Kemin Vapaa-ajattelijain yhdistyskuulumisia

Ylioppilaskirjoituksissa reaaliaineessa ET-aineesta kirjoittaneelle kahdelle oppilaalle annettiin 50 euron stipendi. ET-opiskelun mahdollisuudesta olemme vuosittain kirjoittaneet paikallislehtiin.

Kemin Vapaa-ajattelijain kulunut toimintavuosi oli poikkeuksellinen koronavirus-epidemian vuoksi. Korona-varotoimien vuoksi mukautimme toimintamme entistä monipuolisemmaksi ja huomioimme myös nykytekniikan sekä muut varotoimenpiteet. Yhdistyksemme hallituksen ja yleisissä kokouksissa käsittelimme muun muassa liiton sääntöuudistusta sekä liiton strategia- ja tavoiteohjelmaa.

Kokemukset liittokokoukseen osallistujan Pertti Perinivan osalta olivat hyvin myönteiset. Liittokokouksen valmistelut oli aloitettu jo heti edellisen liittokokouksen jälkeen. Järjestölliset epäkohdat korjattiin, ja muun muassa sääntöuudistuksen valmistelu toi hyvän lopputuloksen: säännöt hyväksyttiin liittokokouksessa yksimielisesti.

Liittokokouksen yhteydessä Pertti Perinivalle luovutettiin Liittohallituksen myöntämä elämänkaaripalkinto, joka oli järjestyksessään kolmas liiton historian aikana. Yhdistyksemme valmistavassa vuosikokouksessa asian johdosta juotiin leivoskahvit.

Ylioppilaskirjoituksissa reaaliaineessa ET-aineesta kirjoittaneelle kahdelle oppilaalle annettiin 50 euron stipendi. ET-opiskelun mahdollisuudesta olemme vuosittain kirjoittaneet paikallislehtiin, ja yhdistyksemme kotisivuilla on tehty tunnetuksi yhdistyksemme ja Vapaa-ajattelijain liiton toimintaa ja liittokokouksen päätöksiä. Olemme jakaneet täsmäjakeluna liiton eri aihepiireihin liittyviä esitteitä.

Luentotoiminta on ollut nyt tauolla koronan vuoksi. Kun tilanne normalisoituu, luentotoiminta käynnistetään yhteistyökumppaneiden kanssa, kuten Humanistien ja Kivalo-opiston. Jäsenhankintaa suoritetaan jatkuvasti tälle vuodelle, ja tavoitteena on saada kuusi uutta jäsentä.

Maaliskuussa pitämässämme vuosikokouksessa ja järjestäytymiskokouksessa tuli muutoksia, kun varapuheenjohtajaksi valittiin Veikko Kumpumäki ja sihteeriksi Kari Koistinen. Toivottavasti tämä omalta osaltaan lisää aktiivisuutta yhdistyksessämme.

Kemin Vapaa-ajattelijoilla on oma hautausmaa nimeltään Ristikankaan hautausmaa. Sen maa-alue on lohkottu Risti-nimisestä tilasta, ja hautausmaa sijaitsee Kemin kaupungin Ristikankaan alueella. Ilmeisesti siitä nimikin on valittu.

Hautausmaan kunnossapito sekä hautaamiseen liittyvät tehtävät vaativat aika paljon aktiivisuutta. Tähän mennessä on haudattu yli 550 vainajaa. Hautausmaalla on Saattola-niminen huoltorakennus jossa on seremoniatilat sekä asianmukaiset kylmiölaitteet.

Jäsenistömme on aika iäkästä. Nuoret muuttavat usein muualle opiskelun ja työn mukana. Pitkäjänteistä työtä on edelleen tehtävä sekulaarin kulttuurin, ihmisten yhdenvertaisuuden, ajatuksen ja vakaumuksen puolesta. Kemissä keväällä 2021

Pertti Periniva, puheenjohtaja
Kari Koistinen, sihteeri

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 2/2021.