KARKAUSPÄIVÄSTÄ VIRALLINEN LIPUTUSPÄIVÄ!

Vapaa-ajatteljain liitto ry:n aloitteesta on 29.2. eli karkauspäivä ensi vuodesta lähtien virallinen liputuspäivä. Karkauspäivän liputuksella juhlistetaan kirkosta eroamista. Samalla päivitetään Suomen lippu 2020-luvulle. Kristinuskoon viittaava sininen risti korvataan sinisellä pystyraidalla, joka ei voi triggeröidä ketään. Uudistunut lippu otetaan käyttöön liputuspäivän yhteydessä jo ensi vuonna.

(Kuvassa valtionlippu, muissa yhteyksissä tulee käyttää vaakunatonta versiota, toki pystyraidalla.)

Kyllä, se on yhtä totta kuin Raamatun tarinat! Vapaa-ajattelijain liitto on jo vuosia kärkkäästi vaatinut kirkosta eroamiselle virallista liputuspäivää. Ensimmäinen ehdotus, vapaa-ajattelijoiden markkinointivastaava Pirjo Räiskäsen syntymäpäivä, kumottiin eduskunnassa äänin 13/50 (poissa 137), mutta uudistettuun ehdotukseen valittu 29.2. sai heti ensimmäisessä äänestyksessä tarvittavan määräenemmistön taakseen. Käytännössä aloitetta vastustivat vain Kristillisdemokraatit ja muutama hajanainen hörhö lehtereillä.

Sillivoileivän ääreltä tavoittamamme Vapaa-ajattelijoiden liputus- ja kirkostakarkaamisvastaava Jiro Honkametikkö kommentoi uutista seuraavasti:

Olemme läpeemme tyytyväisiä, vuosikymmenien uurastus on palkittu. Periaatteessa olemme valmiita lakkauttamaan toimintamme ja siirtymään lepäämään laakereillamme! Hoitakoon koulujumalanpalvelusten, pakkouskonnon ja rippileirien markkinoinnin lopettamisen vaikka Uskottomat Suomessa ry. Meidän työmme täällä on tehty. S’ommoro!

Vapaa-ajatteljain liitto ry:n aloitteesta syntyneen säädöksen vahvisti 1.4.2023 Valtioneuvoston kanslian talonmies.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kirkko ja kuravesi -lehti.