Uskonto arjessa ja juhlassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016-2019. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 134. Vaasa 2020. 313 sivua.

Vapaa-ajattelijain Liiton tavoitteena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman ja etuoikeuksien lopettaminen. Lyhyesti: valtion ja kirkon erottaminen. Sen vuoksi on luonnollista, että maallisen, sekulaarin kulttuurin ja ajattelun käsittelyn ohella Vapaa Ajattelija käsittelee myös kirkon ja uskonnon tilannetta Suomessa. Siihen tarjoaa uutta aineistoa kirkon nelivuotiskertomus 2016-2019 ja siihen liittyvä tavanmaista suuremmalla, yli 4000 hengen otannalla tehty mielipidetutkimus Gallup Ecclesiastica 2019. Tässä jutussa lainaukset puhuvat.

Kuinka sukupolviset arvomuutokset näkyvät

”Kaikkein suurimmat erot sukupolvien välillä näkyivät kuitenkin suhtautumisessa uskontoon. Sen kohdalla oli nähtävissä jopa 45 prosenttiyksikön ero vanhimman ja nuorimpien sukupolvien välillä uskontoa tärkeänä pitävien osuudessa. Sotien ja jälleenrakennuksen sukupolvessa uskontoa erittäin tai melko tärkeänä piti yli kolme viidestä, kun sen sijaan Y- ja Z-sukupolvissa vain alle yksi viidestä piti uskontoa vastaavassa määrin tärkeänä.” (s. 17)

Lasten toivotuimmat ominaisuudet? ”Vähiten mainintoja sai uskonnollisuus, jonka valitsi listalta vain seitsemän prosenttia vastaajista.” (s. 25) Taulukon mukaan vaihdellen ikäryhmittäin 2 prosentista 15 prosenttiin.

”Suomalaiset arvostavat kaikissa sukupolvissa hyvätapaista, vastuuntuntoista ja päättäväistä ihmistä, joka kykenee suvaitsemaan ja kunnioittamaan muita ihmisiä. Nuorempien sukupolvien ihmisihanne on siten luova, mielikuvituksekas ja epäitsekäs ihminen.” (s. 26)

Vastaajien halukkuudessa määritellä itsensä johonkin kategorioista ”uskonnollinen ihminen”, ”ei-uskonnollinen ihminen” ja ”vakaumuksellinen ateisti” eri sukupolvien erot osoittautuivat silmiinpistävän suuriksi: ”Siinä, missä kahdessa vanhimmassa sukupolvessa yli kaksi kolmasosaa vastaajista määritti itsensä uskonnolliseksi, nuorimmassa, 1990-luvulla syntyneiden sukupolvessa enää noin neljäsosa määritti itsensä tällä tavoin.” (s. 38)

”Erityisesti naisten keskuudessa uskonnollisten osuuden putoaminen on ollut poikkeuksellisen jyrkkää. Vanhimpaan, sotien ja jälleenrakennuksen sukupolveen kuuluvien naisten sekä 1990-luvulla syntyneiden, Z-sukupolven naisten välillä on tapahtunut kaikkiaan 59 prosenttiyksikön lasku.” (s. 39)

”Erityisen huomionarvoinen oli sukupuolten tasa-arvon vaikutus uskonnollisuuteen: mitä tasa-arvoisemmat ja yhtenäisemmät olivat käsitykset sukupuolten kyvyistä ja rooleista, sitä pienempi oli todennäköisyys kuulua uskonnollisten ryhmään ja vastaavasti sitä suurempi todennäköisyys kuulua ateistien ryhmään. Myös valmius hyväksyä perinteisestä poikkeavia perhemalleja oli vahvasti yhteydessä sekä uskonnolliseen että ateistiseen identifikaatioon – mutta päinvastaisiin suuntiin.” (s. 43)

”Näiden lukujen perusteella voidaan olettaa, että jopa koko väestön tasolla ollaan lähellä taitepistettä, jossa uskonnollisuus alkaa näyttäytyä epätavallisena identifikaationa. Nuoremmissa sukupolvissa tällainen taitepiste on selvästi jo ohitettu. Huomionarvoista on, että vähiten uskonnollinen sukupolvi on Y-sukupolvi eli millenniaalit. He ovat kuitenkin tällä hetkellä noin 30–40-vuotiaita, eli parhaassa työiässä ja nousemassa yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaiseen asemaan.” (s. 44)

Kirkon jäsenkehitys ja siinä tapahtuneet muutokset

Suomessa asuvien evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten osuus vuoden 2019 lopussa oli 68,7 prosenttia koko maan asukasluvusta. Vuoden 2015 lopussa vastaava osuus oli 72,9 prosenttia. Kertomuskaudella laskua oli 4,2 prosenttiyksikköä. Muutos on ollut prosenttiyksiköissä kutakuinkin sama kuin edellisellä kertomuskaudella.

”Eniten kirkkoon kuuluvia oli nuoremmissa ja vanhemmissa ikäluokissa. 10–19-vuotiaiden ikäluokasta 82 prosenttia kuului kirkkoon. Myös yli 70 vuotta täyttäneistä kirkkoon kuului enemmän kuin väestöstä keskimäärin. Vähäisintä kirkkoon kuuluminen on 30–39-vuotiaiden ikäryhmässä. Heistä enää 53 prosenttia oli kirkon jäseniä. Erityisesti miesten kohdalla näkyy huomattava ero kirkon jäsenyydessä toisiaan lähellä olevien nuorten aikuisten ikäluokissa. Nuorempien miesten eli 20–29-vuotiaiden kirkkoonkuulumisprosentti oli 14 prosenttiyksikköä suurempi kuin 30–39-vuotiaiden ikäluokassa, jossa alle puolet (48 %) oli kirkon jäseniä.

Helsingissä asuvista 30–39-vuotiasta miehistä enää noin kolmannes oli kirkon jäseniä. Saman ikäluokan helsinkiläisistä naisista kirkon jäseninä oli niin ikään alle reilusti alle puolet.” (s. 55-56)

Uskonnolliset identiteetit

Uskonnolliset identiteetit ja uskomusmaailma moninaistuvat -artikkelissaan Kimmo Ketonen muodostaa vastaajien identiteettiään kuvaamisten kysymysten pohjalta neljä katsomuksellista pääryhmää: uskovat (yhteensä 29 %) ja uskonnottomat (yhteensä 24 %) sekä niiden välimaastossa olevat kulttuurikristittyjen (yhteensä 34 %) ja etsijöiden (yhteensä 22 %) ryhmät.

Kulttuurikristityiksi nimettyjä ovat ne, jotka kyselyssä ovat ruksanneet itsensä kristityksi tai luterilaiseksi, mutta ei uskovaksi tai uskonnolliseksi. Aiemmin on myös puhuttu tapakristityistä. Uskonnottomien kohdalla on suuria sukupolvieroja, sillä yli 70-vuotiaissa heitä on 9 %, mutta vuoden 1979 jälkeen syntyneistä heidän osuutensa on 34%. (s. 68-73)

Usko Jumalaan ja kristinuskon opetuksiin

Gallup Eccsiastica -kyselyn 2019 mukaan usko Jumalaan on vähentynyt: Uskon kristinuskon opettamaan Jumalaan 25 %, Uskon Jumalaan, joskin varsin eri tavalla kuin kirkko opettaa 18 %, En oikein tiedä, uskonko Jumalaan vai en 19 %, Epäilen Jumalan olemassaoloa 9 %, En usko Jumalan olemassaoloon 24 %, En osaa/halua sanoa 6 %.

Jumalan olemassaoloon uskomattomia on eniten (34 %) 30-39-vuotiaiden ikäryhmässä ja hieman vähemmän alle 30-vuotiaissa (30 %). Vähiten Jumalaan uskotaan alle 30-vuotiaiden keskuudessa, 15 % kristinuskon opettamaan Jumalaan ja 15 % eri tavalla kuin kirkko opettaa. Tässä ikäryhmässä ”en tiedä” tai ”epäilen” -vastausten osuus on suurempi (23 % + 12 %) kuin 30-39-vuotiailla (16 % + 9 %).

Kun koko väestössä naiset uskovat Jumalaan enemmän kuin miehet, 15-29-vuotiaiden ikäryhmä on poikkeus, sillä siinä naisista vain 13 % ilmoitti uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan (miehistä 16 %) ja vain 12 % ilmoitti uskovansa jumalaan eri tavalla kuin kirkko opettaa (miehistä 19 %). Liki kolmasosa, 32 % ikäryhmän naisista ilmoitti, että ei usko Jumalaan ja 27 % oli uskostaan epävarmoja. (s. 75-77)

Usko joihinkin kristillisiin opetuksiin (uskoo vakaasti tai pitää todennäköisenä) rakoilee, sillä vain 31 % uskoo, että Jumala on luonut kaiken, 33 % uskoo, että Jeesus nousi kuolleista ja 33 % että Jeesus sovitti kuolemallaan ihmisten synnit. Tästä kysymysjoukosta ei ole julkaistu ikäryhmäkohtaista tarkastelua. Syynä lienee kahden nuoremman ikäryhmän alhaiset lukemat. (s. 78-79)

Tekstissä kuitenkin kerrotaan sukupuolten välisistä eroista yllättävä tulos, sillä 15-29-vuotiaiden ikäryhmässä 23 % naisista uskoi vakaasti tai piti todennäköisenä, että Jeesus sovitti kuolemallaan ihmisten synnit, mutta nuorten miesten lukema oli 33 %. Tämän mukaan nuorimmissa ikäryhmissä uskonnollisuuden merkitys naisille ja miehille olisi muuttunut. Tämä ilmiö ei kuitenkaan näy kirkon jäsenyysosuuksien eroissa. Herää myös epäilys jonkinlaisesta mittavirheestä. (s. 80)

Mittavirhe tulee mieleen myös Jumalanpalvelusosallistumista koskevista tiedoista, kun 15-29-vuotiaiden tuloksena kerrotaan, että ”vähintään viikottain” osallistuisi 1 % naisista ja 7 % miehistä. Kun joka ikäluokassa on ainakin 25 000 miestä ja koko ikäryhmässä siten yhteensä liki 400 000 miespuolista, jumalanpalveluksissa tuskin kuitenkaan näkyy heistä 7 prosenttia eli 28 000 joka viikko osallistuvaa nuorta miestä. (s. 99)

Identiteettejä koskevassa artikkelissa on muutakin mielenkiintoista, johon kannattaa palata erikseen.

Esa Ylikoski
 
Kirjoitus on julkaistu lehdessä Vapaa Ajattelija 4/2020.