FILOSOFI Karl Popper havaitsi, että tieteelliselle hypoteesille tärkeä kriteeri on falsifioitavuus. Tämä tarkoittaa, että hypoteesista seuraa täsmällisiä ennusteita: millaiselta koetulosten tulisi näyttää, jos teoria on totta, ja minkälaiset tulokset puolestaan osoittaisivat sen virheelliseksi. Tieteellinen edistys tarkoittaa sitten sitä, että koetulokset osoittavat jonkin teorian virheelliseksi (falsifioivat sen) tai vaihtoehtoisesti vahvistavat teoriaa ollessaan sen ennusteiden mukaisia.

Malliesimerkki vahvasta tieteellisestä teoriasta on Einsteinin suhteellisuusteoria, jonka ennusteet ovat vuosikymmenestä toiseen tarkasti vastanneet mittaustuloksia tuhansissa kokeissa. Tällaisesta teoriasta tulee lähes varmasti totta, koska olisi hyvin epätodennäköistä, että tuhannet kokeet sattumoisin tuottaisivat tarkalleen teorian mukaisia tuloksia, jos se ei olisi tosi.

Ennen vanhaan uskontojen käsitykset Jumalasta ja maailmankaikkeudesta olivat melko konkreettisia. Uskottiin että Jumala ja enkelit asuvat fyysisen taivaankannen päällä olevassa taivaassa, että aurinko kiertää litteää maata, että Jumala loi kaikki eläinlajit hiljattain ja että Jumala itsekin on fyysinen ihmismäinen hahmo. Tällaiset hypoteesit ovat helposti falsifioitavissa ja totisesti ne ovat niin läpeensä falsifioitu, että vain vähemmistö kristityistäkään enää niihin uskoo.

Olisi ollut jo moneen otteeseen johdonmukaista kristinuskolta todeta ”väärässä oltiin” ja laittaa pillit pussiin. Mutta johdonmukaisuus ei ole koskaan kuulunut uskontojen vahvuuksiin. Niinpä tässäkin asiassa kristinuskon valtavirta on filosofisella kikkailulla tekohengittänyt uskontoaan: konkreettisista opeista on siirrytty askel askeleelta kohti epämääräisiä ja abstrakteja käsityksiä.

Nykyuskovaisen täytyy ajatella, että Jumala, taivas ja helvetti ovat abstrakteja ja näkymättömiä yliluonnollisia juttuja, kaikkien objektiivisten havaintojen ulottumattomissa, hilluen jossain mystisissä ulottuvuuksissa ajan ja avaruuden tuolla puolen. Jumala on muuttunut ihmisen kuvasta mystiseksi sumuiseksi alieniksi.

Tällainen abstrakti tuonpuoleinen Jumala-hypoteesi ei ole enää falsifioitavissa. ”Jumalan tiet” ovat muuttuneet totisesti mystisiksi ja tuntemattomiksi: Jos syöpä parani, niin se oli Jumala, mutta jos syöpä tappoi, niin siinäkin oli Jumala taustalla. Mitä vain maailmassa tapahtuu tai ei tapahdu ja havaitaan tai
ei havaita, voidaan sanoa, että Jumala jotenkin oli selityksenä. Kysykääpä nykypäivän uskovaiselta, minkälaiset havainnot voisivat osoittaa hänen uskonsa virheelliseksi, vastausta ei yleensä helposti löydy, koska aina voidaan keksiä joku selitys, joka pelastaa Jumalan falsifioinnilta.

Rationalistien johtopäätös tässä vaiheessa on yleensä, että tällaista falsifiointia pakenevaa Jumala-hypoteesia ei voida tieteellisesti tutkia. Näin toki onkin, mutta tämä on kovin laimea johtopäätös: ei kaduntallaajaa kiinnosta niinkään onko jokin väite tieteellinen vaan se, onko Jumala luultavimmin totta vai tarua. Onkin harmillista, että uskontoa ja falsifiointia käsittelevät artikkelit yleensä tyytyvät tähän lopputulokseen, vaikka on perusteltua edetä myös paljon vahvempaan johtopäätökseen.

Tämä johtuu siitä, että (1) kaikki hypoteesit ovat lähtökohtaisesti (ilman evidenssiä) epätodennäköisiä ja (2) vain evidenssi, joka on hypoteesin täsmällisten ennusteiden mukaista, voi nostaa hypoteesin todennäköisyyttä. Kaikkivaltias abstrakti mystinen vapaa Jumala voi tehdä tai olla tekemättä mitä vain, joten hypoteesista ei seuraa mitään täsmällisiä ennusteita, eikä siten mikään evidenssi voi nostaa sellaista Jumalaa alhaisen todennäköisyyden alhosta. Hajuttoman ja mauttoman Jumalan olemassaolo jää huikean epätodennäköiseksi ja uskovaisen käteen häviävä arpa.

 

Robert Brotherus