Hengitysteillä ruuhkaa

Olisi liioittelua sanoa, että Hongiston teos Hengitysteillä ruuhkaa on elämää suurempi, mutta elämän kokoinen se on. Monipolvinen ja yllättävä.

”Tämän kokoelman nimi oli valittu ennen pandemiaa. Sitä ei tarvinnut muuttaa.”

Kari Hongisto (s. 1950) on eläkkeellä oleva toimittaja ja valtiotieteen maisteri Turun yliopistosta. Häneltä on julkaistu aiemmin muun muassa novelleja, esseitä, historiikkeja, laulutekstejä, aforismeja ja yksi näytelmä. Hänen aforismikokoelmansa Elämyskaruselli voitti vuoden 2008 valtakunnallisen aforismikilpailun.

Kari Hongisto ei kuvia palvo, eikä uskontoja kumartele, siksi hänen kirjansa sopii hyvin myös vapaa-ajattelijan lukunurkkaan.

-”Ajattelin sanoa jumalasta pahasti, mutta sanoin hyvästi.”

Hongiston teos panee lukijan miettimään, mihin oikein ollaan menossa. Hänen mukaansa:

”Kehityksen suunnalle ei ole vaihtoehtoa – ellei sellaista joku esitä.”

Kuka sitten on se joku, joka tuon vaihtoehdon esittää? Sitä ei suoraan sanota, mutta ihmisen tehtäväksi se jää. Tähän viittaa vahvasti tekijän lainaus, jota pidän koko teoksen avaimena.

”Ihminen on kaiken mitta, sanoo Protagoras.”

Uskonnot ovat alkujaan pelon ja velttouden ilmauksia, mutta ovat kaikissa vaiheissa kytkeytyneet valtaan ja rohkaistuneet sotimaan.

Kirjan osioon ”Usko ja sen harharetket” jokaisen vaparin on helppo samaistua. Siinä käsitellään uskontoa kymmenen sivun verran samoin argumentein kuin me olemme sitä tottuneet käsittelemään.

”Uskonnon etu on järjen vähyys”

Myös niin kutsutut markkinavoimat, tuo tämän ajan näkymätön käsi, jonka sanotaan korjaavan kaiken ja vievän lopulta oikeaan tulokseen, saa Hongiston käsittelyssä tylyn tuomion. Tässä hänen visionsa vanhuspalvelun kohdalla:

-”Bisneksen hallussa ovat jo vanhusten hoivakodit, vaippateollisuus, kotipalvelu, asuminen, ateriat, turvalaiteteknologia, kuljetukset, henkilöpaikantimet, apuvälinetuotanto, saattohoito, krematorio, hautaus ja sureminen.

Seuraava aluevaltaus on osattava hakea haudan takaa.”

Oman mielenkiintoisen lukunsa muodostaa osio, jossa voimme lyhyesti esiteltyinä tavata sekä todellisia, että fiktiivisiä henkilöitä köyliöläisestä Lallista tämän päivän kyberjääkäreihin. Saamme selityksen sanonnalle ”täynnä kuin Turusen pyssy”. Myös Turun Kauppatorin terrorimurhat ja Jokelan kouluampuja löytyvät kirjan sivuilta.

Olisi liioittelua sanoa, että Hongiston teos Hengitysteillä ruuhkaa on elämää suurempi, mutta elämän kokoinen se on. Monipolvinen ja yllättävä. Jotkut siinä olevat aforismit tuntuvat kovin tutuilta, vaikka niitä ei olisi koskaan siinä muodossa kuullutkaan, toiset taas voivat avautua vasta pitkän pohdinnan jälkeen tai välähdyksen omaisesti juuri silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa.

-”Aforismin aarre on välähdys, syntyessä ja luettaessa.”

Hongistolla on valmisteilla isompi kokonaisuus liittyen uskontokritiikkiin, ja siihen palaamme sitten, kun se on tullut ”uunista ulos”.

Kari Hongisto. Kaforismeja ja hakkeroituja lauseita.
Kulttuurivihkot. Helsinki. 217 sivua. 2021.

Jos et löydä kirjaa omasta kirjastostasi tai kirjakaupasta, voit kysyä sitä suoraan tekijältä numerosta 044 359 5085.

Tauno Lehtonen

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 4/2021.