Synnyin huhtikuussa 1958 fundamentalistisen uskonnon keskelle. Yhteydet muuhun maailmaan olivat vähäisiä, enkä oppinut lapsena muuta kulttuuria.

Joulukuussa 1967 televisiosta tuli jokin keskusteluohjelma, jossa yhtenä panelistina oli Vapaa-ajattelijain edustaja. Äiti vain vilkaisi ja sanoi: “Pirullisuus huokuu koko olemuksesta.”

Lueskelin kirjastossa toisinaan Vapaa Ajattelija -lehteä. Minua harmitti jatkuva riitely epäolennaisista asioista. Miksei keskitytä siihen, mikä on yhteistä ja yksimielistä?

Maaliskuussa 1983 päätin lähteä ajamaan 150 km länteen ja takaisin ihan vain kertoakseni vanhemmilleni, että en ole enää pitkään aikaan ollut ollenkaan uskovainen. Ei niin paha reaktio kuin olin varautunut.

Marraskuussa 1986 erosin Adventtikirkosta. Mukana roikkuminen oli ollut epärehellistä ja stressaavaa. Jatkoin silti kirkkoautokuskina muulle perheelle.

Lokakuussa 2000 aviosuhde meni niin mahdottomaksi, että erosin ja aika pian löysin uuden suhteen. Huomasin, että on helpompi olla yhdessä, kun on sama suhde uskontoon.

Syyskuussa 2020 lueskelin taas kirjastossa Vapaa Ajattelija -lehteä. Nyt siellä ei ollut riitelyä, vaan ihan kunnon asiaa. Päätin liittyä yhdistykseen.

Kävin kerran VA-baaritapaamisessa ennen kuin koronavirus etäännytti toiminnan.

Haluan oppia enemmän viisaita tapoja keskustella uskonnon asemasta, jotta jäljellä olevat epäkohdat saadaan poistetuiksi. Joutava kinaaminen uskonasioista on yleensä vain haitallista. Ehkä pitää enemmän vedota oikeustajuun.

Nyt on yhtä aikaa sekularisaation kanssa nousemassa kaikenlaisen humpuukin kannatus ja tieteen halveksunta. On pidettävä pää kylmänä ja asiat lokeroissaan. Niin moni asia muuttuu koko ajan. Pitää varoa niputtamasta toisiinsa kuulumattomia mielipiteitä yhteen. Yritän tavoittaa toisten ihmisten kanssa sen, mistä olemme samaa mieltä. Se on hyvä pohja ponnistaa.

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 2/2021.