Elämänkatsomustiedon oppilasmäärä lisääntyy nopeasti

Elämänkatsomustiedon oppilasosuudet ovat kasvaneet huomattavasti neljässä vuodessa 2018-2022. Kyseessä ei ole enää mikään marginaalinen oppiaine, vaikka paikoin maaseudulla sellaiselta on voinut vaikuttaa.

Olemme hankkineet suoraan kunnista tietoja elämänkatsomustiedon oppilaiden määristä ja osuuksista lukuvuonna 2022-23. Viimeiset valtakunnalliset tilastotiedot katsomusaineiden valinnoista ovat valitettavan vanhoja, syyskuulta 2018 eli lukuvuodelta 2018-19.

Elämänkatsomustiedon oppilasosuudet ovat kasvaneet huomattavasti neljässä vuodessa 2018-2022. Kyseessä ei ole enää mikään marginaalinen oppiaine, vaikka paikoin maaseudulla sellaiselta on voinut vaikuttaa.

Elämänkatsomustiedon oppilasosuudet kasvavat lähivuosina, koska peruskoulun alaluokilla aineen osuus on selvästi suurempi kuin yläkoulussa. Samoin kasteen kautta kirkkoon liittyneiden osuus on vähentynyt alle peruskouluikäisten keskuudessa, ja sitä kautta lähivuosina uusien ekaluokkalaisten ikäpolvissa yhä useampi on nykysäännöillä oikeutettu elämänkatsomustiedon opetukseen.

Elämänkatsomustieto voitaisiin avata kaikille valittavissa olevaksi katsomusaineeksi pienellä lakimuutoksella hyvin nopeasti, koska oppiaineiden tuntijakoa ja ET:n opetussuunnitelmaa ei tarvitse muuttaa. ET on valmiina palvelukseen sen valinneille. Viesti vaalien jälkeisen hallituksen ohjelmaan: Lopetetaan syrjintä ja aletaan toteuttaa lapsen oikeuksien sopimuksen linjauksia välittömästi.

Esa Ylikoski

Elämänkatsomustiedon oppilasosuuksien kasvu peruskoulussa vuosina 2018-2022

Kunta 2018 – 2022 (+ %-osuuksina) – kasvu prosentteina

Helsinki  22,8 – 27,5 (+4,7)    +20,6
Espoo     13,0 – 18,9 (+5,9)    +45,4
Vantaa    13,7 – 18,7 (+5,0)    +36,5
Kerava     13,0 – 18,0 (+5,0)   +38,5
Tampere 11,5 – 16,9 (+4,4)   +47,0
Turku      13,0 – 16,8 (+3,8)    +29,2
Joensuu   7,0 –  11,5 (+4,5)   +64,3
Jyväskylä 7,2 –   8,1 (+2,5)    +34,7
Kaarina     5,2 –   8,1 (+2,9)    +55,8
Orimattila 4,9 –   8,0    (+3,1) +63,2 
Kajaani     3,7 –    6,1 (+2,4)    +64,9
Laukaa      4,0 –   5,9 (+1,9)    +37,5