Opettajan murha Ranskassa sai monenlaista reagointia aikaan. Laajalla rintamalla islamistinen terrori-isku oikeutetusti tuomittiin ja sananvapautta puolustettiin, vaikka päätään nosti sellainenkin näkemys, joka kyseenalaisti karikatyyrien esittämistä. Jälkiseurauksilla käytiin likaista valtioiden välistä politiikan taistelua.

Ranskan presidentti Macronin puhe oli monille islamisteille liikaa, mutta vastalauseet olivat kuitenkin maltillisia ja sisälsivät pääosin paheksuntaa. Niin sanotuissa muslimimaissa puhe ei herättänyt ensin juurikaan reaktioita ja kannanotot tulivat lähinnä valtioiden, kuten Kuwaitin, Pakistanin ja Qatarin, viralliselta tasolta.

Mediassa oli enemmän esillä rintama, joka sivuutti terrorin kokonaan ja keskittyi ainoastaan Macronin puheeseen ja julisti epäsuoran sodan Ranskaa vastaan muun muassa boikotoimalla ranskalaisia tuotteita. Sitä johti Turkki ja sen presidentti Erdogan. Puhe ja karikatyyrit myös Erdoganista olivat lähinnä tekosyitä syvempään jatkuneeseen riitaan näiden kahden maan välillä.

Saksan ohella Ranska otti tiukemman linjan Turkin EU:n jäseneksi hyväksymistä vastaan. Lisäksi Ranska ja Turkki, jotka kilpailevat mahtiaseman saavuttamisesta Välimerellä, ovat monissa konflikteissa vastakkain, kuten Libyassa, missä maat ovat sodassa suoraan toisiaan vastaan.

Tässäkin sodassa maat pyrkivät turvautumaan ihmisten tunteisiin ja heille tärkeisiin arvoihin. Erdogan käytti pelinappulana uskontoa, joka on monille hyvin tärkeä, pyhä ja koskematon, varsinkin liikkeelle, joka on kehitetty viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana sivistystä vastaan.

Macron vuorostaan vetosi sananvapauteen, jolle löytyy ympäri maailmaa kannattajia, jotka eivät tingi sananvapaudesta mistään hinnasta. Minä mukaan lukien. Vaikka pidän Macronin kannanottoa oikeana tähän tapahtumaan, en kuitenkaan pidä häntä kaiken kattavana sananvapauden puolustajana. Ainakin keltaliivien protestien tukahduttaminen Ranskassa on tuoreessa muistissa. Vapaus on saatavissa näiden taistelujen ulkopuolelta.

Binar Mustafa

Kirjoitus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa 4/2020