”Haluan kirkon irti valtiosta, joten tietenkin kannatan NATO-jäsenyyttä.”

”Koska jumalia ei ole, täytyy veroprogressiota jyrkentää.”

Tällaiset johtopäätökset olisivat järjettömiä. Vapaa-ajattelijoiden tavoitteet ovat selvästi riippumattomia useimmista poliittisista kysymyksistä. Onkin luontevaa, että liitto on poliittisesti sitoutumaton.

Puhutaan myös puoluepoliittisesta sitoutumattomuudesta. Oikeastaan ei pidä kysyä onko toiminta kallellaan esimerkiksi Perussuomalaisten tai Keskustan suuntaan. Sen sijaan voi kysyä tuleeko vapaa-ajattelijoihin liittymällä samalla edistäneeksi esimerkiksi kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukentamista tai valtion virastojen hajasijoitusta maakuntiin. Vastaus on selvä: tällaisiin kysymyksiin jäsenyys ei vaikuta.

Oletetaan muun pysyvän entisellään

Joskus on pakko ottaa epäsuorasti kantaa laajemmin. Kun emme esimerkiksi kannata kirkon hautausmonopolia, on vaihtoehdoksi tarjottava käytännössä joko kunnallisia tai yksityisiä hautausmaita. Periaatteena on tällöin oletus muun säilymisestä ennallaan. Kun hautaustoimi nyt on julkinen palvelu jonka valtio epäsuorasti rahoittaa, esitämme kunnallisia hautausmaita. Tämä ei ole kannanotto sopivasta julkisen sektorin koosta.

Halusimme myös poistaa poikkeuksen, joka vapautti ehtoollisviinin alkoholiverosta, ja tavoite toteutuikin muutama vuosi sitten. Näkymättömällä musteella lausunnon alussa luki ”Jos oletetaan alkoholiverotuksen säilyvän nykyisellään, niin”.

Usein näitä taustaoletuksia ei tule edes huomanneeksi. Haluamme sallia elämänkatsomustiedon opetuksen myös kirkkoon kuuluville lapsille ja uskonnollisen sotilasvalan sijaan saada kaikille samanlaisen neutraalin vakuutuksen — taustalla tietenkin oletukset peruskoulun ja asepalveluksen säilymisestä muutoin suunnilleen nykyisellään.

Piilositoutumista?

Poliittista sitoutumista voisi olla myös piilossa. Esimerkiksi ennen vaaleja järjestettyihin paneeleihin voisi kutsua ehdokkaita vain tietyistä puolueista tai Vapaa Ajattelija voisi haastatella tietoisesti nimenomaan yhden puolueen kannattajia.

Itse en ole tällaista huomannut. Todistuksen taakka on sillä, joka väittää näin tapahtuvan.

Eri asia on, että toiset puolueet ovat isoja ja toiset pieniä. Vapaa Ajattelijan juttusarjassa esitellään demarit ja Kokoomus, mutta kommunistit ja liberaalit eivät saa omia artikkeleitaan. Tämä ei ole kannanotto politiikkaan vaan keskittymistä merkittävämpiin toimijoihin. SDP on aika paljon isompi kuin SKP.

Jäsenten puoluekannoista

Jehovan todistajat eivät äänestä lainkaan ja Ortodoksinen kirkko ei salli papeilleen asettumista ehdolle vaaleissa. Meillä tällaisia rajoituksia ei ole. Päinvastoin, kehotamme aktiiviseen toimintaan ja jokaista edistämään tavoitteitamme omassa puolueessaan.

Tämä kirjoitus sai alkunsa Facebook-ketjusta jossa eräs henkilö kysyi puoluekantoja. Tulosten perusteella löytyi joteensakin koko puoluekartta: Keskustaa ja Kokoomusta, Vasemmistoliittoa ja Vihreitä, RKP:n ja SDP:n äänestäjiä ja Perussuomalaisten kannattajia. Mukana oli myös pienpuolueita, SKP ja Liberaalipuolue ja ainakin myös Piraatit ja Avoin puolue mainittiin.

Ketjun aloittaja poisti koko keskustelun ja julisti vapaa-ajattelijoiden olevan vasemmistolaisia. Mielipide oli siis selvillä jo ennen kyselyä, ja kun todellisuus ei sopinutkaan omaan mielikuvaan, piti todellisuus piilottaa.

Tulisiko tehdä kysely ja selvittää, mitkä ovat yleisimmät puoluekannat? Ei. Sillä nimittäin ei ole merkitystä. Sillä on, että liitto järjestönä ei ota kantaa oman toimialansa ulkopuolelle.

Pidän hyvin todennäköisenä, että maanpuolustusjärjestöissä on yliedustus kokoomuslaisilla. Ja entä sitten? Vaikka laulattaa kivääriä reserviläisten ampumaradalla, se ei veroprogressiota loivenna. Sama pätee moniin järjestöihin: Vihreitä lienee paljon Vegaaniliitossa ja Vihreät kannattaa isompaa pakolaiskiintiötä — mutta vaikka miten kehotat syömään lihan sijaan tofua, se ei vaikuta maahanmuuttopolitiikkaan.

Olisi tosin mielenkiintoista nähdä järjestö, jonka jäsenistö pidettäisiin tasaisena puolueiden suhteen… ”Kiitos hakemuksestanne, mutta valitettavasti se on hylätty. Taustaselvityksen mukaan kannatatte Vasemmistoliittoa, ja sen osalta kiintiö on täynnä. Olette heti tervetullut jäseneksemme, jos vaihdatte RKP:n tai Sinisten tukijaksi. Vaihtoehtoisesti voitte odottaa että joku vasemmistoa äänestävä jäsenemme kuolee.”

”Miksi ette ota kantaa myös…”

Yleisimmin siis törmään tällaisiin väitteisiin sitoutumisesta. Niillä yritetään sanoa ettei pidä liittyä vapaa-ajattelijoihin ellei samalla kannata jotain muita aatteita.

Tavallaan päinvastainen on syytös siitä, että vapaa-ajattelijat eivät lainkaan edistä jotain hyvää asiaa. Tällaiset syytökset Vapaa-ajattelijain liittoa kohtaan ovat yhtä järjettömiä kuin syyttää Kuurojen liittoa siitä, ettei se ota kantaa sokeiden puolesta.

Totta on tietysti että liittomme esimerkiksi ei ole luonnonsuojelujärjestö eikä ole koskaan vaatinut lisää pyörätuoliramppeja. Tämä ei tietenkään tarkoita, että liiton jäseniä ei toimisi monien asioiden parissa, joko yksityishenkilönä tai jossain toisessa järjestössä.