Tämä hyvin kirjoitettu kasvutarina antoi minulle paljon uutta tietoa. Meni myös tunteisiin. Toivottavasti kirja tavoittaa heitä, jotka siitä eniten hyötyisivät, ruskeita tyttöjä, nuoria jotka kipuilevat perheensä kontrollikulttuurin ja islamin kanssa. Sekä heidän kanssaan kouluissa ja nuorisotyössä toimivia. Sekä meitä kaikkia valkoisia feministejä.
Ujuni Ahmed (s. 1987) muutti 3-vuotiaana Mogadishusta Suomeen. Kirja on hänen kasvukertomuksensa. Aikuisena hän on toiminut erityisesti naisten sukupuolielinten silpomista sekä ”kunniaan” liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Hän sai Suomen PENin sananvapauspalkinnon vuonna 2020.
Ahmed kuvaa yksityiskohtaisesti tyttöjen tiukasti valvottua kasvatusta Itä-Helsingin somaliyhteisön perheissä. Huivin käyttö ja peittävä pukeutuminen olivat pakollisia. Mistään omasta valinnasta ei voinut puhua.
Yllättävää oli, miten laajaa koraanikouluissa käyminen oli viikonloppuisin, joka viikonloppu useita tunteja. Keppi ja säästelemätön lyöminen olivat imaamin ulkoa opetteluun perustuvan opetuksen tärkeimpänä välineenä. Virheistä rangaistiin avoimesti.
Ahmed kertoo perheensä tarinan kautta myös Somalian ja somalikulttuurin ikävästä käänteestä. Nimittäin perheen isoäidin valokuvat ja myös kertomukset paljastivat yllättäen, että elämä Somaliassa olikin vielä 1980-luvulla paljon vapaampaa kuin nyt Itä-Helsingin somaliyhteisössä. Naiset kulkivat tukka paljaana ja uivat meressä normaaleissa uikkareissa.
Miten saattoi käydä niin, että islamin fundamentalistinen tulkinta valtasi maahanmuuttajaperheet lähiöissä, Suomessakin, että suurin osa tytöistä on ympärileikattu, joko Suomessa tai ulkomailla, että pojat ja nuoret miehet on jallitettu sisarustensa kyttääjiksi ja sortajiksi?
Kirja kertoo myös selviytymisestä, itsenäistymisestä, vähittäisestä irtaantumisesta yhteisön ja perheen kontrollista kahden kulttuurin välissä. Kun keskustassa oli toisenlaista elämää, tytöt vaihtoivat vaatteita metrossa Kulosaaren jälkeen. Mistä kuitenkin välillä ”kävi käry”: kotiaresti ja käsi iskivät. Iso apu itsenäistymisessä oli myös Helsingin Tyttöjen talo.
Ujuni Ahmed kritisoi suoraan valkoisia feministejä. Hän sanoo kyllä saaneensa tukea kohdattuaan rasismia työssään. Mutta kun hänen oman yhteisönsä ihmiset ovat syrjineet ja maalittaneet häntä hänen mielipiteidensä, toimintansa tai ulkonäkönsä takia, tukea on tullut huomattavasti vähemmän. ”Kun Suomessa uutisoidaan esimerkiksi kunniaan liittyvästä väkivallasta, valkoisten feministien hiljaisuus on kylmäävää.”
Valitettavasti monet muslimimaat ovat menossa vain konservatiivisempaan suuntaan. Hän kirjoittaa: ”Haluan päästä lähemmäs maailmaa, jossa ihmisten oikeudet eivät riipu taustasta, sukupuolesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai yhteisöstä, johon on syntynyt.” Ja jatkaa: ”Oikeuksia ei voi saada, jos ei ole näkyvä. Niiden, joiden ei tarvitse pelätä, on autettava niitä, joiden tarvitsee, tulemaan näkyväksi.”
Esa Ylikoski
Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin. WSOY, 2022.