Vuoden pakolaisnainen Sara Al Husaini luopui islamista ja haluaa rohkaista muitakin samassa tilanteessa olevia. Asiantuntijan näkee, että eri uskontoja jätetään samoista syistä.

Alle kuukauden ikäisenä perheensä kanssa kiintiöpakolaisena Kuopioon saapuneen Sara Al Husainin passissa ei lue syntymämaata, vaan pakolaisleirin nimi. Perhe pakeni Irakin Baathhallitusta vuonna 1990.

”Perheeni oli hyvin konservatiivisia shiiamuslimeja, joka näkyi päivittäisessä arjessa. Ennen kaikkea minua häiritsivät erilaiset roolit, joita pojille ja tytöille annettiin. Aloin käyttää huvia jo ennen kuin täytin yhdeksän.”

Jo pienestä pitäen Al Husaini tiesi, ettei hän tule aina pysymään vanhempiensa uskonnossa. Se näkyi mm. hänen rakkaassa harrastuksessaan, piirtämisessä. ”Yhdeksänvuotiaana piirsin tulevaisuuden itseni, missä minulla ei ollut huivia.”

Islamilaisen teologian yliopistolehtori, uskontotieteen dosentti Teemu Pauha on tutkinut mm. islamista luopumista. Hänelle Al Husainin kaltainen tapaus ei ole poikkeuksellinen. ”Lapsuusiässä kyseenalaistetaan vähemmän vanhempien uskontoa ja ollaan enemmän siinä kiinni. Ei kuitenkaan ole ennenkuulumatonta, että pienestä lähtien ei pidetä uskontoa omana”, toteaa Pauha.

Pauha kollegoineen ovat tutkineet entisiä iranilaistaustaisia shiiamuslimeja. Siinä erottui neljä eri polkua, joilla ihmiset kuvasivat uskonnosta luopumistaan. ”Yksi poluista oli nk. välinpitämättömät, jotka eivät koskaan olleet uskonnollisia. Tämä polku oli harvinaisin.”

Vuonna 2003 liittouman hyökkäykset Irakiin syrjäyttivät baath-hallituksen, mikä mahdollisti Al Husainin perheelle paluun Irakiin, jonne perhe lopulta muuttikin takaisin. Täysi-ikäisenä Al Husaini palasi Suomeen ja asettautui pääkaupunkisedulle. Kun hän ei kokenut omakseen uskontoa, johon hänet oli liitetty, esitti hän muille kysymyksiä.

”Kun kyselin lapsena epäkohdista, joita olin huomannut, vähäteltiin kysymyksiäni lapselliseksi. Mitä enemmän kasvoin, sitä selvemmäksi tuli, ettei epäkohdista ja ristiriitaisuuksista sovi kysellä. Nämä herättivät epäluottamusta”, Al Husaini muistelee.

Uskonnosta luopuminen on usein pidempiaikainen prosessi. Pauha viittaa tutkimuksiin, joiden osallistujat kertoivat tarpeesta löytää vastauksia kysymyksiin. ”Välillä vastaukset ovat tyydyttäviä. Varmuus ja epäilys vuorottelevat. Uskonnosta luopuminen tapahtuu usein pidemmän prosessin kautta”

Al Husaini antoi vielä mahdollisuuden uskonnolle esittämällä kysymykset tunnetulle shiiamuslimi-imaamille, jolla oli omat TV-ohjelmansa. Lista kysymyksiä, jotka olivat vuosikausia vaivanneet Al Husainin mieltä, lähti sähköpostitse englanniksi imaamille. Häntä vaivasi erityisesti miesten ja naisten välisestä epätasa-arvosta. Imaami vastasi kysymyksiin.

”Vastaukset olivat suurin piirtein niin, että ne ovat olemassa vain naisten parhaaksi ja turvallisuuden takaamiseksi. Esitin tarkentavia kysymyksiä, ja korostin ”miksi”? Hän ei enää vastannut. Ajattelin, että jos näin korkea-arvoinen uskonoppinut, joka oli antanut vuosikymmeniä sille uskonnolle, ei kykene vastaamaan minun – naisen, jota pidetään monella tapaa ala-arvoisempana tai vähemmän kypsänä – kysymyksiin, niin miksi minun pitäisi luottaa tähän uskontoon.”

Hieman myöhemmin uskonto kärjistyi Al Husainin henkilökohtaisessa elämässä tavalla, joka oli hänelle viimeinen pisara. Tätä asiaa hän ei halua vielä avata, vaan hän kertoo siitä enemmän uskoa ja naisten oikeuksista kertovasta kirjassa, joka on parhaillaan työn alla.

Eri uskonnoista luopuminen muistuttaa toisiaan erilaisista taustoista ja tekijöistä huolimatta. ”Vertasimme meidän tutkimustamme Yhdysvalloissa tehtyyn tutkimukseen. Perusteiden listat näyttivät tosi samanlaisilta. Yhdistäviä tekijöitä ja teemoja entisten kristittyjen Yhdysvalloista ja entisten muslimeiden Iranista välillä oli melko paljon.” Kertoo Pauha tutkimuksista uskonnonluopumisen syistä.

23-vuotiaana Sara Al Husaini oli vihdoin julkisesti islamista luopunut ja huivi sai lähteä. ”Aluksi halusin tutustua itseeni: kuka minä oikein olen ja mitä haluan elämältäni?”

Elämään tuli monenlaisia muutoksia, niin suuria kuin pienempiä. Ennen kaikkea ihmissuhteisiin tuli mullistavia muutoksia, kun ystävistä katosi merkittävä määrä ja uusia tuli tilalle. Näkyvin muutos oli kuitenkin vaatetuksessa.

”Kuljeskelin ilman huvia ja sain kokea paljon pientä uutta. Moni arkinen juttu tai itsestäänselvyys, olivat minulle uusia kokemuksia tai sellaisia, joiden tunteen olin unohtanut. Tuulen vire hiuksieni läpi ja pään kastuminen sateessa olivat minulle ainutlaatuisia uusia kokemuksia, joita arvostan.”

Pauhan mukaan tutkimuksissa on havaittu, että islamin piireissä uskonnosta luopuminen on enemmän tabu kuin valtavirran kristinuskon piirissä. ”Sosiaalisten kontaktien katkaiseminen on huomattu laajalti. Aiemmin historiassa, kun uskonnollinen ja maallinen valta olivat muslimienemmistöisillä alueilla enemmän yhtä, islamin jättäminen vertautui lähinnä maanpetturuuteen, ja se nähtiinkin jopa kuolemalla rangaistavaksi teoksi. Tämä historia selittää osaltaan sitä, kuinka kielteisesti monet muslimit suhtautuvat uskosta luopumiseen. Islamista luopuminen on edelleen rangaistava teko useissa muslimienemmistöisissä maissa, vaikka yleisempi tulkinta onkin nykyään, että uskonnosta luopumisesta rankaiseminen ei ole ihmisen vaan jumalan tehtävä.”

Uskonnosta luopumisen jälkeen Al Husainille ei ollut rajoituksia syömisessä ja juomisessa uskonnollisista syistä. Hänen ei tarvinnut koko ajan tarkastella, onko ruoassa sianlihaa tai liivatetta. Kaikin puolin elämä tuntui vapaammalta ja enemmän hänenlaiseltaan. Al Husaini koki myös, että uskonnosta luopumisen ansiosta hän kykeni olemaan paljon paremmin ja monipuolisemmin muiden tukena, mitä hän oli aina halunnut olla.

”Olin työharjoittelussa Euroopan parlamentissa. Erääseen aloitteeseen huomautin, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ei ole huomioitu. Muslimina en olisi sellaista voinut ottaa puheeksi.”

Al Husainilla on paljon vastaavia esimerkkejä. Omana itsenä oleminen ja mahdollisuutta tehdä valintoja oman mielensä ja tahtonsa mukaisesti ei voi liikaa korostaa. Tämän takia hän haluaa, että muutkin vastaavassa asemassa olevat naiset saisivat kokea samanlaisen tunteen. Hänen mielestään on muitakin naisia, jotka kaipaisivat vapautta.

”Tuskin minä olen yksittäistapaus. Aivan varmasti on paljon muitakin, jotka ovat syntyneet muslimiperheeseen, jotka eivät koe uskontoa omakseen. Varmasti osa naisista kokee tai muuten kokevat rajoituksia ja haluavat kokea vapautta. Tämä koskee myös miehiä sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä, jotka eivät täytä haluttua muottia. Seuraamukset varmaankin mietityttävät monia. Pitää olla hyvin rohkea sekä valmis luopumaan monista suhteista”, toteaa Al Husaini

Kesäkuussa Al Husaini sai vuoden pakolaisnaisen tunnustuspalkinnon. Hänellä on toiveena, että tämän kanavan kautta pystyisi toimimaan paremmin muiden tukena ja rohkaisijana. Kotouttamisessakin on hänen mielestään parantamisen varaa.

”Kotouttamisessa ei mielestäni painoteta tarpeeksi uskonnonvapauteen ja siihen kuuluvaan uskonnottomuuteen. Olisi erittäin tärkeää tuoda esille myös se, että on mahdollista olla ilman mitään uskontoa ja yhteiskunta tukee silti. Jopa minullekin oli vierasta, etten jää yksin, jos luovun uskonnosta, vaikka olin kasvanut täällä. Voin vain kuvitella, kuinka vierasta se on monille muille, jotka tulevat aikuisina hyvinkin uskonnollisista maista.”

Pauhan tutkimuksissa havaitaan erilaisia kokemuksia, joissa vapautuminen korostuu. ”On kuitenkin ollut tapauksia, joissa uskonnottomuus koettiin raskaammaksi. Niissä nousi lapsuuden turvallisuuden tunne esiin. Yleisin kokemus on kuitenkin se, että uskonnottomana elämä kokonaisvaltaisesti on parempaa.”

Varmistetaan vielä Helsingin yliopistossa englantia opiskelevalta 28-vuotiaalta Sara Al Husainilta, että mitä hän ikävöi muslimina olemisesta.

”Joku saattaisi olettaa, että ystäviä. Mutta jos menettää ystäviä sen takia, että on oma itsensä, voiko sitä oikeasti surra? Eikä ole mitään sellaista, mitä tuolloin tein, mikä ei olisi nyt mahdollista. En siis ikävöi mitään.”

Binar Mustafa

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 3/2021.