Yhteiskunnan maallistuminen ja uskonnottomien määrän lisääntyminen moninaistavat kuoleman tapakulttuuria nyt ja tulevaisuudessa. Yhdenvertaisuuden edistämisessä on kuitenkin vielä paljon tehtävää.
Kuolema pyritään sulkemaan piiloon suomalaisesta kulttuurista. Hautaustoimikin on typistetty kirkollisasiaksi. Jos ohitetaan itse kuoleminen ja siihen liittyvät hoidot, kuoleman kulttuuriin kuuluvat hautajaiskulttuuri ja vainajan ruumiin tai tuhkan hautaaminen hautausmaille taikka tuhkan sijoittaminen hautausmaiden ulkopuolelle maahan tai veteen. Lisäksi on kyse mahdollisista muistomerkeistä, kuten hautakivistä tai nimilaatoista, sekä vainajan muistamisesta ja muistelemisesta.
Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä. Heidän kuolemansa ja hautajaisensa sekä ruumiin tai tuhkan kätkeminen koskettavat arviolta ainakin miljoonaa muuta ihmistä: läheisiä, muita sukulaisia, ystäviä, naapureita, työkavereita.
Yhteiskunnan maallistumiskehityksen myötä myös uskonnottomien hautajaisten osuus on kasvamassa. Vielä se tosin tulee hiljaa perässä, kun toisaalla siviilivihkimisten osuus on jo yli puolet avioliittoon vihkimisistä.
Siviilihautajaisten kulttuurisessa kehityksessä on haasteena vanhentunut ja uskonnottomia syrjivä hautaustoimilaki, joka delegoi koko asian evankelis-luterilaiselle kirkolle. Tästä seuraa, että seremoniatiloja hautajaisiin, joissa vainaja on arkussa ennen arkkuhautausta tai tuhkausta, on huonosti ja epävarmasti saatavilla. Pulaa on erityisesti uskonnollisesti tunnustuksettomista hautajaistiloista.
Osa evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista ei vuokraa hautausmaidensa kappeleita uskonnottomiin hautajaisiin uskonnollisideologisista syistä, osa seurakunnista vuokraa varsin korkeaan hintaan kuitenkin edellyttäen, että mitään uskonnollisia symboleita ei saa tilapäisesti peittää.
Perinteisesti uskonnottomia hautausseremonioita on pidetty ulkona haudalla, arkun hautaan laskun yhteydessä, minkä jälkeen on tyypillisesti järjestetty muistotilaisuus sisätiloissa. Muistotilaisuuden pitopaikkojahan on hyvin saatavilla: kotien lisäksi ravintoloita, kerhohuoneita, seuran- ja työväentaloja.
Tuhkausten osuus hautauksissa on kasvanut koko maassa jo noin 65 prosenttiin ja pääkaupunkiseudulla yli 90 prosenttiin. Tämä ei sinänsä poista tarvetta hautajaistilaan, jossa vainaja on arkussa paikalla. Krematorioiden kappelit ovat Hietaniemen krematorion kappeleita lukuun ottamatta kirkon hautausmaihin kuuluvia.
Tässä tilanteessa on varsinkin uskonnottomien hautauskulttuurissa tapahtunut osittaista siirtymistä niin sanottuun suoratuhkaukseen, jolloin vain läheisimmät hyvästelevät vainajan ennen ruumiin tuhkausta. Tällöin tuhkauksen jälkeen sosiaalinen hautajaistilaisuus järjestetään usein muistotilaisuutena. Muistotilaisuudessa vainajan tuhkauurna voi olla tilassa läsnä, mutta tilaisuutta on voinut myös edeltää uurnanlaskuseremonia hautausmaalla tai vainajan tuhkan laskeminen maahan tai veteen.
Vuonna 2023 noin yhdeksän prosenttia vainajista sijoitettiin tuhkana evankelis-luterilaisen kirkon hautausmaiden ulkopuolelle. Vainajien tuhkan sijoittaminen hautausmaiden ulkopuolelle todennäköisesti lisääntyy yleisen maallistumiskehityksen ja hautauskulttuurin monimuotoistumisen myötä. Kehitystä vauhdittaa evankelis-luterilaisen kirkon hautausmaiden maksujen korotukset, kun valtion budjetista hautaustoimeen myönnetty avustus, 114 miljoonaa euroa vuonna 2024, on ilmeisesti vähentymässä.
Tällä hetkellä evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat saavat hautausmailleen valtion avustusta kuntalaisten määrän mukaan noin 20 euroa kuntalaista kohden vuodessa. Tässä jakoperusteessa ei oteta huomioon, että moni kuntalainen ei ole evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, eikä sitä, että monen vainajan tuhka sijoitetaankin hautausmaan ulkopuolelle.
Vapaa-ajattelijayhdistysten ylläpitämille tai muille yksityisille hautausmaille valtion avustusta ei ole myönnetty ollenkaan, vaikka monilla niistä on omilla paikkakunnillaan huomionarvoinen kulttuurihistoriallinen merkitys. Tämä on syrjivää. Valtiovallan tulisi tunnistaa ja tunnustaa myös yksityisten hautausmaiden kulttuurihistoriallinen ja kulttuuripoliittinen merkitys.
Yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteen näkökulmasta hautaustoimen julkista avustamista tulisi kehittää suoriteperustaiseen suuntaan. Määrärahoja tulisi kohdistaa myös tunnustuksettomien seremoniatilojen ja uusien krematorioiden rakentamiseen. Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon hautausmaat eivät ole halukkaita tarjoamaan tunnustuksettomia seremoniatiloja uskonnottomiin hautajaistilaisuuksiin – toisin kuin Ruotsissa.
Uskonnottomien siviilihautajaisten perinne on kehittynyt jo 1920-luvulta lähtien vapaa-ajattelijayhdistysten piirissä. Myös muut sekulaarit järjestöt ovat tarjonneet puhujia hautajaisiin. Vuonna 1999 siviilijärjestöt perustivat Pro-Seremoniat-palvelukeskuksen, joka on tarjonnut neuvontaa sekä puhujia ja musiikin esittäjiä hautajaisiin. Puhujapalvelu ulottuu myös muistotilaisuuksiin.
Siviilihautajaisten puhujapalvelua ei pystytä tarjoamaan maksutta – toisin kuin papin puhe evankelis-luterilaisen kirkon siunaustilaisuuksissa. Kirkollisten siunaustilaisuuksien maksuttomuus perustuu kirkollisverojärjestelmän yli miljardin euron vuosituoton tuomiin resursseihin. Uskonnottomien yleisjärjestöille, kuten Vapaa-ajattelijain liitolle tai Humanistiliitolle, ei ole valtion budjetissa esitetty mitään vakiintunutta yleisavustusta vuosiin. Toiminta-avustuksen palauttaminen vähentäisi sekulaarijärjestöjen ja ylipäänsä uskonnottomien syrjintää.
Uskonnollisesti tunnustuksettoman puhujapalvelun hinta on yli 300 euroa, mikä sisältää läheisten haastattelun ja uniikin puheen laadinnan ja pitämisen sekä hautajaistilaisuuden sujuvuuden varmistamisen. Vain eräissä vapaa-ajattelijayhdistyksissä omien jäsenten hautajaisiin puhuja tarjotaan maksuttomasti. Uskonnottomien hautajaispuheiden kehitys on osa suomalaista kuoleman kulttuuria, joka tulisi ottaa huomioon kulttuuripolitiikassa yleensä.
Uskonnottomien hautajaisten puhujapalvelu on myös taloudellisesti laajeneva toimiala, joka tarjoaa mahdollisuuksia uusillekin puhujille osa-aikaiseen toimintaan. Puhujia tarvitaan myös häihin ja nimiäisiin. Pro-Seremoniat on vuosittain tarjonnut puhujakoulutusta ja uusien puhujien perehdytystä. Hautaustoimilain mukaan hautaus on toimitettava vainajan katsomusta ja toiveita kunnioittaen.
Kuoleman kulttuurin monipuolistuminen edellyttää uskonnollisesti ja katsomuksellisesti tunnustuksettomien seremoniatilojen lisäämistä. Nykyiset sairaaloiden hiljentymishuoneet tai rakenteilla olevat kuolematilat eivät yleensä sovellu kuin varsin pieniin jäähyväistilaisuuksiin. Tiloja voisi olla mahdollista järjestää sairaaloiden ja uusien krematorioiden yhteyteen. Tässä tarvitaan hyvinvointialueiden toimia.
Tarvitaan myös uusia tuhkan sijoituspaikkoja sekä maalle että vesistöihin kautta maan. Merelle tai järviin osoitettujen, veneiden käyttöä edellyttävien paikkojen lisäksi tarvitaan paikkoja myös veden äärelle tuhkan veteen laskemiseen joko sirotellen tai nopeasti hajoavassa vesiuurnassa. Sirottelupaikkojen lisäksi kysyntää on myös vainajien muistamispaikoille. Kuoleman kulttuurin monipuolistamisessa tarvitaan kuntien, mutta myös Metsähallituksen ja muidenkin suurten maa- ja vesialueiden omistajien toimia.
Siviilihautajaiset ovat kasvava työllistäjä muusikoille ja puhujille, hautajaistilojen tarjoajille, hautaustoimistoille ja hautausmaiden ylläpitäjille. Puheita ja esiintymisiä voi olla niin saattotilaisuuksissa kuin muistotilaisuuksissa. Tilojen tarjoajat voivat miettiä myös arkun läsnäolon mahdollistamista. Hautaustoimistoille siviilihautajaisten järjestäminen tarjoaa mahdollisuuden osoittaa palveluhaluaan ja -kykyään myös perinteisistä kaavoista poikkeaviin ratkaisuihin. Hautausmaiden ja niiden ulkopuolisiin sirottelupaikkoihin voi syntyä uudenlaisia vainajien muistelupaikkoja. Hyvä kello kauas kuuluu.
Suomalainen kuoleman kulttuuri muuttuu lähivuosina suuresti niin kuin parisuhteiden solmimisen ja virallistamisen tai vauvojen nimenannon kulttuuri ovat jo muuttuneet.
Esa Ylikoski
Artikkeli on julkaistu Kulttuurivihkoissa 6/2024