Asiallinen ET-kirja Kompassi – sopii laajempaankin käyttöön

Kompassin luettuani tuli mieleeni, että hei, tämänhän itse asiassa sopisi erittäin hyvin myös aikuisille, aikuisopiskelijoille, materiaaliksi keskusteluihin sekä itsenäiseen opiskeluun ja tiedon hankintaan.

Yläkoulun uudesta elämänkatsomustiedon (et) oppikirjasta oli tarkoitus saada arvio et-opettajalta, mutta se ei nyt tähän numeroon onnistunut. Kun arvioin viime vuonna (VA 2/2017, s. 12) myös Editan et-oppikirjaa Uniikki, kirjoitanpa muutaman huomion Otavan Kompassista.

Toivon silti seuraavaan lehteen arviota myös opettajalta, jolla on kirjasta kokemusta pedagogiselta ja didaktiselta kannalta.

Kirja on mielestäni sisällöllisesti erittäin hyvä! Kaiken muun hyvän lisäksi se on myös opetussuunnitelman mukainen. Editan kirjassahan on, vastoin ops:n linjausta, uskontonäkökulma vahvasti esillä, uskontojen käsittely tarpeettoman laajaa ja uskonnottomuuden käsittely puutteellista.

Kompassin luettuani tuli mieleeni, että hei, tämänhän itse asiassa sopisi erittäin hyvin myös aikuisille, aikuisopiskelijoille, materiaaliksi keskusteluihin sekä itsenäiseen opiskeluun ja tiedon hankintaan. Koulussa vain uskonnonopetuksen kohteena olleet voisivat saada siitä hyviä lisätietoja ja -näkökohtia. Ja toki taannoin et-opetuksessakin olleet voisivat tsekata, miten asioita nyt esitetään.

Erityisesti kirjaa voisi suositella maahanmuuttajille itselleen, heidän tukihenkilöilleen sekä kotouttamiskoulutuksen opettajille. Myös uskonnonopettajat peruskoulussa ja lukiossa voivat saada kirjasta hyviä virikkeitä omaan opetustyöhönsä.

Enkä näe mahdottomana, etteikö kirjan virittämänä voisi olla keskustelu- tai opintopiiri vapaa-ajattelijayhdistystenkin järjestämänä. Tunnuksella ”Tätä et koulussa oppinut”? Kirjan verollinen listahinta tosin näyttää aika suolaiselta, yli 55 euroa.

Kirjan sisältö on jaettu kolmeen pääosaan, onhan yläkoulussakin kolme luokkaa 7-9.

Ensimmäisessä osassa käsitellään katsomuksia. Käydään läpi käsitteet maailmankuva, maailmankatsomus ja elämänkatsomus, tieto ja usko, moraali ja arvot, sekä identiteetti. Esitetään, miten kulttuuri tekee ihmisen. Lähdetään matkalle katsomusten maailmaan. Käsitellään humanismia, eri uskontoja ja uskontokritiikkiä. Aloitetaan katsomusten ja kulttuurien kohtaamisen käsittely. Lopuksi käsitellään katsomusvapaus ja yhdenvertaisuus.

Toisen pääosan pääpaino on etiikassa ja moraalissa. Millaista on hyvä elämä? Arvot, sivistys, totuus, hyvyys, kauneus. Vapaudet ja oikeudet, vastuut ja velvollisuudet. Tasa-arvo. Mitä moraali on? Tämän perustieto-osuuden lisäksi käsitellään viestintää ja mediakasvatuksen teemoja otsikolla Kuinka stat somessa. Viimeisenä alalukuna on kulttuurien moninaisuus, mistä myös löytyy ajankohtaisia keskusteluteemoja.

Kolmannessa pääosassa käsitellään kiitettävän laajasti ihmisoikeuksia ja niiden loukkauksia. Oikeuksia ei vain luetella, vaan niiden syntyä ja luonnetta pohditaan. Erilaisuuden kohtaaminen ja ihmisarvo ovat myös aiheena; rasismi, sukupuolivähemmistöt ja seksuaalisuuden monet muodot. Toinen laaja teema on ihmisen ja luonnon suhde sekä ympäristöetiikka. Niiden pohjalta viimeisenä lukuna on ”Miten voimme selviytyä?”, jossa käsitellään kestävän kehityksen osa-alueita.

Toivottavasti näin luettelonomainen sisällön esittely ei vienyt intoa tarttua kirjaan. Mielestäni asioita on onnistuttu esittämään helppolukuisasti mutta silti antoisesti, aikuisillekin. Toki joka asiaan löytyy suomeksikin paljon lisää spesiaalitietoja ja syvällisempää filosofista tarkastelua, siitä ei ole kysymys. Kyse on perusoppikirjasta nuorille ja sisällöistä, joita kuitenkaan suurin osa aikuisista ja nuorista ei ole koulussa saanut oppia.

Kirjassa on myös runsas, virikkeellinen kuvitus. Joka aukeamalla on ainakin kaksi kuvaa. Parista taideteoksesta kaipasin tekijätietoja. Francisco de Goyan hurja taulu loitsusta ja noidista aiheuttaisi ainakin minulle painajaisia, jos ei tietäisi, että sehän onkin vain taulu. Oli kiva huomata maininta, että kuva Luoteis-Lapin vapaa-ajattelijain hautausmaasta oli Paula Vaattovaaran ottama. Löytyy myös kuva eroakirkosta.fi -suvusta sekä ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä.” -bussimainoksesta.

KOMPASSI. 7-9 yläkoulun elämänkatsomustieto. Kirjoittajat Lauri Calonius, Olli Hakala, Ilmari Hirvonen, Eino Huotari, Matti Mäki- kangas ja Feto ry 2018. Kustannusyhtiö Otava

Esa Ylikoski