Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt laajalti sitä käsitystä, joka suurella osalla meistä on maailmasta ja sen tilasta ollut. Piittaamattomuus kansainvälisistä sopimuksista ja kansainvälisen oikeuden perusperiaatteista sekä toistuvat, törkeät ja ilmeisen tahalliset ihmisoikeusloukkaukset – tätä tuskin kukaan meistä haluaisi uskoa nykyhetken todellisuudeksi, etenkään kun hyökkäävänä osapuolena on rajanaapurimme. Venäjän valtion toiminta on täysin vastoin sekulaarihumanistisen etiikan periaatteita, ja presidentti Vladimir Putinin päätökset rationalistille mahdottomia ymmärtää.

Samaan aikaan Venäjän ortodoksinen kirkko seisoo patriarkkansa Kirillin johdolla vahvasti valtionjohdon tukena ja siunaa – jopa aivan kirjaimellisesti – sotatoimet Ukrainassa. Patriarkalla on tietysti asiassa omakin valtapiiri ojassa, Ukrainan ortodoksinen kirkko kun on jo Krimin valtauksesta lähtien pyristellyt pois Moskovan patriarkaatin alaisuudesta. Hänen virallisesti ilmoittamansa syyt tosin eivät ole sen parempia: ’erikoisoperaatio’ kun on kuulema välttämätön muun muassa ’gay pride’ -paraatien torjumiseksi.

Jälleen kerran joudumme näkemään, miten kirkkoruhtinaat ovat valmiit avosylin hyväksymään mitä epäinhimillisimmät ja ihmisarvoa loukkaavimmat, jopa maailmanrauhaa järkyttävät keinot omaa valta-asemaansa ja vanhakantaisia, syrjiviä näkemyksiään pönkittääkseen. Venäjän ortodoksikirkon sisällä ei ole juuri haluttu tai uskallettu asettua patriarkan näkemyksiä vastaan. Muualla toki on.

Ukrainan tapahtumat toimivat surullisena, mutta tärkeänä muistutuksena siitä, että ihmisoikeuksien hyväksi tehty työ, jota niin jäsenyhdistyksemme paikallisesti, liitto valtakunnallisesti kuin kattojärjestömme European Humanist Federation (EHF) ja Humanists International (HI) kansainvälisillä areenoilla tekevät, tulee tuskin koskaan olemaan täysin valmis. Vuosienkin työ ja kehitys voi pahimmillaan tulla yhdessä yössä pois pyyhkäistyksi, ja kello kääntyä vuosikymmeniä taaksepäin, kuten kansainvälisissä suhteissa tapahtui 24. helmikuuta tänä kuluvana vuonna.

Se, että maailmalla tapahtuu törkeitä ihmisoikeusloukkauksia, joiden tekijät näyttävät pääsevän kuin koira veräjästä ilman ainakaan välittömiä seuraamuksia, ei saa johtaa meitä ajattelemaan, että pienet loukkaukset omalla takapihallamme olisivat suhteessa merkityksettömiä. Päin vastoin, ihmisoikeuksista – myös uskonnottomien oikeuksista – täytyy pitää kiinni aina ja kaikkialla, eikä niiden loukkauksia pidä katsoa läpi sormien niin pienessä kuin suuressakaan mittakaavassa. Juuri
Venäjän esimerkki osoittaa, mitä siitä seuraa.

Voimme vain toivoa, että Venäjän valtion epäinhimilliset toimet, niin Ukrainassa ukrainalaisia kuin Venäjällä omia kansalaisiaan kohtaan, herättäisivät päättäjät niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa näkemään demokraattisten kansalaisjärjestöjen työn arvon ihmisoikeuksien, rauhan ja vapauden vaalijoina.

Jape Lovén ja Antti Värri
Kirjoittajat ovat Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja