Haastattelin heinäkuussa Turun kaupunginvaltuutettua Elina Sandelinia (vas.). Sandelin on toiminut kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2012. Filosofian maisteri, opettaja Sandelin on työskennellyt pitkään opetusalan eri tehtävissä muun muassa lastentarhanopettajana, varhaiskasvatuksen erityisopettajana ja aineenopettajana. Sandelin on myös toiminut EAPPI-ihmisoikeustarkkailijana Palestiinassa.

Keskustelimme uskonnottomien asemasta varhaiskasvatuksessa, ET-opetuksen tilanteesta Turussa, uskonnottomien asemasta palveluasumisessa ja kolmannen sektorin toiminnasta.

1. Mikä on kantasi kunnallisissa päiväkodeissa tapahtuvasta uskonnollisesta toiminnasta osana päivärytmiä?

– Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen yhtenä tavoitteena on antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa. Tunnustuksellisuus ei kuulu kuitenkaan päiväkotien kasvatukseen ja opetukseen. On tärkeää, että koko päiväkodin henkilökunta ymmärtää, mitä katsomuskasvatus tarkoittaa. Toisinaan uskonnollista toimintaa oikeutetaan sillä, että esimerkiksi evankelis-luterilaisen uskonnon mukainen uskonnon harjoittaminen esitetään yksiselitteisenä osana suomalaista kulttuuria. Tosiasiassa suomalainen kulttuuri on katsomuksellisesti monimuotoinen eikä uskonnonharjoitus kuulu opetukseen.

– Uskontojen käsittelyä opetuksessa ja kasvatuksessa ei kuitenkaan pidä turhaan arastella. Esimerkiksi vierailut uskonnollisiin yhteisöihin ovat mahdollisia, mutta niiden tulee olla pedagogisesti perusteltuja. Pedagogiikasta vastaavan opettajan pitää osata perustella, mikä vierailujen tarkoitus on. Katsomuskasvatusta ei voida ulkoistaa esimerkiksi eri uskontokuntien edustajille. Opetuksen tulee olla sensitiivistä, lasten ja perheiden taustoja kunnioittavaa, mutta kuitenkin uskonnollisesti sitouttamatonta.

-Suomalaisessa yhteiskunnassa ihmisten määrä, jotka eivät kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, on kasvanut. Myös tämä tulisi päiväkotien katsomuskasvatuksessa huomioida siinä missä muutkin katsomukselliset ryhmät. Lapsen aloittaessa päiväkodissa käydään alkukeskustelu perheen kanssa. Alkukeskustelussa on tärkeää kuulla perheitä ja keskustella, kuinka lapsen ja perheen uskonnollinen tai katsomuksellinen tausta päiväkodissa huomioidaan. Esimerkiksi ruokavaliota koskevat asiat nousevat tässä usein esiin.

– On myös hyvä huomioida, että lasten ja perheiden uskolliset ja katsomukselliset identiteetit ovat myös eläviä. Ne voivat hyvinkin muuttua niiden vuosien aikana, jolloin lapsi on päiväkodissa tai koulussa.

– Katsomuskasvatuksen toteuttaminen ei tulisi riippua siitä, mitä yksittäiset ihmiset päiväkodin henkilökunnassa uskonnoista ajattelevat. On tärkeää, että päiväkodeissa ja koko kaupungissa on selkeät toimintatavat ja käytännöt, joiden mukaan toimitaan. Opettajien lisäksi päiväkodinjohtajat ja kouluissa rehtorit ovat merkittävässä roolissa siinä, kuinka yhdenvertaisuus, katsomuskasvatus, uskonnonvapaus ja lasten ja nuorten katsomukselliset oikeudet toteutuvat.

2. Elämänkatsomustietoa opiskeli viime lukuvuonna noin 15 prosenttia peruskoululaisista. Turun kaupungilla näyttää olevan käytössä aivan oma opetussuunnitelmansa: eri uskontoihin perehtyminen on ET:ssä siirretty 7. luokalta 5. luokalle, mikä ei vastaa valtakunnallista opetussuunnitelmaa. Puolet 5. luokan katsomusaineiden tunneista järjestetään yhteisinä, vaikka opetushallituksen opetussuunnitelmassa suuria yhteneväisyyksiä ET:n ja uskonnon välillä ei ole.

– Jos taustalla on kaupungin ajatus opetuksesta säästämisessä, pidän tätä huolestuttavana. Nähdäkseni Turussa on varaa järjestää kaikkien katsomusaineiden opetus asianmukaisesti. Resursseja olisi riittävästi, mikäli koulutukseen halutaan panostaa. Yliopistokaupunkina Turussa päteviä ET:n opettajia on saatavilla.

– Koska kirkkoon kuulumattomien on mahdollista opiskella uskontoa, tilanteissa, joissa ET-opetus on järjestetty heikosti, kynnys siirtyä uskonnon opetukseen madaltuu. Tämä tukee uskonnon hegemonista asemaa Suomessa. – Mielestäni uskonnollisen yhteisön jäsenyyden ei pitäisi vaikuttaa siihen, mitä oppiaineita saa koulussa opiskella. Jokaisella oppilaalla pitäisi olla oikeus ET:n opiskeluun, riippumatta siitä, kuuluuko oppilas kirkkoon vai ei. Samoin lukiolaisen tulee saada valita katsomusaineeksi elämänkatsomustieto.

3. Mitä ajattelet laitospappien asemasta palvelutaloissa ja sairaaloissa? Uskonnottomille asukkaille ei ole mahdollisuutta poistua uskonnollisista tilaisuuksista esimerkiksi liikuntarajoitteen takia pitempiaikaisen asumisen yksiköissä.

– Kyseessä on selkeä esimerkki siitä, miten julkisessa, perustavanlaatuisen tärkeissä palveluissa ihmiset joutuvat eriarvoiseen asemaan. Kenenkään ei pidä joutua välillisesti tai suoraan uskonnolliseen toimintaan, johon ei halua osallistua. On oltava mahdollisuus valita, osallistuuko kyseiseen tilaisuuteen, eikä siis siten että joutuu lähtemään pois paikasta, jossa asuu, kun kyseessä on pitempiaikaisen asumisen yksikkö. En kuitenkaan olisi vaatimassa niin tiukkaa linjaa, että kyseiset tilaisuudet kiellettäisiin kokonaan.

– Olen erittäin huolissani vanhusten palveluasumisen resursseista, joissa henkilöstöllä on jatkuva kiire vain perushoitotoimenpiteiden tekemisessä. Kaikki asukkaiden toiveista lähtevät elämään sisältöä tuovat aktiviteetit ovat tervetulleita, myös hengelliset. Ennen kaikkea tulisi kuunnella heitä, jotka asuvat hoivakodeissa, mutta ei tietenkään mennä pelkästään enemmistön ehdolla. Mikäli ainoa yhteisöllinen toiminta olisi uskonnollisesti värittynyttä, tämä ei tietenkään ole yhdenvertaista. Kaikilla ihmisillä katsomuksesta riippumatta tulee olla mahdollisuuksia osallistua mielekkääseen toimintaan ja yhteisöllisiin tilaisuuksiin.

– Nähdäkseni uskonnollisten yhteisöjen toiminnan rahoituksen tulisi tulla heiltä itseltään. Kahdella valtiokirkolla on verotusoikeus. Turun kaupungilla työskentelee kolme päätoimista sairaalapastoria. En vähättele sairaalapappien työn merkitystä yksilöille, mutta lähden siitä, että pappien leivän kuuluu tulla kirkolta, ei kuntalaisten verovaroista.

4. Turun kaupungissa toimiva kolmannen sektorin ruoanjakelutoiminta toimii pitkälti karismaattisten uskonnollisten tahojen varassa. Minkälaista eriarvoisuutta vähentävää poliittista toimintaa Turussa tulisi tehdä seuraavien neljän vuoden aikana?

– Peruspalvelut, terveyspalvelut, mielenterveyspalvelut, vanhuspalvelut, päihde- ja asumispalvelut. Nämä kaikki vaativat huomattavia lisäpanostuksia. 2017 voimaan astunut toimeentulotuen siirtäminen Kelalle teki karua jälkeä kaikkein heikoimmassa asemassa oleville. Uudistuksen piti helpottaa toimeentulotuen saamista, mutta sen sijaan se heikensi kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asemaa. Tätä ei voida paikata uskonnollisten yhteisöjen koordinoimilla avustuksilla.

– Tarvitaan lisää resursseja ja voimavaroja muun muassa sosiaalityöhön. Politiikka, jossa synnytetään köyhyyttä ja kurjistetaan ihmisten tilanteita, ja näin ajetaan ihmisiä kolmannen sektorin ruoka-avun tarvitsijoiksi, joiden raha tulee kuitenkin käytännössä julkiselta puolelta, ei ole eettisesti kestävää.

– Mielestäni Turun kaupunki pyrkii käyttämään liian paljon kolmatta sektoria korvaamaan julkisten palveluiden puutteita. Kolmannella sektorilla on omat vahvuutensa, mutta julkisen vallan vastuita ja velvollisuuksia ei pidä ulkoistaa uskonnollisille yhteisöille. Arvostan sitä, että erilaiset yhteisöt tekevät vapaaehtoistyötä, mutta en sitä, että hyvinvointivaltion rakenteita heikennetään ja palveluista ja etuuksista leikataan. Uskonnollisten yhteisöjen koordinoivat ruoka-avut ovat yksi tapa saada ihmisiä näiden yhteisöjen vaikutuspiiriin. Monissa muissa maissa on nähty sama kehitys ja pidän sitä huolestuttavana.

Eero K. V. Suorsa

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 3/2021.