Aamulehti kirjoitti 28.12.2014 otsikolla Papeilta tylyä tekstiä vapaa-ajattelijoista: "Mitä heillä on tarjota elämän perustaksi"

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194950230117/artikkeli/papeilta+tylya+tekstia+vapaaajattelijoista+mita+heilla+on+tarjota+elaman+perustaksi.html

 

Vapaa-ajattelijoiden ei tietenkään annettu perustella toimintansa motiiveja, niin kuin tavallista. Tässä muutamia perustelu, mm. siihen, miksi pidämme yllä http://eroakirkosta.fi/ -palvelua.

 

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on merkittäviä etuoikeuksia, joista muut uskontokunnat ja varsinkin uskonnottomat yhteisöt voivat vain haaveilla.

 

Evankelis-luterilainen kirkko on julkisyhteisö, näin se vertautuu kuntiin. Kirkkolaki, eli kirkon säännöt mainitaan perustuslain pykälässä 76. Kirkkolaki päätetään eduskunnassa kirkkohallituksen esityksestä niin, että kansanedustajat eivät voi puuttua kirkkolain sisältöön. Minkään muun yhteisön sääntöjä ei käsitellä eduskunnassa.

 

Kirkko saa periä veroa samoin kuin valtio ja kunnat. Kirkollisvero määräytyy samalla tavalla, kuin kunnallisvero. Kirkon työntekijät ovat virkamiehiä ja he toimivat virkavastuulla samoin kuin kunnan ja valtion työntekijät. Tässä vain pieni poimintoja niistä kirkon etuoikeuksista, jotka vapaa-ajattelijat ovat halunneet purkaa jo vuosia.

 

Valtion tulisi lainsäädännössään kohdella kaikki uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti antamatta millekään uskontokunnalle erityisoikeuksia. Tätä tavoitetta kohti eroakirkosta.fi-palvelu on tehnyt vuosien ajan töitä. Euroopan neuvosto on samoilla linjoilla vapaa-ajattelijoiden kanssa, kun se on suosittanut, että Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Valtion tulee olla yhdenvertainen ja puolueeton uskontoja ja vakaumuksia kohtaan, näin kaikkia ihmisiä kohdellaan oikeudenmukaisesti.

 

Eroakirkosta.fi-palvelu myös auttaa suomalaisia toteuttamaan uskonnonvapauttaan. Onhan noin 95 prosenttia suomalaisista liitetty kirkkoon alle vuoden vanhoina, jolloin omaa mielipidettä ei ole voinut kysellä. Suomessa kenelläkään ei ole velvollisuutta kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan. On paljon parempi, että uskontokuntaan kuuluminen on oma valinta, ei perinteen pakottama itsestäänselvyys.

 

Kirkko on aina perustellut erityisoikeuksiaan suurella jäsenmäärällä. Eroakirkosta.fi-palvelu on aiheuttanut kirkon nopean jäsenmäärän vähenemisen. Jäsenmäärän pudotessa on entistä vähemmän perusteita evankelis-luterilaisen kirkon valtionkirkollisille etuoikeuksille. Eroakirkosta.fi-palvelu ja vapaa-ajattelijat tekevät Suomelle palveluksen viemällä Suomea kohti eurooppalaista ajatusta, jossa uskonnollisilla yhteisöillä ei ole erityisoikeuksia.