirkko” talousvaliokunnan esityksen mukaan. Tuon valiokunnan mielestä se voidaan toteuttaa pienessä mittakaavassa, ei kärkihankkeena. Hankkeen nimestä voi päätellä, että siinäkin liikutaan arkaluonteisen rajoilla. Kokouksessa keskusteltiin kuitenkin hyvinkin oleellisista ja tärkeistä yhteiskunnallisista topiikeista, kuten halloween ja kirkon X-tili, josta kirkko on luopunut ”toksisen keskustelukulttuurin” vuoksi.

Oikeus avioliittoon riippumatta sukupuolisesta suuntautumisesta on ihmisoikeuskysymys. Mielenkiintoisesti marraskuun kokouksen avauspuheessaan arkkipiispa Tapio Luoma puhui ihmisoikeuksista mm. näin:

”Yksi suurimmista esteistä ihmisoikeuksien toteutumiselle ovat vallankäyttäjät itse. Sellaiselle vallankäyttäjälle, joka tarrautuu omaan asemaansa ja sen tuomiin etuoikeuksiin, puhe kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista näyttää uhkaavalta.”

Hän kysyi ”miksi toisen ihmisen arvon tunnustaminen – ihmisen näkeminen ihmisenä – on meille niin vaikeaa?” Voi miettiä, oliko tämä hienovarainen vihjaus vaiko suoraa tekstiä kirkolliskokoukselle, jolle sukupuolineutraali avioliitto näyttää olevan ylitsepääsemättömän vaikea kysymys, ja joka piispojen esityksen toiseen kertaan hylkäsi.

Muuten arkkipiispan puhe luonnollisesti sisälsi tavanomaisen tarinoinnin ylösnousseesta syntien sovittajasta, maailman valosta ja niin edelleen.

Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/2024.