Sosiaalisen median syvyyksissä tehdään tuon tuostakin listoja Koraanin pahimmista katkelmista. Vastuulliset tahot muistuttavat, ettei jakeita saa irrottaa asiayhteydestään. Mutta mikä on oikea yhteys? Tähän asti on puhuttu yksittäisten jakeiden tekstiyhteydestä. Sen lisäksi pitää kysyä, mikä on Koraanin itsensä asiayhteys.
Jakeiden asiayhteys
Jakeiden osalta tekstiyhteys tuottaa yllätyksiä. Ensimmäinen voisi olla se, että Koraanista on yleensä mahdoton löytää asiayhteyksiä, koska kyseessä ei ole johdonmukaisesti etenevä kertomus. Koraani koostuu irrallisista, toisiinsa liittymättömistä ja usein sekavista katkelmista.
Toinen yllätys on, että asiayhteys voi pahentaa asiaa. Kun presidentti Barack Obama vieraili Baltimoren moskeijassa 3.2.2016, hän siteerasi Koraania: ”muslimioppineet kertovat, että islam kieltää terrorismin, sillä Koraani sanoo, että joka tappaa viattoman, on kuin hän olisi tappanut koko ihmiskunnan”. Yleisö puhkesi aplodeihin, mutta ei olisi kannattanut, sillä jakeen (5:32) asiayhteys olisi pitänyt ensin tarkistaa.
Koraanin jae on lainattu Talmudista, jossa se esiintyy Kainin veljesmurhaa koskevan pohdinnan yhteydessä. Ohje on kuitenkin annettu vain juutalaisille. Koraani kertoo myös muslimeille annetun ohjeen: “Ne, jotka taistelevat Jumalaa ja Hänen Lähettilästään vastaan kuuluu surmata, naulita ristiin tai heidän kätensä ja jalkansa tulee hakata poikki ristikkäin tai heidät tulee karkottaa maasta.” Ohjeet on pantu peräkkäin osoittamaan niiden erilaisuutta; kullekin kansalle omansa.
Kolmas yllätys on, että asiayhteydet näyttävät itse keksityiltä. Arabian professori Jaakko Hämeen-Anttila lainaa Koraanin lausetta ”Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin” (2:190). Hämeen-Anttila kertoo, että kyseessä on Muhammedin aikainen muslimien taistelu Mekan kaupunkia vastaan. Tämä vaikuttaa hatusta vedetyltä, sillä Mekkaa tai Muhammedia ei suurassa mainita.
Brittiläinen professori Mona Siddiqui kertoo, että moniavioisuutta tarvittiin ainoastaan aikaisemmin ja erityisessä tilanteessa: muslimiyhteisöön oli Uhudin taistelun johdosta jäänyt orpoja ja leskiä, jotka tarvitsivat suojelua. Uhudin taistelusta kerrotaan kuitenkin vasta 200 vuotta itse tapahtumien jälkeen, mikä viittaa siihen, että kyseessä on enemmänkin kansantarina kuin historiallinen fakta.
Koko kirjan asiayhteys
Oma lukunsa on itse Koraanin asiayhteys. Peruskoulussa opetetaan, että Koraani on peräisin profeetta Muhammedilta 600-luvun alusta. Tämä on vain yksi peruskoulun uskonnonopetuksen lankeemuksista. Totuudenmukaisempaa olisi kertoa, ettei kukaan tiedä, kuka kirjoitti Koraanin.
Brittiorientalisti John Wansbrough tuli 50 vuotta sitten siihen tulokseen, että Koraanin tekstit olivat pitkältä ajalta 500-luvulta aina 800-luvun alkuun. Kirjoittajia olisi voinut olla kymmeniä, ja he olivat nähtävästi jotain kristillistä Lähi-idän lahkoa edustavia munkkeja ja kirkonmiehiä. Koraanin tärkein profeetta on Mooses, kun taas Muhammedia tuskin mainitaan. Koraani neuvoo seuraamaan Tooraa ja evankeliumia ja onkin suurimmaksi osaksi näiden varsinaisten pyhien kirjoitusten kommentaaria ja selittämistä. Koraanin alkuperäinen kirjaimisto on monitulkintaista ja siksi lähes lukukelvotonta. Erään teorian mukaan kyse oli saarnaajien itselleen tekemistä muistilapuista, joita vain he itse osasivat lukea.
Koraani on kirjoitettu jossain muualla kuin Arabian niemimaalla. Teos on uskonnollisten kirjoitusten kokoelma ja antaa vaikutelman, että se on käynyt läpi useita kanonisointivaiheita. Islamista kirja ei puhu mitään, ja onkin ilmeistä, että islam syntyi vasta Koraanin jälkeen ja sen päälle joskus 700-luvun lopulta alkaen.
Koraanin asiayhteys ei siten olisikaan islam, vaan jokin islamin esivaiheena ollut itäinen kristillinen lahko, joka esiintyi arabipaimentolaisten keskuudessa. Kirjoitukset olisivat nousseet valtionuskonnon asemaan, kun valta siirtyi Lähi-idän paimentolaisille 600-luvulla. Kun etsitään Koraanin väkivaltajakeiden asiayhteyttä, niitä pitää ehkä hakea Lähi-itään syntyneen beduiinivaltion raivokkaasta sodasta omia kapinaliikkeitään vastaan. Bysantin keisari Leo III (717–741) kirjoitti seuraavasti kirjeessään kalifi Umar II:lle (717–720):
“Umar [=toinen kalifi], Abu Turab [=Ali] ja Salman Persialainen kokosivat sen [= sinun Pourkanisi] vaikka keskuudessanne onkin levitetty tietoa, että Jumala olisi lähettänyt sen taivaasta… Mitä kirjaanne tulee, olette jo antaneet näytteitä sellaisista väärennöksistä, ja muiden ohella tunnetaan muuan Hajjaj, nimittämänne Persian kuvernööri, joka lähetti miehiä kokoamaan muinaisen kirjanne, jonka hän korvasi toisilla, itse kirjoittamillaan ja mieleisillään, jotka hän levitti kaikkialle valtakunnassanne… Tästä hävityksestä kuitenkin pelastui osa Abu Turabin teoksista, koska Hajjaj ei kyennyt hävittämään kaikkea.”
Sana ”pourkan” viittaa arabian sanaan al-furqan, joka tarkoittaa ´ratkaisua´. Paitsi että se on suuran 25 nimi, ”Ratkaisulla” tarkoitetaan usein myös Koraania kokonaisuudessaan. ”Abu Turab” taas oli Muhammedin ottopojan Alin lempinimi. Erään teorian mukaan alkuperäisen arabiprofeetan nimi oli pitkään Ali ennen kuin Muhammed nousi tähän asemaan.
Bysantin keisari epäili Koraanin väärentäjäksi ja kirjoittajaksi sotapäällikkö ja kuvernööri al-Hajjaj ibn Yusufia (661–714). Hän olisikin aikamoinen veijari pyhän kirjan laatijaksi. Muslimit kehuvat kuvernöörin olleen yksi niistä neljästä muslimista, jotka olivat surmanneet vähintään satatuhatta ihmistä. Yhtä suureen tulokseen olisivat yltäneet vain Abu Harb, Abu Muslim ja Babak. Muslimien perimätieto sisältää tarinoita kuvernöörin mieltymyksistä ihmisvereen.
Islam kieltää tavallista muslimia tulkitsemasta omin päin Koraania, sillä tehtävä kuuluu vain uskonoppineille. Vaikka Koraani on teoriassa islamin ylin auktoriteetti, käytännössä islamilainen traditio menee edelle, sillä Koraania tulkitaan aina traditiosta käsin eikä toisinpäin. Islamilainen tulkinta on silti vain sen oma ymmärrys asiasta. Koraanin tieteellinen tulkinta asettaa sen aivan muuhun yhteyteen.
Timo Saloviita
Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan emeritusprofessori. Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 4/2020