Vierailin kesä-heinäkuussa Yhdysvaltain lounaisosassa. Vapaa-ajattelijan roadtrip kulki Coloradon, Wyomingin, Utahin ja Nevadan kautta Kaliforniaan. Matkan varrella onnistuin solmimaan yhteyden Atheists of Utah -järjestön puheenjohtajaan Dan Ellisiin. Lähetin hänelle kysymyksiä sähköpostitse palattuani Suomeen. Julkaisemme nyt ensimmäisen osan haastattelusta, joka kertoo ateistin arjesta mormonien Mekassa, Salt Lake Cityssä.
Kerro aluksi hieman itsestäsi. Miten päädyit mukaan Atheist of Utah -järjestön toimintaan?
Synnyin Utahissa ja olen elänyt täällä suurimman osan elämästäni lukuun ottamatta lyhyttä ajanjaksoa Wyomingissa, jonne muutimme isäni työn perään. Perheeni ja sukulaisteni enemmistö on hartaita MAP-kirkon jäseniä, eli mormoneja.
Minut kastettiin kahdeksan ikäisenä, mikä on MAP-kirkon mukaan ”sopiva ikä”, mutta en koskaan omannut vakaata uskoa kirkon opetuksiin. Olin sunnuntaisissa pyhäkouluissa se lapsi, joka kysyi hankalia kysymyksiä joihin opettajilla ei ollut vastauksia. Minua häiritsi kertomus Nooan arkista: miksi ”rakastava” ja ”kaikkivaltias” päätti murhata jokaisen elävän olennon maan päältä. Se kuulosti siltä että vain hirviö kykenisi sellaiseen.
Koska vanhempani erosivat kasteeni jälkeen ja koska kumpikaan ei ollut hartaasti kirkon toiminnassa mukana, minun ei tarvinnut teini-ikäisenä osallistua kirkon toimintaan. Olen kiitollinen tästä ajasta, koska sain tutkia kirkon opetuksia vapaasti ja oppia miten kuvottavaa – ja täysin väärin uskonto on.
En tiennyt mitään ateistismista ennen kuin luin Carl Saganin loistavan kirjan Demon Haunted World: Science as a Candle in the Dark. Kirja oli niin loistava ja vakuuttava, että minusta tuli ateisti ennen kuin luin sen edes loppuun.
Tajuttuani olevani ateisti en ajatellut uskontoa ennen kuin minua yritettiin saada osallistumaan kirkon toimintaan. Pidin uskontoa merkityksettömänä mutta harmittomana. 9/11-terrori-iskut muuttivat käsitykseni. Aloin ymmärtää, että uskonto oli vahingollinen, ja jotkut uskonnolliset käsitykset ja opetukset vielä vahingollisempia. Aloin perehtyä asiaan ja tajusin, että oli oltava olemassa samanlaisia ihmisiä kuin minä. Googlasin ”atheists in Utah” ja löysin Atheists of Utah (AOU) järjestön, ja ihastuin järjestöön ensimmäisten kahvittelujen myötä.
Myöhemmin sain kuulla, että eräs kaukainen sukulaiseni, Richard Andrews, oli ateistiaktivisti, joka oli kietänyt maata yhdessä legendaarisen Madalyn Murray O’Hairin kanssa. Hän oli vahvasti mukana American Atheistin toiminnassa liittovaltion tasolla ja oli yksi Atheists of Utah -järjestön perustajajäsenistä ja johtavista toimijoista. Hän organisoi myöhemmin Salt Lake Valley Atheist (SLVA) järjestön, ja hän valmisteli minusta seuraajansa paikallisten ateistien johtoon, iäkäs kun oli. Yllätyksekseni minut valittiin Atheists of Utahin johtokuntaan. Myöhemmin AOU ja SLVA järjestöt yhdistyivät.
American Atheistin vuosikonferenssi pidettiin Salt Lake Cityssä 2014, ja organisoin massaeroamisen MAPkirkosta konferenssin aattona, hiukan ennen kuin Richard Andrews nukkui pois. Hän ei valitettavasti ehtinyt näkemään tuota iloista tapahtumaa.
Kuinka paljon jäsenistöstänne on ex-mormoneja?
AOU:n jäsenistön enemmistö on ex-mormoneja, mikä on ymmärrettävää, koska 60 % Utahin väestöstä on mormoneja ja osavaltion virkamieshallinnon jäsenistä peräti 90 % on mormoneja.
Kohtaavatko ateistit syrjintää esimerkiksi työpaikoilla tai kouluissa?
Ehdottomasti. Saan kuulla aivan liian usein, minkälaista syrjintää ateistit kohtaavat MAP-kirkon jäsenten taholta. Esimerkiksi mormonit kieltävät lapsiaan leikkimästä ei-mormonien kanssa, tai työnantajat syrjivät ateisteja ja muiden uskontojen edustajia työnhaussa.
Miten viranomaiset reagoivat syrjintään? Tarjoatteko järjestönä tukea syrjinnän urheilla?
Koska viranomaisten enemmistö on mormoneja syrjintään ei juuri puututa. AOU, American Atheist ja Freedom From Religion Foundation ovat auttaneet syrjinnän suhteen tiukkasävyisillä puheluilla ja kirjeillä tai sitten tapaamalla työnantajia muistuttaen kirkon ja valtion erosta.
Richard Andrews taisteli uskonnollisista symboleista vapaan hautausmaan puolesta ja voitimme tapauksen oikeudessa.
Jatkuu seuraavassa numerossa.
Eero Suorsa