European Humanist Services Network, jossa Suomen Humanistiliitto ja Vapaa-ajattelijain liitto ovat mukana, on hyväksynyt humanistisen vihkimisstandardin. Muutamissa Euroopan maissa, myös Pohjoismaissa humanistiliitoilla on virallinen vihkimisoikeus. Standardia voidaan soveltaa myös uskonnottomiin hääjuhliin, jossa virallinen vihkiminen on hoidettu valtion viranomaisten toimesta.
Standardi ohjaa jäsenmaiden toimijoita samankaltaiseen toimintaan kotimaisissa seremonioissa. Sillä on kuitenkin merkitystä myös ulkomailla tapahtuvan avioliittoon vihkimisen kannalta. Suomalainen pariskunta voi hankkia humanistisen avioliittoon vihkimisen esimerkiksi Norjassa tai Islannissa, ja pian myös Ruotsissa.
Suomessa ulkomaalaisten avioliittoon vihkimisen virallisen osuuden hoitaa Digi- ja väestötietovirasto, jonka edustaja voi myös suorittaa toimituksen myös virkapaikan ja -ajan ulkopuolella. Pro-seremoniat voi kuitenkin avustaa vihkimisen ja hääjuhlan järjestämisessä.
Vihkimisstandardia (Humanist Wedding Standard) valmistelevassa työryhmässä Vapaa-ajattelijain liiton edustajana toimi Anneli Aurejärvi-Karjalainen, ja standardin linjaukset voidaan hyvin ottaa huomioon Pro-Seremoniain toiminnassa ja uusien puhujien koulutuksessa ja perehdyttämisessä.
· ·
Artikkeli on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/2025.