YKI RÄIKKÄLÄ
Lähi-itä on uskontojen ja jumalten valintamyymälä. Siellä ovat maailmanuskontojen jumalat syntyneet ja eri puolille levinneet. Tämä alue, missä kolme eri uskontoa eniten ovat kulttuureja muovanneet, on myös yksi levottomimpia ja väkivaltaisimpia alueita maailmassa, mikä Gazan tapahtumien myötä on konkretisoitunut.
Atefeh Sebdani kirjoittaa elämästään iranilaissyntyisenä pakolaislapsena sekä nousustaan koulutettuna kansalaisena Ruotsissa keskiluokkaan. Tarinan alku on hurja matka eri maissa ja monilla eri kulkuvälineillä vaihtuvine aikuisine. Viisivuotiaalla Atefehillä on mukanaan pikkusisar ja pikkuveli. He ovat kolmistaan ilman omia vanhempiaan.
Kirjaa lukiessa alkoi vaivata se, mikä kaikki Atefehin kertomassa on todellisuudessa tapahtunutta, mikä valemuistoja ja mikä suoranaisesti fiktiota. Ei ole uskottavaa, että 38-vuotias muistaisi tarkasti, mitä on tapahtunut tämän ollessa neljävuotias ja siitä vuosi kerrallaan eteenpäin. Jos hän oikeasti muistaisi tapahtumat niin kuin kirjassa kirjoittaa, olisi hän savantti, erityislahjakas autisti. Mutta tällainen ei kykenisi kirjan kirjoittamiseen. Sekään ei auttanut, että Atefeh vähän väliä kehuskelee itseään. Koulunkäynti sujuu hienosti ja hän tuntuu olevan älykkäämpi kuin kaikki muut.
Mielenkiintoisia yksityiskohtia ikivanhan heimokulttuurin jäänteistä on mm. se, että Ruotsissa sijaisperheen äiti, myös iranilainen pakolainen, kuivaa kylvyn jälkeen pyyhkeellä esikoispoikansa, ”prinssin”. Sijaisäiti myös hankkii Atefehille seksikkäitä alusvaatteita, eikä haittaa yhtään, että oma prinssi aikoo naida sisarpuolensa.
Tuntuu erikoiselta, että Atefeh olisi selvinnyt vaurioitta siitä, että sijaisperheen isä osoitti tunkkaista kiinnostusta esipuberteettiseen tytärpuoleensa ja siitä, että sijaisperheen esikoispoika käytti hyväksi murrosikään tullutta Atefehia mennen tullen, passuutti itseään ja oli halukas menemään tämän kanssa naimisiin.
Mutta sitten kirjan loppupuolella, kun Atefeh saa jo aikuisena uuden yhteyden äitiinsä Melikaan, kaikki mitä aiemmin epäilin, jäi taka-alalle. Puhelinkeskustelujen aikana monet Atefehin aiemmat epämääräiset muistot osoittautuivat oikeasti tapahtuneiksi. Yli 20 vuoden erossa olo olikin ollut Atefehin äidin tahdon vastainen. Tämä kaikki tuotti lukijalle melkoisen tunnekuohun.
Atefeh on kirjoittanut kirjansa taidolla. Vasta lopussa ilmenee, että tarinan tragedia onkin Atefehin äidin elämä. Vastentahtoisesti tämä oli joutunut Kansan Mujahedin -järjestöön ja eroamaan omista lapsistaan vuosikymmeniksi. Pakottajina olivat oma aviomies ja järjestö, jolle henkilökohtaiset elämät eivät merkinneet mitään. Äiti sai soittaa Ruotsissa asuville lapsilleen kerran vuodessa vain muutaman minuutin puhelun. Äidin kohtalo tarinassa on musertava. Atefeh on selviytyjä, äiti uhri, jonka oma elämä riistettiin.
Kansan Mujahedin oli järjestö, joka vastusti Iranin islamilaista pappisvaltaa. Mutta sen keinot ja jäsenien sitouttaminen oli yhtä ankaraa kuin minkä tahansa islamistisen tms. autoritäärisen hallinnon. Yksilön elämällä ei ollut merkitystä. Paitsi johtajilla, jotka elivät pidäkkeettömän leveästi ja vauraasti.
Sekularisoitumiskehityksen ja ikivanhoista perinnäistavoista irtaantumisen kuvauksena kirja toimii. Uskottavuuden puute on oma vaikutelmani, enkä lyhyellä nettiselailulla sille pohjaa löytänyt. Mutta omaelämäkertana en tätä lukisi, ainakaan lapsuusajoista. Ehkä tämä osuus on eräänlaista autofiktiota, jossa pääkohdat ovat oikeista tapahtumista, mutta kaikki muu keksityillä elementeillä täydennetty. Ehkä monet yksityiskohdat ovat myös valemuistoja: tapahtumia, jotka on muistettu väärin tai niitä ei oikeasti koskaan tapahtunutkaan.
Vaikka tarina on huikea ja riipaisevakin, varsinkin äidin osa, jätti kirja kuitenkin vähän viileäksi. Loppuun vielä äidin vuosien erossa olon jälkeen lähettämä sähköpostiviesti:
Kun minun piti lähettää teidät matkaan olit viisi vuotta ja pyysin sinua pitämään huolta Aminista ja Mussesta ja kun sinun kasvoillasi valuivat kyyneleet sanoit ”äiti älä ole surullinen, minä pidän huolta veljistäni ja katson heidän peräänsä” ja minä itkin kun erosin teistä.