Mies ihastuu naiseen ja ilmaisee tälle ihastuksensa. Mies sanoo rakastavansa naista ja haluavansa suhteeseen tämän kanssa, hän kuvailee kuinka ihanaa heillä olisi yhdessä. Mutta naista ei nappaa – mies ei ole ”hänen tyyppiään” ja mies saa häneltä pakit.
Mies ei kuitenkaan hellitä. Naisen saamisesta tulee hänelle synkkä pakkomielle ja hän rupeaa maanittelun lisäksi uhkailemaan: naiselle käy vielä huonosti, jollei hän suostu suhteeseen. Uhkaukset kovenevat, mutta nainen ei koe voivansa alistua niihin – eihän kiristys ja uhkailu voisi kuitenkaan johtaa terveeseen suhteeseen. Lopuksi mies toteuttaa kauheimmat uhkauksensa: kidnappaa naisen, kahlehtii tämän kellariinsa ja käynnistää piinaavan kidutuksen.
Emme ajattele kovin positiivisia ajatuksia tällaisesta miehestä. Kuitenkin hänen logiikkansa on varsin yhdenmukainen kristinuskon ydinsanoman kanssa: Jeesus rakastaa meitä ja haluaa, että avaamme sydämemme hänelle. Vain suostumalla hänen pyyntöönsä voimme saada anteeksi syntimme ja välttää Jeesus-Jumalan itsensä valmisteleman helvetin.
Tämän kiristyksen ensimmäinen ongelma on synnin käsite. Synti on ”Jumalan lain ja tahdon vastaista toimintaa.” Tässä kristinusko käyttää diktaattorien kautta aikojen hyödyntämää kikkaa valtansa pönkittämiseksi: keksi kuviteltu vihollinen ja tarjoa sitten itsesi vapahtajaksi tästä vihollisesta. Hitler saarnasi juutalaisten olevan kansan vihollisia ja saksalaisten tarvitsevan häntä taistelussa tätä keksittyä vihollista vastaan.
Syntikikkailu menee vieläkin pidemmälle olemalla kaksinkertaisesti keksitty. Koko Jumalan olemassaolo itsessään on keksitty, mutta vaikka oletettaisiinkin Jumalan olevan olemassa, olisi synti silloinkin vain Jumalan oman pään sisäinen keksintö. Jumala olisi milloin vain voinut lopettaa synnin ongelman yksinkertaisesti hyväksymällä laajemman kirjon mielipiteitä. Erityisesti tällaiseen Jumalalliseen suvaitsevaisuuteen ei tarvittaisi mitään kuvottavaa uhrimenoa, kuten Jeesuksen (eli Jumalan itsensä?!) ristillä roikuttamista.
Viimeisinä päivinään bunkkerissa keväällä 1945 Hitler lausui synkkänä, että Saksan kansan kuuluukin tuhoutua, koska he eivät taistelleet tarpeeksi sankarillisesti. Jumalan kannalta olisi vielä moraalisesti ymmärrettävää, jos tarina menisi samaan tyyliin: Jumala ja Saatana taistelevat tasavahvasti maailman herruudesta, Jumala pyytää ihmisiä puolelleen, Jumala häviää taistelun, kun ei saanut tarpeeksi joukkoja, voittaja Saatana heittää ihmisiä tuleen ja Jumala mutisee katkerana, että saivat mitä ansaitsivat.
Jumalan oletettu kaikkivaltius tekee kuitenkin ajatuksen ihmisten tuhosta helvetissä vieläkin iljettävämmän. Koska kristitty teologia ei halua hyväksyä Jumalaa vahvempaa ulkoista paholaista, joutuu se Hitleriäkin hyytävämpään johtopäätökseen: sankarin roolia itselleen sovitteleva Jeesus-Jumala onkin lopulta itse se paholainen, joka kantaa täyden vastuun ihmisten heittämisestä tuliseen tuhoon. Helvetin liekkeihin ihmisiä lähettävä Jeesus-Jumala ei ainoastaan kyynisesti hyväksy suhteesta kieltäytyvien julmaa tuhoa vaan loppujen lopuksi ottaa itse kiduttajan ja pyövelin roolin.
Kristitty voi elää pumpulisessa kuvitelmassa, että Jeesus-Jumala on ihan hyvä tyyppi vain, jos ei mene ajattelussaan yhtään pintaa syvemmälle. Aivan kuin hän voi pitää luoja-jumalaa hyvänä selityksenä maailmankaikkeudelle vain, jos ei syvenny jumalan alkuperän ongelmaan.
Aito pyyteetön rakkaus on sellaista, jota Sting kuvaa laulussaan ”If you love someone, set them free”. Jos todella rakastat jotakuta, niin haluat heille vain hyvää ja annat heille vapauden – myös vapaus olla halutessaan rakastamatta sinua. Tästä voisi ottaa oppia Jeesus, jonka nykyinen sanoma on: ”Rakastan sinua ja haluan, että rakastat minua… mutta jos et rakasta minua, niin pidän huolen siitä, että kärsit vailla mitään rajaa.”
Robert Brotherus
Kirjoitus on osa Jumalharhat-kolumnisarjaa, ja se on julkaistu lehdessä Vapaa Ajattelija 1/2021.