Vapaaehtoistyön merkitys ratkaisevaa

Lähes vuosi on takana liiton puheenjohtajana, joten pieni reflektointi lienee paikallaan.

Lähes vuosi on takana liiton puheenjohtajana, joten pieni reflektointi lienee paikallaan. Tiesin jo parin liittokokouksen kokemuksella Oulun liittokokoukseen mennessäni pienen koplan jälleen kokouksessa kiusaavan muita. Ennakko-odotuksiani ei petetty tälläkään kertaa. Kuitenkin lukuisten äänestysten jälkeen minut oli valittu liiton puheenjohtajaksi.

Insinöörillä on omat tapansa toimia, joka varmaan näkyy kaudellani. Liittohallitus on siksi tehnyt töitä toiminnan kestävyyden eteen. Liiton omaisuuden hoitamiseen on nyt ryhmä nimettyjä henkilöitä. Kokonaisuuden hoitamisesta esimerkkinä on, että vaikka 2017 oli liittokokousvuosi, tilinpäätös oli niukasti positiivinen. Kiitos kuuluu myös vapaaehtoistoiminnalle. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan siten, että liitto olisi vakaalla pohjalla vielä vuosien kuluttua.

Tämän numeron ilmestyessä koulujen lukuvuosi on juuri päättynyt. Koulut ovatkin läheinen osa liiton toimintaa. Vaikutamme kouluja koskevaan uskontoon liittyvään lainsäädäntöön sekä sen noudattamiseen. Tulevana syksynä olisi hyvin toivottavaa, että eduskunta vapauttaisi ET-opetuksen kaikille uskontokuntiin kuuluville lukiolaisille. Liiton lausunto asiassa on osaltaan vaikuttamassa siihen suuntaan.

Toinen ajankohtainen asia liitolle on varhaiskasvatus-, perusopetus- ja lukiolain tarkentaminen niin, että uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus tulee myös lakitasolle. Lainsäädäntö ja sen toteutus etenevät hitaasti mutta varmasti tavoitteidemme suuntaan. Tärkeä elementti tässä on se, että lainvalvojat ottavat nykyään tosissaan perustuslaissakin olevat sanat yhdenvertaisuudesta ja sen edistämisvelvoitteesta myös asian liittyessä uskontoon kouluissa. Kolleegani kantelupukki.fi:ssä auttavat, jos koulussa ei noudateta lakia ja määräyksiä.

Kesään Suomessa liittyy erinäisiä asioita kuten mökkeily, festarit ja kesähäät. Mökille on mukava vetäytyä arjen rutiineista. Tämän kansallisen erityispiirteen lisäksi tapaan käydä keskikesän juhlan aikaan pitkän viikonlopun heavy metal -festivaalilla järven rannalla. Minuun voi siksi törmätä Nummijärvellä tuolloin. Tilastojen mukaan uskonnolliset avioliittoon vihkimiset ovat jo jokusen vuoden olleet vähemmistönä, trendin jatkuessa laskevana. Yksi tämän vuosikymmenen trendi eroakirkosta.fi:n saamissa palautteissa onkin ollut, että enää ei kerrota kirkkoon liittymisestä häiden ajaksi. Muutokset tilastoissa ja palautteissa varmaan indikoivat selvää muutosta: kirkollisten vihkimisten suosio jatkaa laskuaan.

Harmikseni joudun toteamaan liiton jäsenyhdistyksissä olevan edellisvuotta vähemmän väkeä. Olisi toivottavaa maallistumista kannattavien olevan runsaslukuisina liiton jäsenyhdistyksissä. Toisaalta totean helpottuneena liitossa olevan kaksi jäsentä vähemmän. Liittovaltuusto nimittäin erotti huhtikuussa liittohallituksen esityksestä kaksi jäsenyhdistystä, joilla oli pitkä historia väärinkäytöksistä ja liiton toiminnan haittaamisesta. Seuraava liittokokous voitaneen siksi hoitaa sopuisammissa merkeissä.

Lopuksi haluan vielä korostaa vapaaehtoistyön tärkeyttä. Se pätee sekä liittoon että sen jäsenyhdistyksiin. Jos koet sinulla olevan jotain annettavaa maallistumiselle, otathan yhteyttä jäsenyhdistykseesi tai liittoon siitä riippuen, missä haluat vaikuttaa. Tervetuloa maallisen Suomen tekijäksi.

Kaj Torrkulla

Kirjoittaja on Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja