”En keskitysleiriin tullessani ollut uskova, enkä ollut uskova, kun minut vapautettiin leiristä, enkä usko edelleenkään.”
Täten tunnustaa Primo Levi vuotta ennen kuolemaansa julkaistussa, intellektuaalisessa pääteoksessaan I sommersi e i salvati (1986, Hukkuneet ja pelastuneet 2009).
Keskitysleiri vahvisti hänen sekulaaria vakaumustaan estäen häntä niin vankina kuin sen jälkeen uskomasta minkäänlaiseen kaitselmukseen tai tietoisuutemme ulkopuolella olevaan oikeudenmukaisuuteen.
Levi kysyy, miksi henkihieverissä olevia ihmisiä sullottiin karjavaunuihin ja miksi lapsia kaasutettiin hengiltä.
”Kokemukseni Auschwitzissa karistivat minusta viimeisetkin uskonnollisen kasvatuksen rippeet. Koska Auschwitz on olemassa, Jumalaa ei voi olla. (Se esiste Auschwitz , non si può essere Dio).”
Kirjailija viittaa myös Romaniassa syntyneeseen Elie Wieseliin. Hän joutui 15-vuotiaana Auschwitziin ja Buchenwaldiin, joissa menetti omaisensa.
Yö-teoksessaan leirikokemuksistaan kertovalta, vuoden 1986 rauhannobelisti Wieseliltä kysyttiin kerran, missä loppui Jumala. ”Hirsipuussa.”
Kerran empi,rukoilisiko
Levi tunsi leirillä houkutusta rukoiluun yhden, ja vain yhden, kerran.
Seistessään lokakuussa 1944 alasti jonossa muiden alastomien vankien puristuksessa kädessään henkilökorttinsa. Tietämättä, joutuisiko saman tien kaasukammioon vai olisiko vielä tarpeeksi voimakas tekemään orjatyötä.
Yhdellä silmäyksellä SS-mies ratkaisi kunkin kohtalon ojentaen paperin oikealla tai vasemmalla puolella olevalle avustajalle, mikä merkitsi vangeille elämää tai kuolemaa.
Hetken Levi empi jonossa, mutta sitten hänessä heräsi oikeudentunto.
”Rukoileminen tuossa tilanteessa ei olisi ainoastaan järjetöntä, vaan myös rienaavaa ja hävytöntä, ei-uskovaisen ihmisen äärimmäisen katala teko. Torjuin houkutuksen: tiesin, että jos jäisin henkiin, saisin hävetä temppuani.”
Parakkiinsa palatessaan vangit olivat epätietoisia siitä, menivätkö kaasukammioon tuomittujen paperit vasemmalle vai oikealle puolelle. Kaasutettaviksi valittujen saamista tupla-annoksista keittoa pääteltiin, että vasemmalle puolelle.
Levi kuvaa, kuinka iäkäs Kuhn-niminen vanki kiittää äänekkäästi Jumalaa siitä, ettei häntä valikoitu kaasutettavaksi. Näkemättä viereisellä vuoteella 18-vuotiasta kaasukammioon joutuvaa kreikkalaista nuorukaista.
Kuhn ei ilmeisesti käsittänyt sitä, että oli tapahtunut jotakin hirveää, jota ei anteeksipyytelevä rukoilu pyyhi pois ja jota kukaan ei anna anteeksi. ”Jos olisin Jumala, sylkäisisin Kuhnin rukouksen takaisin maan päälle.”
Intellektuellina Auschwitzissa -luvussa Levi kertoo saksanjuutalaisesta Hans Mayerista (myöh. Jean Améry). Wienissä 1912 syntynyt, omaa juutalaisuuttaan merkityksettömänä pitänyt, uskonasioissa agnostikko Mayer pakeni 1938 Belgiaan.
Saksalaiset pidättivät vastarintaliikkeeseen osallistuneen Mayerin 1943. Häntä kidutettiin, jotta hän tunnustaisi nimiä, joita ei tiennyt. Hän joutui samalle työleirille kuin Levi ja selvisi. Améry teki itsemurhan 1978 Salzburgissa.
Améry oli poliittiseen taistoon osallistuva, vastaan väittävä humanisti. Levi taas darwinilainen positivisti, joka piti keskitysleiriä ihmisyliopistonaan.
Moskova ja Jerusalem
Molemmat havaitsivat leirillä, kuinka valintatilanteiden ja ilmapommitusten ratkaisevilla hetkillä sekä pakkotyössä eri sortin uskovaiset kestivät muita paremmin.
”Katoliset tai reformoidut papit, eri suuntauksia edustavat rabbit, militantit sionistit, sinisilmäiset tai oppineet marxistit, Jehovan todistajat; kaikkia heitä yhdisti se, että he saivat voimaa uskostaan.”
”Moskova tai taivaallinen tai maanpäällinen Jerusalem. He katsoivat meitä säälien, joskus halveksien. Jotkut heistä yrittivät raadannan lomassa julistaa meille evankeliumia.”
Puna-armeijan saavuttua leiriin venäläiset lähettävät Levin parturiin. Entiselle poliittiselle vangille, ranskalaiselle parturille asiakas lausuu pari latteutta kummankin pelastumisesta. Hämmentynyt parturi huuhdahtaa: …mais Joseph était là! (Mutta Josephan oli läsnä).
”Kuka Joseph?” Leviltä meni tovi ennen kuin hän ymmärsi parturin tarkoittaneen Stalinia.
Stalin oli hänen turvansa, virsissä mainittu linnansa.
Leirin kiduttajista moni taas uskoi natsismin pyhään sanaan. Enemmistö hoiti sen mitä käskettiin.
Hyvin harvat tunsivat omantunnontuskia, pyysivät siirtoa rintamalle, antoivat salaa pientä apua vangeille tai valitsivat itsemurhan.
Uskovaiset eivät jättäneet Leviä rauhaan vapaudessakaan.
Eräskin hänen ystävänsä katsoi, ettei Levin selviäminen ollut sattuma, eikä onnellisten yhteensattumien tulosta, kuten kirjailija itse uskoo, vaan kaitselmuksen ansiota. Ystävän mukaan Levi oli merkitty, valittu, armon koskettama, pelastettu.
”Miksi juuri minä? Sitä ei voi tietää, hän vastasi. Hänen mielipiteensä hirvitti minua.”
Levissä se herätti taas epäilyksen siitä, onko hän elossa jonkun muun sijasta, jonkun muun kustannuksella.
Musulmaanit ja pridurkit
Hän painottaa, etteivät todellisia todistajia ole hänen kaltaisensa, pieneen vähemmistöön kuuluneet eloonjääneet, jotka eivät laiminlyöntiensä, taitojensa tai hyvän onnen ansiosta vajonneet pohjaan.
Pohjaan päätyneet eivät palanneet kertomaan tai he palasivat mykkinä. Vaikka juuri heidän, musulmaanien, todistajalausunnoilla olisi ollut yleistä merkitystä.
Musulmaaneiksi kutsuttiin peruuttamattomasti uupuneita, loppuun palaneita ja kuolemaa tekeviä vankeja. He ovat sääntö. Ne, joille osui elämän arpa, poikkeus.
Saman huomasi Aleksander Solzhenitsyn. Hänen mukaansa melkein kaikki eloonjääneistä olivat pridurkeja: vankeja, jotka tavalla tai toisella olivat vallanneet itselleen etuoikeutetun aseman. (Ivan Denisovitshin päivä -teos).
Levin teos saa kysymään, ovatko leirit kuopattu vai todellistuvatko uhkakuvat yhä? Tekijä muistuttaa esimerkiksi Kambodžasta. Pol Potin johtamien punakhmerien hirmuhallinto tappoi neljäsosan kansasta.
Suomentaja Riikka Kankkusen teokseen kääntämät viitteet valistavat lukijaa. Primo Levin mielestä ihmisestä tulee brutaali, egoisti ja tyhmä, jos sivistyksen instituutiot riisutaan.
Esa Aallas
Jumalaton italianjuutalainen
Primo Levin (1919–1987) esivanhemmat pakenivat satoja vuosia sitten Italiaan Espanjasta katolisen kirkon inkvisitiota. Suku integroitui hyvin Italiaan ja perhe Torinoon.
Kemistiksi Torinon yliopistosta 1941 valmistuneen Levin todistukseen tuli maininta: juutalaista rotua. Mussolinin hallitsemassa maassa rasistilait astuivat voimaan 1938.
Tilapäisiä töitä väärällä identiteetillä tehnyt Levi liittyi laittomaan Partito d´azione -puolueeseen ja lähti mukaan Oikeus ja vapaus -partisaaniosastoon.
Pohjois-Italiaan 1943 perustetun niin sanotun Sálon nukkevaltion miliisi vangitsi 24-vuotiaan Levin joulukuussa 1943. Kuulusteluissa vangittu kertoi olevansa heprealaista rotua oleva Italian kansalainen. Poliittisen toiminnan myöntäminen olisi tietänyt kuolemaa.
Levi joutui kokoomaleirille, jonne SS-osasto saapui helmikuussa 1944. Italianjuutalaiset siirrettiin linja-autoilla Carpin juna-asemalle. Siellä heidät – 650 kappaletta, kuten saksalaissotilas ilmoitti esimiehelleen – ahdettiin kahteentoista tavaravaunuun viiden päivän matkalle.
”Olimme kuljetustavaraa.”
Auschwitzin tuhoamisleirin porteilla kuljetustavara jaoteltiin kahtia. Lapsista, naisista ja vanhemmista miehistä koostunut pääjoukko, yli 500 ihmistä, jatkoi suoraan kaasukammiolle.
Levi määrättiin yhdessä 95 muun työkykyiseksi katsotun miehen ja 29 naisen kanssa Auschwitzin likeiselle Monowitz-Bunan työleirille. Noin 10 000 orjavankia rakensi Bunaan saksalaisyrityksen IG-Farbenin keinokumitehdasta, joka ei koskaan täysin valmistunut.
”Onneksi minut karkotettiin Auschwitziin vasta vuonna 1944, jolloin Saksan hallitus oli työvoiman puutteen takia päättänyt pitkittää tuhottavien vankien elämää.”
Vankeutensa loppukaudella Levi pääsi tehtaan laboratorioon. ”Ammattini pelasti minut todennäköisesti ainakin kaksi kertaa valitsemiselta kaasutettavaksi.”
Loppuvaiheessa hän taisteli elämästään sairasparakissa kuolevien parissa. Levi kantoi toisen vangin kanssa yhden toverinsa ruumista ulos hangelle juuri, kun venäläiset tulivat tammikuun lopulla 1945 Auschwitziin.
Vapautumistaan seurannutta toista kuukautta kestänyttä paluumatkaansa läpi Puolan, Valko-Venäjän, Ukrainan, Romanian ja Unkarin maaseutujen Itävaltaan ja Italian rajalle – Odysseiaansa Itacaansa Torinoon – Levi kuvaa La tregua -teoksessaan (1963, Aselepo, 2019).
”Kuudestasadastaviidestäkymmenestä lähtijästä meitä palasi kolme.”
Levi sai kemistin töitä maalitehtaasta. Avioliitosta Lucia Morpurgon kanssa (1920–2009) syntyi tytär 1948 ja poika 1957.
Leirikokemuksiaan mikroskooppisen tarkasti kuvailevasta teoksestaan Se questo è un uomo (Tällainenko on ihminen, 1962) lokakuussa 1947 julkaistu pienen kustantamon ensi painos ei herättänyt huomiota.
Maailmanmaineeseen teos nousi 1958, kun Eunaudi kustansi sen italiaksi ja perään teos kääntyi englanniksi, ranskaksi ja 60-luvulla saksaksikin.
Päätoimiseksi kirjailijaksi 1977 ryhtynyt Primo Levi kuoli 67-vuotiaana keväällä 1987 kaaduttuaan Torinon kotinsa portaikossa. Hän kärsi huimauskohtauksista. Spekuloitua itsemurhaa on pidetty epätodennäköisenä. (EA)
Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 4/2021.