Edes pientä liikettä Joensuussa

Verrattuna aiemmin koluamiimme Joen Yö -tapahtumiin yleisöä oli siis perin vähän. Karkkejakin jäi huomattava määrä.

Koko Suomessa kai vasta kesän toinen ”Maailma kylässä – Mahdollisuuksien tori” -tapahtuma järjestyi lauantaina 28.8. Joensuu torilla.

Tietysti Joensuun seudun vapaa-ajattelijat ry olivat mukana. Neljä aktiivia oli repinyt (?) lauantaistaan monta tuntia yhteisen asian edistämiseen. Oheisesta kuvastakin näkyy, että tarjolla oli vapauttavien jutustelujen lisäksi jopa vapaata juomavettä. Toki kuului myös murinaa, ettei kanisterivesi ole ihan sananmukaisesti enää vapaata. Näyttihän tuo maittavan silti.

Kirjallista tietoa oli tarjolla – ja on yhdistyksen tilaisuuksissa ja aktiiveilta milloin tahansa saatavilla edelleen – tuoreita ja vähän vanhempiakin lehtiä sekä aika monta esitelehtistä niin Kantelupukista kuin Protustakin. Eikä Pro-Seremonioittenkaan esitettä varsinaisesti piiloteltu.

Varsinainen täky oli kuitenkin kansalaisaloite ET-opetuksen avaamiseksi kaikille halukkaille. Paperilomakkeet pääsivät jäämään välivarastoon, mutta paperisuikaleet, joissa oli aloitteen nettiosoite, kävivät kyllä kaupaksi… No, vain periaatteessa, eihän se mitään maksanut. Kaupanpäälliseksi saatettiin jopa tarjota sinivalkoinen Marianne. Se kuulemma tarttuu ilkeästi (teko)hampaisiin, jos nauttii makeisen väärin.

Kovin vilkasta ei kävelyliikenne esittelypöytien liepeillä ollut. Monivuotinen hittituotteemme Dodo-haalarimerkki kilisytti kassaa muutaman kerran. Arvioimme, että noin x tusinaa henkilöitä poikkesi jutustelemaan. Naapuriteltan rauhanpuolustajat arvioivat samaa kävijämäärää, siis harvahkoa tungosta. Tapahtuma kesti sentään vain viisi tuntia, klo 10–15. Asiaansa oli tekemässä tunnetuksi 12 eri toimijaa. Henkilökunta pidettiin jalkeilla hankkimalla työmaalle jopa yksi tuoli.

Verrattuna aiemmin koluamiimme Joen Yö -tapahtumiin yleisöä oli siis perin vähän. Noita edellä jo mainittuja karkkejakin jäi huomattava määrä, ja sitä ei sentään ole ennen sattunut. Näppejämme ollaan nuoltu näyttelytelttaa purkaessamme…

Aikaa henkilökunnan keskinäiseenkin pohdiskeluun oli useaan otteeseen, ja niinpä kerittiin pyörittämään ideamyllyä muutama kierros. Syyskokoustakin alettiin valmistella, yhdistyksellä on siis käytössä mallisääntöjen versio B kevät- ja syyskokouksineen. Kiinnostaa kyllä myös – heti kun voi ja pystytään – järjestää ”luento” ja päälle keskustelu siitä, missä kaikissa oppimateriaaleissa on uskonnolliseksi määriteltävää sisältöä. Syyskuun lopulle oli tulossa Joensuussa Pride-viikko.

Ari Sulopuisto

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 4/2021.