Tulevalla vaalikaudella on perusteltua uudistaa valtion ja kirkon suhdetta niin, että luovutaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkisoikeudellisesta erityisasemasta ja siihen liittyvistä etuoikeuksista.

Asianhan ei pitäisi olla periaatteessa vaikea, sillä kirkon piispojen mukaan kirkko ja valtio erotettiin jo 1860-luvulla, uskonnonvapauslaki säädettiin 100 vuotta sitten ja yhdenvertaisuus myös uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta vahvistui 2000-luvulla. Voidaan puhua kirkon ja valtion eron loppuun viemisestä.

Valtion ja kirkon erillisyys kuuluu eurooppalaisiin arvoihin (Euroopan neuvosto) ja julkisen vallan neutraliteettiperiaate ihmisoikeuksiin (Euroopan ihmisoikeussopimus). Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 17 artikla asettaa EU:lle velvoitteen vuoropuheluun kirkkojen, uskonnollisten yhteisöjen ja elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen kanssa.

Suomessa tapahtunut ja jatkuva maallistumiskehitys on myös virike valtion ja kirkon suhteen uudistamiseen. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on laskenut 66,5 prosenttiin eli alle 2/3 ”määräenemmistön”; Helsingissä kirkon jäsenosuus on alle 49 prosenttia. Tämä kehitys jatkuu, sillä vauvakasteiden osuus on ikäluokissa laskenut alle keskiarvon. Toistaiseksi 7–17-vuotiaiden ikäluokissa kirkon jäsenosuus on huomattavasti koko väestön keskiarvon yläpuolella, mutta täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen suuri osa taannoin vauvakastetuista eronnee kirkosta.

Katsomuksellisestikin suomalaiset ovat maallistuneet. Kirkon tutkimuskeskuksen viimeisemmän laajan Gallup Ecclesiastica kyselyn (2019) perusteella suurin osa suomalaisista ei usko kirkon uskontunnustuksen keskeisiin kohtiin Jumalasta ja Jeesuksesta. Erityisesti nuoremmissa ikäluokissa uskovia oli vähemmän kuin koko väestössä ja selkeästi uskonnottomia katsomuksia omaavien osuus oli näiden kysymysten vastausjakaumissa suuri.

Myös tapakulttuurissa on tapahtunut muutoksia. Siviilivihkimisen osuus on ohittanut kirkollisten avioliittoon vihkimisten osuuden jo muutama vuosi sitten. Kastejuhlien vaihtoehtona olevien nimiäisten määrä lisääntyy. Myös hautajaiskulttuuri on monipuolistumassa, vaikka hautaustoimessa ilmenevä syrjintä jarruttaa kehitystä.

Ihmisten yhdenvertainen kohtelu uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta on myös pieniin vähemmistöihin kuuluvien oikeus. Kun evankelis-luterilaisen kirkon etuoikeuksia on kuitenkin pitkään perusteltu suurella jäsenmäärällä, 2/3:n tason alittuminen jäsenosuudessa on hyvä käännekohta lopettaa kirkon julkisoikeudellinen erityisasema. Yhden tai kahden katsomuksen suosiminen, ja siten muiden katsomusten syrjintä rikkoo julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta ja eurooppalaisia arvoja. Ihmisoikeudet ovat yksittäisen ihmisten oikeuksia.

On siis syytä aloittaa evankelis-luterilaisen kirkon julkisoikeudellisen aseman purkamisen valmistelu. Kohteena ovat tällöin muun muassa PL 76 §:n, kirkollisverojärjestelmän ja uskonnonopetuksen pakollisuuden (kirkon jäsenyyteen liitetyille lapsille) poistaminen sekä hautaustoimen yhdenvertaisuuden toteuttaminen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteydessä.

Kirkkolain säätämisjärjestys ja perustuslain 76 §

Valtion ja kirkon suhteen muutostarve ilmenee nyt myös ajankohtaisesti kirkkolain eriskummallisessa perustuslain 76 §:n vahvistamassa säätämisjärjestyksessä. Eduskunta voi muuttaa kirkkolakia vain kirkolliskokouksen esityksestä. Nyt kuitenkin kirkolliskokouksen esityksissä on ollut perustuslaillisia ongelmia niin, että esitettyjä lakimuutoksia ei ole voitu hyväksyä. Silti kirkolliskokous esittää edelleen, että eduskunnan pitäisi päättää, mikä on kirkon uskontunnustus.

Kirkon tarkoituksen ja sääntöjen lainmukaisuus voitaisiin kuitenkin hyvin käsitellä Patentti- ja rekisterihallituksessa niin kuin muidenkin yhteisöjen kohdalla tapahtuu. Lisäksi tarvittavasta kirkkolaista eduskunnan tulisi voida säätää normaalissa lainsäädäntöjärjestyksessä. Perustuslain 76 § olisi syytä kumota.

Pappien ja muiden viranhaltijoiden asema virkamiehenä

Osoituksena valtion ja kirkon tiiviistä erityissuhteesta on pappien ja muiden kirkon viranhaltijoiden julkisoikeudellinen asema. Papit ovat virkamiehiä, ja kirkolla on oma siihen liittyvä eläkejärjestelmä. Tämä erityisasema tulee purkaa ja selvittää siltä pohjalta muodostuneet eläkevastuut. Kirkon kaikki vakanssit tulee siirtää normaalien työsuhteiden piiriin.

Lapsijäsenyyden juridiset rasitteet

Vauvakasteen yhteydessä syntyvä lapsen jäsenyys kirkossa aiheuttaa tällä hetkellä juridisia seurauksia, jotka ovat vastoin lapsen oikeuksien sopimusta ja rikkovat yhdenvertaisuutta. Kirkon jäsenenä oleva lapsi tai nuori ei saa opiskella elämänkatsomustietoa peruskoulussa eikä lukiossa. Kuitenkin 1.3.2017 asti vain toinen vanhemmista saattoi liittää vauvan kirkon jäseneksi yksipuolisella päätöksellä, vastoin toisen huoltajan mielipidettä, ja hän voi edelleen estää esimerkiksi lukio-opintojaan aloittavan nuoren kirkosta eroamisen. Koulun katsomusaineen valinnan mahdollisuus on perusteltua erottaa oppilaan ja opiskelijan mahdollisista jäsenyyksistä uskonnollisissa yhdyskunnissa ja sallia elämänkatsomustiedon opiskelu myös evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenille.

Vauvakastetulle lapselle syntyy myös kirkollisverovelvollisuus, joka päättyy aikaisintaan sen vuoden lopussa, jolloin henkilö eroaa kirkosta. Kirkollisvero siis jatkuisi jo useita kuukausia kirkosta eroamisen jälkeenkin. Tämä tilanne voitaisiin muuttaa niin, että velvollisuus alkaa maksaa kirkollisveroa tai muulla tavalla kerättävää kirkon jäsenmaksua syntyisi vasta kun täysi-ikäisyyden saanut henkilö itse vahvistaa lapsijäsenyytensä jatkuvan myös aikuisena.

Vauvojen nimenantomenettely yhdenvertaiseksi

Digi- ja väestötietoviraston (DVV) tulee kiireellisesti muuttaa vauvojen nimenantoon liittyvät käytännöt sellaiseksi, että virasto asioi suoraan vauvan perheen ja vauvan molempien huoltajien kanssa. Ei ole yhdenvertaista, että DVV lähettää nimenantolomakkeen ensin kirkkoon kuuluvan äidin seurakunnalle, joka sitten lähettää ne kasteeseen ja kummeihin liittyvine ohjeineen vauvan perheeseen, jossa toinen huoltaja ei ole kirkon jäsen. Lasten mahdollinen kastaminen uskonnollisena rituaalina on perheen ja seurakunnan välinen asia. Väestötietoviranomaisen ei tule sekaantua kirkon ja sen jäsenten välisiin suhteisiin.

Kirkollisverojärjestelmästä samalla viivalle

Evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle suotu valtiokirkollinen etuoikeus kerätä jäsenmaksunsa verottajan koneistoa käyttäen rikkoo yhdenvertaisuutta ja julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta. Järjestelmä myös asettaa kirkon jäsenet eriarvoiseen asemaan, kun pääomatulot eivät ole kirkollisverotuksen piirissä, vaan yli 900 miljoonaa euroa kerätään palkansaajilta ja eläkeläisiltä. On myös väärin, että kirkosta eronneet joutuvat maksamaan kirkollisveroa eroamisvuoden loppuun asti. Kirkkoon liittyvät puolestaan saavat vapaavuoden, vaikka liittyisivät jo vuoden alussa.

Kirkot voisivat jatkossa kerätä jäsenmaksunsa samaan tapaan kuin muutkin uskonnolliset tai muut yhteisöt ja yhdistykset taikka ammattiliitot esimerkiksi pankkien kanssa tehtävien sopimusten kautta.

Uskonnon rekisteröinnistä luovutaan Digi- ja väestötietovirastossa

Valtion väestörekisterissä ei pidä enää rekisteröidä lapsia uskonnollisen yhdyskunnan mahdollisen jäsenyyden perusteella. Samalla puretaan kaikkien aiemmin rekisteröityjen ihmisten uskonnon rekisteröinti Digi- ja väestötietovirastossa. Uskonnollinen tai muu katsomus olkoon yksilöiden ja perheiden yksityisasia.

Uskonnon rekisteröintiin ei ole myöskään enää mitään tarvetta sen jälkeen, kun kirkollisverojärjestelmästä luovutaan ja evankelis-luterilaisen ”oman uskonnon” pakollisuudesta kirkon jäsenille peruskoulussa ja lukiossa luovutaan.

Tuki valtion budjetista

Evankelis-luterilainen kirkko on saanut valtion budjetista noin 119 miljoonaa euroa avustusta hautaustoimeen, väestökirjanpitoon ja kulttuurihistoriallisten rakennusten suojeluun ja ylläpitoon. Hyvin erilaiset tukimuodot tulisi valtion budjetissa käsitellä kukin erikseen, omassa viitekehyksessään. Tämä ei automaattisesti tarkoittaisi esimerkiksi kulttuurihistoriallisten rakennusten saaman tuen heikkenemistä.

Väestökirjanpidon tukea on enää tarkoituksenmukaista suunnata vain väestökirjanpitotoiminnan yhdistämiseen Digi- ja väestötietovirastoon. Kirkonkirjojen digitointi ja tietojen hakujärjestelmien toimivuus tulee taata yhdistämisessä, koska esimerkiksi peruskirjoituksiin hankittavien todistusten viranomaispalvelun tulee toimia nopeasti.

Valtion budjetista kirkolle myönnettävästä ”könttäsummasta” suurin osa kohdistuu kirkon hautaustoimeen, josta erikseen.

Hautaustoimen uudistaminen

Hautaustoimilaki on uskonnottomia syrjivä, koska se säätää niin sanotun yleisen hautaustoimen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tehtäväksi. Valtiovalta käsittelee hautaustoimea kirkollisasiana, vaikka asiallisesti se kuuluisi sosiaali- ja terveystoimen piiriin. Hautaustoimi tuleekin liittää sosiaali- ja terveysjärjestelmän uudistamiseen ja ottaa mukaan uusien hyvinvointialueiden tehtäviin.

Hautaukseen liittyy myös vainajan omaisten ja ystävien henkinen, psykososiaalinen ja somaattinen hyvinvointi sekä vainajan vakaumuksen kunnioitttaminen. Nyt seurakunnat voivat niin sanottua yleistä hautaustoimea toimittaessaan mielivaltaisesti päättää, voiko hautausmaan tai krematorion kappelissa järjestää muita kuin kirkollisia hautajaistilaisuuksia (saattotilaisuuksia, jossa vainaja on vielä arkussa) vai ei.

Esimerkiksi Espoossa kirkko katsoo, että kappeli ja pappi liittyvät yhteen kuin paita ja nappi, vaikka Espoon seurakuntayhtymä saa kaikista kuntalaista noin 20 euroa/vuosi hautausmaiden kustannuksiin. Toiset seurakunnat antavat käyttää hautausmaidensa kappeleita myös muihin kuin kirkollisiin siunaustilaisuuksiin erillistä korvausta vastaan.

Toisin kuin Ruotsin kirkko menettelee mitkään seurakunnat Suomessa ns. yleistä hautaustoimea hoitaessaan eivät tarjoa uskonnollisesti tunnustuksettomia tiloja hautajaisten saattotilaisuuksiin, jossa vainaja on arkussa ennen tuhkausta tai arkkuhautausta.

Hautaustoimen uudistuksessa pitäisi turvata, että kuolemantapauksen sattuessa vainajan omaisilla olisi mahdollisuus saada käyttöönsä tunnustuksettomia, monikäyttöiset seremoniatiloja. Kun kirkko on haluton sellaisia tarjoamaan, niiden tulee kuulua julkisten palvelujen piiriin.

Hautaustoimen järjestämisvastuu olisi perusteltua siirtää uusille hyvinvointialueille. Sen puitteissa voitaisiin toteuttaa myös monimuotoista yhdistelmämallia, jossa julkisen vallan omien toimintojen ja tilojen lisäksi olisi edelleen mahdollisuus kirkon sekä uskonnollisten ja uskonnottomien yhteisöjen hautausmaille.

Niiden tulisi julkisten avustusten myöntämisperusteissa olla samalla viivalla. Eräät Vapaa-ajattelijain liiton yhdistysten hautausmaat ovat toimineet jo yli 90 vuotta, mutta ne eivät ole olleet valtion hautaustoimeen kohdistuvien avustusten piirissä.

Myös hautausmaiden siirtämistä suoraan hyvinvointialueiden hoitoon pitää tutkia, mikäli kirkko haluaa luopua hautausmaistaan.

 

Esityksiä on tehty aiemminkin

Vapaa-ajattelijain liitto ja Suomen humanistiliitto tekivät jo neljä vuotta sitten ehdotuksia hallitusohjelmaneuvotteluihin. Ne eivät kuitenkaan johtaneet tuloksiin. Näitä esityksiä on täysi syy kuitenkin edelleen pitää esillä.

Avioliiton vihkimiskäytännöt yhdenvertaiseksi

Avioliittoon vihkimisen palvelut muutetaan yhdenvertaiseksi uskontokuntiin kuuluvien ja kuulumattomien kanssa. Mikäli uskonnollisten yhdyskuntien nykyistä oikeutta omiin vihkijöihin jatketaan, samanlainen vihkioikeus tulee myöntää myös siviilivihkimisestä kiinnostuneille sekulaaria kulttuuria edistäville järjestöille.

Selkein käytäntö voisi kuitenkin olla, että viranomaiset hoitaisivat avioliiton solmimisen virallisen puolen. Maistraatit voisivat kuitenkin nimetä virkapaikan ja -ajan ulkopuolisiin vihkimisiin viran- ja toimenhaltijoiden lisäksi muitakin vihkijöitä. Tällä turvattaisiin vihkijöiden saatavuus suosituimpina vihkiaikoina.

Juhlallisen velvoittautumisen uudistaminen

Virkamiesten ja samalla ministerien juhlalliseen velvoittautumiseen tulisi säätää uskonnollisesti ja katsomuksellisesti neutraali virkavakuutus. Myös oikeuskanslerinvirasto on suositellut ministereille neutraalia vakuutusta viitaten samalla sen yhdenmukaisuuteen tasavallan presidentin, eduskunnan puhemiehen ja tuomarien antaman vakuutuksen kanssa. Nyt uudet ministerit jo antavat tuomarin vakuutuksen.

Kun puolustusvoimain ylipäällikkö antaa juhlallisen vakuutuksen, samankaltaisen pitäisi riittää myös varusmiehille alokaskauden lopussa niin, että joukkoa ei enää jaeta kahteen ryhmään uskonnon tai vakaumuksen perusteella. ”Kunnian ja omantunnon kautta” annettavan uskonnollisesti ja katsomuksellisesti neutraalin vakuutuksen nimenä voidaan niin haluttaessa pitää myös vala, sillä valat voivat olla myös maallisia. Nykyisestä valasta vain jäisi pois uskonnollisesti julistuksellinen osa.

 

Uskonnonvapautta vahvistetaan Puolustusvoimissa

Uskonnonharjoituksen järjestäminen ja tarjoaminen on perusteltua siirtää varsinaisen palveluksen päiväohjelman ulkopuolelle, vapaa-aikaan niin kuin iltahartauksien osalta on jo menetelty. Sotilasparaateissa hartaudet voivat olla ennen varsinaista paraatikatselmusta.

Sodan ja rauhan etiikan tuntien opettajaksi tulee määrätä muitakin kuin sotilaspappeja. Henkisen tuen antajiksi pitää alkaa pestata muitakin kuin teologeja. Sotilaspappien virat pitää avata muille henkisen tuen ammattilaisille. Sotilaspappivetoinen henkisen tuen järjestelmä ei vastaa enää nykypäivän tarpeita.

Samoin sekulaaria psyykkistä ja sosiaalista tukea tulee vahvistaa vankilatyössä. Yleisen uskonnollisen ja katsomuksellisen työn organisointi vankiloissa on syytä uudistaa niin, että evankelis-luterilaisen kirkon oma uskonnollinen vankilatyö rinnastuu jatkossa muihin vankilatyötä tekeviin yhteisöihin.

 

Tunnustuksettomuus tai yhdenvertaisuus valtiopäivien avajaisissa

Valtiopäivien avajaisjuhlallisuuksien viralliseen ohjelmaan ei tulisi sisältyä minkään uskonnon jumalanpalvelusta, koska sellainen asettaisi uskonnottomat ja toisuskoiset niin sanotun toisen luokan kansalaisen asemaan. Jos yhtä tai useampaa jumalanpalvelusta kuitenkin yhä tarjotaan ennen valtiopäivien avajaisten varsinaista ohjelmaa, eduskunnan tulee ottaa myös sekulaarijärjestöjen tarjoama tunnustukseton tilaisuus ennen valtiopäivien avajaisia yhdenvertaiseen asemaan jumalanpalvelusten rinnalla.

Valtiovallan symbolisissa eleissä tulee kunnioittaa ihmisten yhdenvertaisuutta myös uskontoihin ja vakaumuksiin liittyen. Valtiovallan tulee muutenkin arvostaa ja tukea sekulaaria kulttuuria edistävien järjestöjen toimintaa. Uskontojen erityisasemasta tulee siirtyä uskonnollisten ja sekulaarien katsomuksellisten yhteisöjen edustajien yhdenvertaiseen kohteluun.

”Jumalanpilkan” kriminalisoinnin poistaminen

Suomi ei voi kansainvälisissä toimielimissä täysimääräisesti puuttua muissa maissa tehtäviin uskontoperusteisiin ihmisoikeusrikoksiin, koska Suomella itsellään on rikoslaissaan uskonrauhapykälä, jossa kielletään ”Jumalan pilkkaaminen” ja uskonnon ”pyhänä pitämien” oppien loukkaaminen. Kuolemantuomioita tai ankaria ruoskarangaistuksia käyttävät maa sanovat, että ”onhan se teilläkin rikos”. Jumalanpilkkalakien tulkinta eri maissa on hyvin mielivaltaista.

Koska vihapuhe, kiihottaminen kansanryhmää kohtaan ja julkisrauhan rikkominen ovat Suomessa kielletty, se antaa suojaa myös uskonnollisille ja ei-uskonnollisille ihmisille ja yhteisöille. Erillistä pykälää uskonnonharjoituksesta tai hautajaistilaisuudesta ei tarvita. Suomi on myös saanut monta kertaa YK:n ihmisoikeuskomitealta huomautuksen asiasta. Näin ollen Rikoslain 17 luvun 10 § voidaan kumota kokonaan. Ainakin tulisi kiireesti kumota pykälän 1) kohta.

Lasten sukupuolielinten silpominen kielletään lailla

Suomeen tulee säätää laki, joka kieltää lasten sukupuolielinten silpomisen eli niin sanotun ympärileikkauksen uskonnollisista rituaalisista syistä ilman lääketieteellisiä perusteita. Tämän tulee antaa suojaa sekä pojille että tytöille.

Uskonnottomien yhteisöjen kunnioittaminen valtiovallan toimesta 

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 17 artiklassa asetettiin EU:lle velvoite käydä avointa ja säännöllistä vuoropuhelua kirkkojen, uskonnollisten yhteisöjen ja elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen kanssa. Siinä määrätään myös seuraavaa:
– ”Unioni kunnioittaa myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten ärjestöjen asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti.” sekä
– ”Unioni käy avointa ja säännöllistä vuoropuhelua näiden kirkkojen ja järjestöjen kanssa tunnustaen niiden identiteetin ja erityisen tehtävän.”

Vapaa-ajattelijain liitto ja Suomen humanistiliitto ovat edellä tarkoitettuja järjestöjä. Ne ovat jäsenenä Euroopan humanistifederaatiossa (https://humanistfederation.eu/), joka on edustettuna EU:ssa sekä Kansainvälisessä humanistiliitossa (https://humanists.international/), joka on edustettuna YK:n toimielimissä. Suomessa toimimme yleishyödyllisenä kansalaisjärjestönä maamme lainsäädännön mukaisesti. Olemme myös osallistuneet YK:n julistaman uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon valmisteluihin ja toimintaan Suomessa.

Ei osoita EU:n tarkoittamaa kunnioitusta uskonnottomien ei-tunnustuksellisia järjestöjä kohtaan, jos Suomessa valtiovalta ei huomioi niiden toimintaa ja niiden toiminnalle ei myönnetä mitään avustusta samaan aikaan kun kirkoille ja uskonnollisille yhteisöille myönnetään monenlaisia avustuksia ja arvostuksen osoituksia.

 

Miten aloittaa valtion ja kirkon suhteen uudistaminen

Esitämme, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman lopettamisen valmistelujen aloittamiseksi perustetaan laajapohjainen parlamentaarinen kirkko ja valtio -komitea, jossa on myös keskeisten uskonnottomien järjestöjen edustus.

Komitean työn lähtökohdaksi esitämme ihmisten yhdenvertaisuutta myös uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Kaikkiin uskonnollisiin yhdyskuntiin, myös Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja Suomen ortodoksiseen kirkkoon, suhtaudutaan kuin muihinkin katsomuksellisiin ryhmiin mitään katsomusta syrjimättä tai suosimatta.

Komitean pitkäjänteinen työskentely sekä kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman mahdollisesti vaiheittain etenevä purkaminen ei kuitenkaan saa estää perusteltujen erillisratkaisujen säätämistä nopealla aikataululla. Kiireellisistä uudistuksista esimerkkinä on elämänkatsomustiedon opiskelumahdollisuuden avaaminen myös kirkon jäsenille peruskoulussa ja lukiossa.

 

 

Tiivistetysti evankelis-luterilaisen kirkon etuoikeuksista

Kirkon julkisoikeudelliseen erityisasemaan kuuluu valtiokirkollisia piirteitä, jotka ilmentävät systeemistä syrjintää ja rikkovat ihmisten yhdenvertaisuutta käytännössä:

• Perustuslain 76 § turvaa, että eduskunta voi käsitellä kirkkolakia vain kirkolliskokouksen esityksestä eduskunnassa, vaikka Digi- ja väestötietovirasto voisi hoitaa kirkon sääntöjen lainmukaisuuden tarkastuksen
• Kirkollisverojärjestelmä
• Kirkosta eroajien rankaisu kirkollisverovelvollisuudella koko eroamisvuoden loppuun
• Pappien ja muiden viranhaltijoiden asema julkisoikeudellisina virkamiehinä
• Yleinen hautaustoimi jäänyt ”kirkollisasiana” kirkon uskonnottomia syrjiväksi monopoliksi 
• Kirkolle valtion budjetista iso avustuskönttä noin 119 miljoonaa
• Vauvajäsenhankinnan tukeminen ja uskonnon rekisteröinti Digi- ja väestötietovirastossa
• Uskonnonopetuksen pakollisuus kirkon jäsenille peruskoulussa ja lukiossa
• Eduskunnan valtiopäivien avajaisjumalanpalvelukset
• Uskonnollisen valan käyttö julkisiin tehtäviin velvoittautumisissa (virkamiehet, ministerit, varusmiehet ja sotilaat)
• Valtion palkkaamat papit puolustusvoimissa ja vankiloissa
• Kirkon papit ovat julkisoikeudellisia virkamiehiä
• Lakisääteiset jumalanpalvelukset ja hartausohjelmat Yleisradiossa
• Uskonnottomien järjestöillä ei ole vihkimisoikeutta
• Jumalanpilkan kriminalisointi rikoslaissa
• Kirkon jumalanpalvelusten ja hartauksien liittäminen päiväkotien ja koulujen päiväohjelmaan, vaikka opetussuunnitelmassa on velvoite ”uskonnolliseen ja katsomukselliseen sitouttamattomuuteen”
• Kriisiavun ja henkisen tuen kehittäminen sosiaali- ja terveydenhuollossa puutteellista

Esa Ylikoski

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 1/2022.