Kukka Ranta ja Jaana Kanniainen: Vastatuuleen. Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta . Jälkisanat Rauna Kuokkanen. Kustantamo S & S. 363 sivua. 2019.
Saamelaisiin ja saamenmaahan kohdistuvasta kolonialismista on ollut tarjolla paljon tietoa, mutta tähän mennessä sitä ei ole koottu yksien kirjojen ja kansien väliin. Tietokirjailijoiden Jaana Kannisen ja Kukka Rannan viime vuonna ilmestynyt Vastatuuleen: Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta korjaa tämän puutteen.
Jo näin arvion alussa on syytä nostaa hattua: kirjailijat ovat tehneet järkälemäisen työn kootessaan neljän ja puolen sadan sivun väliin satojen vuosien ajalta epäoikeudenmukaisuutta ja väärinkohtelua. Kanninen ja Ranta ovat tehneet tämän järkälemäisen työn lisäksi sellaisessa muodossa, että kaikki lukijat pääsevät kiinni aiheeseen. Teoksen eräänä isona ansiona voidaan pitää myös sitä, että se riisuu suomalaisten silmiltä pois ajatuksen siitä, että suomalaiset eivät olisi harjoittaneet kolonialismia. Kolonialismi ei vaadi merten taakse purjehtimista, vaan sitä voidaan harjoittaa myös paljon lähempänä.
Kirjan alkusanoissa todetaan kirjan tarkoituksena olevan valottaa saamelaisten ja Suomen valtion vuosisataista hankalaa suhdetta ja kirjan pyrkivän syventämään valtaväestön ymmärrystä siitä, millaista on ja on ollut elää saamelaisena suomalaisessa yhteiskunnassa. Lähtökohtana on kertoa lukijalle, mitä saamelaiset toivoisivat suomalaisten heistä tietävän. Tässä tavoitteessaan kirja myös onnistuu enemmän kuin paremmin. Kirjassa käydään lävitse niin valtion harjoittamaa pakkosuomalaistamista, mutta myös saamelaisten kohtaamaa arkipäivän rasismia. Myös monet päivän polttavat aiheet, kuten ILO169-sopimuksen tilanne, nostetaan esille ja käsitellään perinpohjaisesti. Kirjassa avataan myös kysymystä siitä, kuka on saamelainen ja miten saamelaisuus määritellään.
Kirjoittajat tiedostavat saamelaisia koskeneen menneiden vuosisatojen ”tutkimuksen” (kuten rotuopin) ongelmat ja sen, että saamelaisia on tässä tutkimusperinteessä havainnoitu ylhäältä alaspäin. Tämän tutkimusperinteen on katsottu alkaneen Johannes Schefferuksen teoksesta Lapponia vuonna 1673. Tällaisessa tutkimusperinteessä saamelaisia on katsottu ylhäältä alaspäin, kuin lapsia ja eksotisoivien linssien lävitse. Ranta ja Kanninen ovat reagoineet tähän tutkimustiedon tuottamista koskevaan ongelmaan; vaikka kumpikaan heistä ei itse ole saamelainen, kirjaa on työstetty alusta lähtien jatkuvassa yhteistyössä saamelaisten ja saamelaisyhteisöjen kanssa. Metodina on toiminut alkuperäiskansatutkimus, kuten luvan pyytäminen yhteisön omistaman tiedon käytölle ja luottamukseen perustuva yhteistyö alkuperäiskansan kanssa.
Kirja on jaettu yhdeksään päälukuun. Kirjan alkuosa käsittelee historiaa, ja tässä nousee esiin kristinuskon ja kirkon osuus kolonialismissa. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa julisti saamelaiset kruunun alamaisiksi vuonna 1551, jolloin valtio alkoi ohjata alueelle uudisasutusta. Tämä oli eräs asuttajakolonialismin syttymispisteistä.
Eräs kirjassa kuvailluista kolonialismin rumimmista muodoista oli Ouniksen terrori Ounastunturilla. Vuosina 1903–1933 suomalaiset uudisasukkaat valtasivat saamelaissukujen perinteisiä laidunmaita ja varastivat saamelaisten poroja. Tapahtumien yhteydessä suomalaiset surmasivat neljä porosaamelaista miestä. Yhtäkään surmista ei tutkittu, vaikka tekijät olivat yleisessä tiedossa.
Saamelaisia asuu neljän eri valtion – Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän – alueilla. Jos sulauttamispolitiikka on kaikkien näiden neljän valtion alueella edennyt ja toiminut eri tavoin, niin myös sovintopolitiikka on edennyt näiden neljän valtion alueilla eri tavoin: vain Ruotsi ja Norja ovat pyytäneet saamelaisilta anteeksi. Suomen saamelaiskäräjät päättivät vuonna 2018 totuus- ja sovintokomission perustamisprosessista yhdessä Suomen valtion kanssa.
Virallista anteeksipyyntöä Suomen valtio ei ole esittänyt.
Eero K. V. Suorsa
Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 2/2021.