ESA YLIKOSKI
Olet ollut kevään ja kesän aikana mediassa paljon esillä maailmanpoliittisiin kriiseihin liittyen ja myös uuden kirjasi Hakaristin historia vuoksi. Mikä on ollut parasta ja pahinta kansainvälisesti kommentaattorina?
– Maailmanpolitiikan ilmiöiden julkinen kommentointi on osa työtäni, ja pidän siitä. Toimittajien ja kanssakeskustelijoiden kanssa pääsee usein oppimaan uutta ja selkeyttämään omia ajatuksiaan. Uudesta hakaristikirjastani on erityisen mieluisaa keskustella. Suomen historian tutkimuksessa on ollut hakaristin muotoinen aukko, ja hakaristin käytön historiasta löytyy monia ulottuvuuksia, jotka auttavat yleisemminkin pohtimaan suomalaista nationalismia eri vaiheissa. Yhtenä sivujuonteena kirjassani on myös pohdintaa Mannerheimin kirjeistä paikantamistani antisemitistisistä muotoiluista, mistä jo ennen kirjan ilmestymistä syntyi jonkin verran julkista keskustelua, johon oli ilo osallistua.
Kerrotko lyhyesti, mikä on ollut hakaristin uskonnollinen rooli sen eri vaiheissa.
– Kirjassani on lukuja aasialaisesta hakaristin käytöstä. Aasiassa hakaristi on pitkään ollut osa intialaisperäisten uskontojen kuvastoa, erityisesti hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa ja jainilaisuudessa. Siinä mielessä Aasiassa on esimerkiksi Suomea helpompi argumentoida, että hakaristillä ei ole juuri mitään tekemistä saksalaisten käyttämän version kanssa. Samalla tuon esiin, että esimerkiksi Intian nykyhallituksen taustalla olevien hakaristiä käyttävien ja muslimivähemmistöä vainoavien äärihindujärjestöjen toimissa on myös poliittisen nationalismin väkivaltaisia piirteitä.
Miltä näyttää tieteen, tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen asema länsimaissa tällä hetkellä?
– Donald Trumpin toinen presidenttikausi käynnistyi monenlaisilla hyökkäyksillä tieteellistä ajattelua ja yliopistoja vastaan. Se on kenties tärkein ilmaus tieteen aseman heikentymisestä länsimaissa.
Miltä näyttää ”kirjan uskontojen” rooli maailman politiikan sodissa ja konflikteissa tällä hetkellä?
– Uskonnot voivat tuoda perusteluja ja kannustimia monenlaiselle väkivallalle. Tämä on viimekin vuosina ollut ilmeistä esimerkiksi Lähi-idässä, Intiassa, Venäjällä ja Myanmarissa. Toisaalta uskontojen pyhistä kirjoista voi myös löytää inspiraatiota sovitteluun ja rauhanomaiseen toimintaan. Buddhalaismunkit Sri Lankassa ja Myanmarissa tai kiihkoilevat hindut ja valtiovalta Intiassa ovat myös väkivaltaisuuksien subjekteja.
”Rauhan uskonnot” ovat harvinaisia?
– Melkein kaikista uskonnoista löytyy sekä rauhanomaisuuteen että väkivaltaan viittaavia osia. Joistakin jotain enemmän kuin toisista. Sikäli juuri mitään uskontoa ei voine pitää yksinomaan ”rauhan uskontona”.
Suomen perustuslaissa ja yhdenvertaisuuslaissa on säädetty, että ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen vuoksi. Eikö syrjintäkielto tarkoita myös, että ketään ei saa suosia eikä syrjiä ilman perusteltua syytä? Miksi kaikkivaltiaaseen ja iankaikkiseen elämään uskovat ovat valtiovallan, poliittisten vallankäyttäjiemme silmissä arvokkaampia ihmisiä kuin ne, jotka vaan eivät usko noihin uskomuksiin?
– Perinteet istuvat joskus aika lujassa.
Miltä Suomen valtiokirkollinen järjestelmä, ev.-lut. kirkon julkisoikeudellinen erityisasema, näyttää kansainvälisesti?
– Esimerkiksi Uruguayssa koulut ja julkinen valta yleensäkin on paljon Suomea selkeämmin määritelty sellaisiksi, että millään uskolla tai uskomusjärjestelmällä ei olisi niissä erityisasemaa.
Oletko itse kokenut syrjintää uskontoon tai vakaumukseen liittyen?
– En ainakaan kovin vakavaa. Twitter-huutelua ei nyt taideta laskea mukaan.
Koska yliopiston avajaiset voidaan järjestää ilman sen ohjelmaan liitettyä jumalanpalvelusta? Rinnakkainen tilaisuus jumalanpalvelukselle tuli noin kymmenen vuotta sitten.
– En osaa sanoa. Nythän nuo kaksi rinnakkaista tilaisuutta on aiempaa selkeämmin määritelty keskenään tasavertaiseksi.
Elämänkatsomustieto täyttää 40 vuotta elokuussa. Miten kommentoit sitä, että ev.-lut. tai ort. kirkon jäseneksi liitetyillä lapsilla ja nuorilla ei ole oikeutta osallistua ET-opetukseen?
– Vaikuttaa siltä, että tähän on nyt hiukan aiempaa enemmän muutospaineita. Olen nähnyt monia kommentteja, joissa kommentoija on ihmetellyt tällaista aiemmin hänelle tuntematonta käytäntöä. Tavallaan se osoittaa, että ihan perinteinenkin valistustyö voi olla tehokasta. Tietoisuus epäkohdista on usein edellytys niiden muuttamiselle.
Oletko tutustunut ET:n opetussuunnitelmaan, jonka mukaan ”opetuksen lähtökohtana ovat valmiiden oppijärjestelmien sijaan oppilaiden elämismaailma ja sen ilmiöt”?
– Kuulostaa kohtalaisen järkevältä lähtökohdalta, mutta en ole siihen syvällisesti perehtynyt.
Voitko antaa vinkkejä, miten vapaa-ajattelijat, humanistit, rationalistit ja muut uskonnottomat voisivat paremmin edistää valtion ja kirkon eroa?
– Keinoja on varmasti monia. Itse olen liberalismin aatehistoriasta kiinnostuneena pitänyt joskus järkevänä nostaa esiin uskonnon ja valtion eron merkitystä nimenomaan liberalismissa. Kaikki eivät varmasti tule koskaan olemaan sitä mieltä, että valtioiden tulisi olla uskontoneutraaleja tai tasapuolisia kaikkia uskomusjärjestelmiä kohtaan. Mutta arvelisin, että voi olla kohtuullisen monta ihmistä, jotka pitävät itseään jonkin sortin liberaalina mutta eivät ole vain tulleet ajatelleeksi, missä määrin yhden uskonnon suosiminen sotii liberalismin perusajatuksia vastaan.